No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi

77. Kaksi metriä multaa

Ehkä tw?

Aleksi

En enää jaksanut itkeä, mutta kyyneliä vain tippui toinen toisensa perään poskilleni. Olisin voinut nukahtaa tähän hetkenä minä hyvänsä, olin nimittäin valvonut koko yön.

Matkustamista oli myös riittänyt, olimme ensin menneet Rovaniemelle ja sieltä Helsinkiin. Jotain oli siis ollut vielä tehtävissä. Tästä hetkestä en enää tiennyt, siksi olinkin aivan helvetin hermostunut.

"Aleksi Kaunisvesi?" kuulin nimeni lausuttavan. Nostin katseeni lattiasta lääkäriin, hän näytti liian vakavalta. Pelkäsin hänen uutisten olevan vain huonoja, aivan niin kuin painajaisessani.

"Sä voit mennä kattoo Ollii. Hän saattaa nukkua vielä, mutta hänen pitäisi herätä ihan pian", lääkäri kuitenkin sanoi. Huokaisin ääneen helpotuksesta pyyhkien kyyneleitäni pois.

Nousin penkiltä ja seurasin lääkäriä oikeaan huoneeseen. Astuin sisään katsoen ovelta kihlattuani, hän oli hengissä. Menin sängyn vieressä olevalle penkille istumaan ja otin Ollia todella varovasti kädestä.

Pelkäsin nimittäin satuttavani häntä, vaikka se oli epätodennäköistä. "Olli oli saanut sydänkohtauksen. Kaikista huonoin juttu tässä on se, että hän tarvis myös uuden sydämen", lääkärin sanat saivat sydämeni jättämään lyönnin välistä.

"Mitä?" kuiskasin tuijottaen brunea hämmentyneenä, mihin helvettiin hän uutta sydäntä? Eikö hänen nykyinen enää toiminut normaalisti? "Ollin tila on rehellisesti sanottuna todella huono, uusia sydämiä ei saa noin vaan", hän jatkoi järkyttämistäni.

"Eli Olli saattaa vielä kuolla?" varmistin pidätellen uutta itkua. Siltä en kuitenkaan voinut välttyä, mutta ajallisesti pystyin viivyttää sitä. "Niin. Teemme kyllä kaiken voitavan", lääkäri totesi.

Hän tarkisti vielä jotakin lukemia, ennen kuin jäin kihlattuni kanssa huoneeseen. Olihan täällä muitakin potilaita, mutta ne olivat erotettu verholla, jotta oli edes hieman yksityisyyttä.

"Ethän sä voi mua jättää, ethän?" kuiskasin alkaen jälleen itkemään. Eihän meidän suhde voinut näin pian päättyä. Ei Olli voinut kuolla, hänen oli pakko selvitä.

Suljin hetkeksi silmäni ja oikeasti rukoilin, että tuo brune selviäisi ja saisi uuden sydämen. En kestänyt hetkeäkään ajatusta, jos hän ei enää ollutkaan kanssani esimerkiksi viikon päästä.

Herätin kai itkemisellä kihlattuni, kun tunsin hänen puristavan pienesti kättäni. Avasin silmäni ja yritin hallita itkemistäni, mutta en pystynyt. Tämä alkoi oikeasti olla elämältä jo aivan liikaa.

"Voi rakas", kuiskasin silittäen hieman tärisevällä kädelläni Ollin vastaavaa. "Oot sairaalassa Helsingissä, me oltiin Joelin mökillä mut sait sydänkohtauksen", kerroin itkuni seasta.

"Ja sä tarvit uuden sydämen mut sellasii ei kuulemma tosta noi vaa saada", jatkoin. Olli ei vaikuttanut olevan vielä tässä maailmassa kunnolla, joten hän ei todennäköisesti edes ymmärtänyt itkemiseni syytä.

Olli

Silitin peukalollani Aleksin kättä katsoen häntä surullisena silmiin, käsittelin hänen sanoja edelleen päässäni. Aloin myös saamaan muistikuvia siitä mitä aikaisemmin oli tapahtunut.

"Mä taistelen sun vuoks", kuiskasin sitten käheällä äänelläni. Olo oli hyvin väsynyt, en välttämättä olisi jaksanut olla hereillä, mutta olin herännyt jo kihlattuni itkemiseen.

"Mua pelottaa ihan vitusti et menetän sut, en mä pysty siihen. Meiän piti mennä naimisiin, et sä voi kuolla", Aleksi itki hysteerisesti. Tunsin omalle poskelleni vierähtävän pari kyyneltä, olisinpa voinut itse valita selviäväni.

"Mitä lääkärit on sanonu?" kysyin hiljaa. Kihlattuni puhe alkoi pelottamaan minua itseäkin, loppuiko elämäni oikeasti pian? "Sen mitä mä sulle sanoin. Sun tila on todella huono", mustahiuksinen vastasi.

Nyökkäsin tuijottaen vasempaa nimetöntäni. Meidän häät olivat vasta edessä, meidän yhteinen elämä. Oliko elämä tosissaan niin julma, ettemme saaneet mennä naimisiin, vaan sain kohta kaksi metriä multaa päälle?

***

Ei vaikuta hyvältä ei..