No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi

84. Tahdon

Aleksi

"Tää kuulostaa ihan vitun hyvältä", totesin nyökytellen musiikin tahtiin. Keikka oli vedetty kunnialla loppuun ja musahommat jatkuivat kotona, tein pitkästä aikaa taas omaa tuotantoani.

Kyllähän sen kanssa oli mennyt vituiksi, kun liityin tähän bändiin. Keskityimme eniten siihen ja sehän kaikista tärkeintä olikin. Oma musiikkini alkoi muistuttamaan enemmän harrastusta. Kävihän se niinkin.

"No jep. Huomaa et sinä oot ollu tekemässä", Olli hymähti ja pörrötti hiuksiani. Hän auttoi minua tässä suuresti. Yritimme olla todella ahkeria ja saada uutta albumia tehtyä.

Ajatuksena oli julkaista se ilman mitään tiedotusta, se sai tulla täytenä yllätyksenä. Mutta näihin biiseihin panostimme, joten sai nähdä milloin sekin tapahtui.

"Vedetäänkö tää vielä kuitenki uusiks, lisää sitä taustalauluu", ehdotin ottaen kuulokkeet pois päästäni. Olli oli myös saanut laulaa, rakastin kuunnella hänen lauluääntä.

"Joo. Vaikka Rilla on ilmeisesti eri mieltä asiasta", brune huokaisi ja nappasi haukkuvan pikkukoiran syliinsä, se haukkui ilmeisesti taas takapihalla olevaa oravaa.

"Nyt Rimppu mitää olla hiljaa ku me tehään töitä", käskin ja otin pikkukoiran syliini kihlatultani. Hän laittoi kuulokkeet päähänsä ja alkoi laulamaan.

Hymyillen kuuntelin hänen ääntä, kunnes Rilla hyppäsi sylistäni ja meni ikkunan luokse haukkumaan taas sitä oravaa. Turhautuneena nousin työtuolistani ja vein pikkukoiran vessaan.

"Sen haukkuminen kuuluu tässä", Olli räkätti hysteerisesti. Kuuntelin itsekin hetki sitten nauhoittamamme pätkän, Rillahan se siellä haukkui. Pudistin päätäni huvittuneena.

"Ei tästä mitään tuu", huokaisin ja aloin sammuttamaan tietokonetta tallentaen ensin työmme jäljen. Rilla piti kuitenkin käyttää ulkona vielä ja kello alkoi olla jo 19.23.

"Ooks säki lähössä?" totesin kysyvästi, kun Olli alkoi pukea takkia ylleen. "Oon. Jos vaa seura kelpaa", hän hymähti ja istui tuolille sitomaan kengännauhat. "Toki kelpaa", hymyilin.

Otin valjaat ja flexin hakien Rillan vessasta, sieltä se ei päässyt karkuun. Se ei voinut tällä kertaa olla mitään kissa hiiri -leikkiä. "Mennää sitten rauhassa", puhuin kihlatulleni ja pikkukoiralle.

Se oli heti menossa takapihalle, sillä orava oli todennäköisesti siellä vielä edelleen. Kihlattuni lukitsi vielä oven, kunnes hän otti minua kädestä ja lähdimme kävelemään pimenevään iltaan.

Olli

Kävelimme hitaasti pienessä puistossa. Tähtiä näkyi jo taivaalla, mahdollisesti myös tähdenlento, jos osasi katsoa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. "Oli mahtavaa vetää taas keikka", aloitin keskustelua.

"Nii oliki. Susta huomas miten onnellinen olit lavalla", Aleksi hymyili ja vilkaisi minua pysähtyen, pikkukoiralla oli todella tärkeitä hajuja nuuskittavana.

"Olihan se mahtavaa tehä taas faneja onnelliseks ja muutenki päästä vetämään keikkoja. Sitähän me ollaa haluttu viimeset kymmenen vuotta", hymähdin silittäen peukalollani hänen kämmenselkää.

"Niinpä. Viimein unelmia toteutuu. Ja me mennää naimisiin pian. Mä en voi kuvitella mikä enää vois estää meitä. Sä sait jopa uuden sydämen, luulis elämän jo olevan meiän puolella", mustahiuksinen mietti ääneen.

Jatkoimme taas hitaasti matkaa, sillä en vieläkään saanut rasittaa itseäni kovasti. "Ja mä rakastan sua tällä sydämellä yhtä paljon ku ennenki, ellen jopa entistä enemmän", hymyilin.

"Mäki rakastan sua. Mä en taaskaan malta oottaa et päästään naimisiin. Mä todellakin tahdon viettää sun kaa mun loppuelämän", Aleksi kertoi innostuneena.

"Nii mäki sun. Meillä on ollu tähänki mennessä aina toisemme ja jätkät. Niiku Niko sano meille, nii meiän rakkaus kestää. Tää on aivan varmasti sitä tosirakkautta", totesin tutkiessa hänen silmiä.

"Nii onki, mulla ei oo siitä epäilystäkää", kihlattuni kuiskasi hymyillen. "Vaan kuolema pystyy erottaa meiät, jos sekää", hän jatkoi. Nyökkäsin pienesti, ei meitä enää mikään voinut erottaa.

***

Ei enää montaa lukuu jäljellä, saataskohan me millanen lopetus tälle?