No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x Aleksi

62. Palokunta paikalle

Olli

Olli oli tullut meille noin tunti sitten. Olimme valmistautumassa pienelle kävelylle, mutta yritin edelleen pyydystää Rillaa. Se jaksoi aina juosta karkuun valjaita.

"Rilla sä jäät tänne kohta", huokaisin. "Anna mä", Olli ehdotti ja otti valjaat ja flexin kädestäni. Seurasin ihmeissäni, kun Rilla juoksi suoraan pojan luokse ja antoi hänen pukea sen.

"Tolla koiralla on joku mua vastaa", valitin Aleksille hänen yrittäessä peittää virnistystään. "Älä siinä naura", tuhahdin tuijottaen kihlattuani tuimasti. Siinä vaiheessa hänen pokka ei enää riittänyt.

"Minne me mennää?" Olli kysyi odottaen meidän menevän ulos. "Vaikka läheiseen leikkipuistoon", Aleksi ehdotti lukiten oven. Lähdimme kävelemään sinnepäin hitaasti.

Oli oikein vittumainen ilma, sillä koko maa oli täynnä loskaa. Lähestyimme silti hiljaisuudessa leikkipuistoa, olimme joskus käyneet siellä kihlattuni kanssa pelleilemässä kahdestaan.

Todennäköisesti jäisimme nyt Seiskan kansikuvaan, se oli aina vaarana. Ei siinä muuten ollut mitään pahaa, mutta en halunnut Ollin kärsivän siitä millään tavalla, oli hänellä tarpeeksi vaikea lapsuus muutenkin.

"On se ihanaa ku nuoriso jaksaa käyttää lapsiaan ulkona, vaikkei ilma oliskaan kaikista paras", havahduin mummon ääneen. Hän vaikutti oikein ilahtuneelta nojatessaan keppiinsä.

"Ei, en mä oo näiden lapsi", Olli oikaisi katsoen mummelia hieman huvittuneena. "Mä asun perhekodissa, mun vanhemmat asuu ulkomailla", hän jatkoi hymyillen hieman. "Aijjaa!" mummo totesi yllättyneenä.

Hymyilin vain hänelle hieman kiusaantuneena. Menimme keinujen luokse, täällä ei onneksi ollut muita. Aleksi kiinnitti Rillan tolppaan, jotta se ei karkaisi minnekään.

"Matela anna vauhtia!" Olli pyysi istuen jo keinussa. Kihlattuni virnuili minulle, kun annoin pojalle kunnon vauhit keinussa. "Olli tulee mini-Ollin kans hyvin toimeen", mustahiuksinen virnisti vauvakeinusta.

Hänen perse upposi sinne, en ollut täysin varma saiko hän sen sieltä pois vai pitikö soittaa palokunta paikalle. Nauroin hänen kanssa tuolle kaksimielisyydelle, mutta hiljenimme molemmat melkein heti.

Olli nauroi myös, ennen kuin hänkin hiljentyi katsomaan meitä. Eihän hänen pitänyt ymmärtää tuota? Kiusallisen hiljaisuuden pelasti Rillan haukkuminen, jalkakäytävällä käveli joku koiran kanssa.

"Eikö sun pitäis olla vielä viaton?" kihlattuni esitti sitten kysymyksen yrittäen nousta vauvakeinusta. "Ei?" Olli vastasi naurahtaen raapien niskaansa. Autoin Aleksia ylös keinusta edelleen.

"Oliko kuinka fiksu idea mennä tähän?" huokaisin kävellen keinun toiselle puolelle. "Todella", mustahiuksinen tuumi, kun yritin työntää häntä perseestä. Lopulta hän pääsi siitä pois, palokuntaa ei tarvittu. Vielä ainakaan.

Olli nauroi vieressämme seuraten tätä upeaa säätämistämme. Rilla taas alkoi pyörimään ympyrää, kun se tylsistyi vain seisomaan paikoillaan. "Onneks se mummeli ei oo enää täällä", kihlattuni totesi sitten.

Repesin nauramaan pudistaen päätäni, sehän tästä vielä puuttuikin. Annoin pojalle uudet vauhdit ja lähdin kävelemään leikkipuistoa ympäri pikkukoiran kanssa.

Hymyillen seurasin, miten Aleksi jutteli Ollin kanssa jostakin ja molemmat nauroivat. Hänen nauru oli todella suloinen, olisin voinut kuunnella sitä vaikka loppupäivän. Ainoastaan hänen nauru teki minut iloiseksi.

"Se olis Rimppu sellanen juttu et sun pitää jaksaa oottaa paikoillas", lässytin koiralle silittäen sitä hetken aikaa. Heti kun lopetin pikkukoiran silittämisen, se alkoi tökkiä kättäni huomionkipeänä.

Huokaisten otin Rillan syliini ja istuin rengaskeinuun potkaisten meille jalalla vauhtia. "Oot se sinäki kyllä yks karvapallero", mutisin itsekseni silittäen sitä. "Matela nukuks sä?" kihlattuni huusi, kun makasin vain keinussa.

"Joo", vastasin haukotellen. Darra oli onneksi helpottanut, ehkä tämä ulkoilmakin teki ihan hyvää. Ainakin Aleksi oli onnellinen viettäessään aikaansa mini-Ollin kanssa, se oli tärkeintä.

***

Ylihuomenna takas kouluun.