56. Vuokrattu lapsi

101 15 2
                                    

Aleksi

"Totta kai se käy", nainen hymyili meille. Tunsin itseni taas pikkulapseksi, joka sai viimein kovan kinuamisen jälkeen haluamansa lelun kaupasta. Nyt vain ei tarvinnut kinuta niin paljoa.

Käänsin katseeni hymyillen poikaystävääni, hän hymyili minulle valmiiksi. "Sä oot sitte rakas ja Olli on Olli", hymähdin huvittuneena. "Mulla on ylennys", brune virnisti pörröttäen hiuksiani.

Samassa tutun pojan kasvot ilmestyivät eteiseen. "Mitä?" hän henkäisi innostuneeta ja juoksi meitä päin. Pian olimme kaikki kolme ryhmähalissa. "Sä pääset päiväks meille", kerroin hymyillen.

Ollin sijaisvanhemmat vaikuttivat ainakin mukavilta ja heille kävi heti, kun kaksi tuntematonta miestä ehdotti jos Olli tulisi heille. Vitsi vitsi, toki kerroimme tavanneen aikaisemmin.

"Oikeesti!?" poika henkäisi alkaen hyppimään. Nyökkäsin hymyillen, poikaystäväni katsoi minua hieman huvittuneena. "Mä käyn pakkaa jotaki tavaroita", Olli ilmoitti ja lähti huoneeseensa.

"Mähän opetan Olli juniorii soittaa bassoo", rakkaani virnisti vilkaisten puhelimensa kelloa, 12.04. Seuraavat seitsemän tuntia olisimme vanhempia ihan oikealle lapselle, Rilla nyt oli vain lemmikki.

Puolen tunnin automatkan jälkeen pääsimme takaisin kotiin. Yritin olla näyttämättä innostustani liikaa, vaikka poikaystäväni huomasi sen joka tapauksessa. Ehkä vain olin lapsirakas ihminen.

"Ootteks te yhessä?" poika kysyi heti virnuillen hieman. "Ollaa", Olli vastasi, kunnes Rilla juoksi haukkuen eteiseen. "Ihana pikkukoira!" nuorempi Olli henkäisi ja kyykistyi lattialle rapsuttamaan kultamussukkaamme.

"Rilla on ihana", hymähdin ja kävelin peremmälle asuntoon. "Miten meinasit erotella meiät?" poikaystäväni kysyi sitten alkaen keittää meille kahdelle kahvia. "Jos sinä oot Matela ja Olli on Olli?" hymähdin.

Matela nyökkäsi ehdotukselleni. Samassa Rilla juoksi Olli perässään olohuoneeseen. "Saitko sä uuden kaverin?" hymyilin huvittuneena seuraten heidän tekemisiä.

"Rilla on nii sulonen", Olli huokaisi rapsuttaen pikkukoiraa, se vaikutti todella tyytyväiseltä, kun se sai huomiota. "Mitä sä haluut päivän tehä?" poikaystäväni kysyi istuen viereeni sohvalle.

"En tiiä. Pidetäänkö Muumimaraton?" Olli ehdotti katsoen minua ja vieressäni istuvaa brunea vuorotellen rapsuttaen samalla pikkukoiraa. "Todellaki!!" innostuin katsoen poikaystävääni koiranpentuilmeellä.

"Siinä on sitte kaks Muumi fania. Mut pidetään vaa jos te nii haluutte", Matela huokaisi pudistaen päätään huvittuneena aukaisten television. Heitimme Ollin kanssa ylävitoset innostuneina.

Pian televisiosta näkyi taas valkoisia otuksia. Olli oli myös löytänyt paikkansa sohvalta Rilla sylissään, ne kaksi tulivat toimeen todella hyvin. Pikkukoira oli aina tykännyt pikkulapsista. 10-vuotias meni vielä sellaisesta.

Olli

Seurasin hymyillen kaimaani ja poikaystävääni, kun he tapittivat Muumeja televisiosta. Aleksista huomasi, miten paljon hän halusi huolehtia lapsesta ja viettää Ollin kanssa aikaa.

Se teki minutkin iloiseksi. Totta kai halusin poikaystäväni hymyilevän ja olevan iloinen. Kyllähän Olli oli todella mukava ja fiksu, sentään suhteellisen vanha, osasi tehdä monia asioita itse.

"Otatko kahvii?" kysyin Aleksilta pussaten hänen poskea. "Joo", hän vastasi nopeasti kääntämättä katsettaan minuun. Huvittuneena lähdin keittiöön kaatamaan kahteen kuppiin kahvia.

Päätin laittaa Joonakselle kuvan Aleksista ja Ollista, jotta hämmentäisin häntä aivan helvetisti. Hän tuskin edes tiesi, kuka tuo poika oli ja mitä helvettiä hän meillä teki. Sitä suuremmalla syyllä se piti tehdä.

Joonas 🤪🦧

Nopeeta toimintaa 🤔

Palautetaan 19 takasin 🥱

Vuokrasitte lapsen 😚

Tavallaan 😅

Joko oot keksiny Allulle joulu.. eiku synttärilahjan!! 😄

Olenhan minä 😇

Liukkarituubi ja kortsupaketti, pinkki dildo 😉

Ei ihan 😗

Aa okei, sininen dildo? 👀

Kyllä se Ale sulle dildonsa esittelee 🤫

Jes!! 😊 Muistahan vahtia lapsias! ☺️

Muistan äiti! 🙈👶

Laitoin puhelimeni pois ja lähdin viimein kahden kahvikupin kanssa takaisin olohuoneeseen. Rilla nukkui tyytyväisenä kaimani päällä, Aleksi taas hymyili itsekseen suloista hymyään, silloin kun hän oli aidosti iloinen.

***

Mahtasko ne Allun bileet lähestyy? 👀

No sign of life, can you hear my heart beating? // Olli x AleksiWhere stories live. Discover now