utu

36 | biseksuaali sotku ja kesän kaunein hetki

"Seriously, I can't deal with these young people who think they can do whatever they want. Don't they understand that they can't just mix genders up? Girls wear skirts, not guys", isä päivitteli suurta ongelmaansa nojaten tuolissaan taaksepäin kädet ristissä rinnallaan.

Minä ihan varmasti räjähtäisin kohta. Haarukka liikkui lautasella murskaten makaronin toisensa jälkeen. Oliko isä se syy, miksi olin sellainen kusipää, joka olin? Jos en olisi kasvanut täällä, olisinko ollenkaan kaikkien tuntema heteroista heteroin Levi Carter? Olisinko parempi ihminen jos nämä ihmiset eivät olisi kasvattaneet minua? Olisiko minulla parempi olla?

"Dad, why do you care?" Lulu avasi suunsa.

Okei, nyt vaihtui kiinnostavaksi. Jos Lulu lähti haastamaan isää, ei voinut olla edessä muuta kuin vuosisadan väittely. Normaalisti olisin todennäköisesti ollut isän puolella, mutta viime aikoina asiat ovat muuttuneet. Nyt olin Lulun puolella, mutten kuitenkaan tulisi sanomaan yhtään mitään. Piti aloittaa varoen.

"Of course I care! I'm worried about these teens nowadays", isä sanoi.

"Why? Because a boy wants to wear a skirt?" Lulu kysyi.

"Yeah, for example."

"Oh wow dad, what a problem. Your life for sure depends on it", Lulu huokaisi ja laski aterimensa alas merkkinä syömisen lopettamisesta.

"I just want things to be like they've always been! Why change what is good?" isä kysyi.

"Maybe because it never has been good? I don't know. Just a thought", Lulu sanoi, nousi pöydästä ja kiitti äitiä ruoasta.

Hän katosi portaisiin ja jäimme hiljaisuuden vallitessa kolmistaan pöytään.

"Levi, what do you think about-?"

"Kiitos, oli hyvää."

Sitten en enää välittänyt, vaikka he olisivatkin huutaneet jotain minun perääni, minä vain lähdin. Nousin pöydästä, laskin astiani tiskialtaaseen ja häivyin. En todellakaan olisi kestänyt enää sekuntiakaan, en ainakaan sen jälkeen, kun Lulukin oli mennyt.

Yläkertaan päästyäni olin avata oman huoneeni oven, mutta minun oli pakko mennä puhumaan Lululle. Otin muutaman askeleen hänen ovelleen, mietin hetken, koputtaako vaiko eikö, mutta sitten koputin.

"Mä en tule takas pöytään vaikka sulla olis kirves", kuului sisältä, ja otin sen lupana raottaa ovea.

"Ai se olitki sinä", hän sanoi nähdessään minut.

Odotin edelleen hiljaa.

"Haluutsä tulla sisälle?" hän kysyi sitten ehkä tajuttuaan vihjeeni.

Astuin huoneeseen ja suljin oven takanani. Jäin nojailemaan siihen.

"Piti vaa sanoo, että aika hemmetin hyvin sä vedät", sanoin.

Lulu nosti kulmakarvansa ylös.

"Mistä lähtien sä oot ollu mun puolella näissä keskusteluissa?" hän ihmetteli.

"Enks mä sais?" kysyin.

"No totta hemmetissä saat. Mietin vaan että miten sä oot yhtäkkiä kasvanu aikuiseks noin nopeesti", hän sanoi.

Minä en vastannut mitään. Halusinko kertoa Lululle? Ehkä se tulisi omalla painollaan. Ehkä se tulisi julki. Ehkä en sanoisi mitään.

"Mä tiesin, että sussa oli jotain outoo tuola äsken. Sä et menny niitten mukaan haukkumaan sitä poikaa jolla oli hame. Se on Utu Jäkälä, eikö ookki?" Lulu kysyi.