*OLLI*
Oksettavan romanttinen musiikki kaikui hämärässä salissa jonka lähekkäin tanssivat ihmiset täyttivät. Kaikki oli yhtäkkiä jotenkin niin kovin herkkää... minne se minä en ainakaan tanssi- uho oli oikein jäänyt?
Mä istuin aivan päädyssä puisella alustalla ja naputtelin kämmenelläni musiikin tahtiin. Tätä se minun osaltani tulisi olemaan siihen asti kunnes mä pääsisin lähtemään kotiin täältä. Se olisi ikävä kyllä hyvin pitkälti myös Joonaksen käsissä... me oltiin tultu tänne typerään kouludiscoon sen isoveljen kyydillä ja se myös meidät tulisi hakemaan sitten kun sen aika oli. Joonasta vaan tuskin sai ensimmäisten joukossa pois tanssilattialta. Tuo oli oitis mukana jos joku vähääkään osoitti sille kiinnostusta.
Muiden seassa hyöriminen taas ei oikein innostanut minua. Taaempana oli turvallisempaa. Ikään kuin tarkkailla tilannetta ja paeta paikalta jos homma meni uhkaavaksi.
Mä olin itsekin yksi niistä joka oli vannonut ettei lähtisi tanssimaan. Ei mun taidoilla. Mä en osannut tanssia edes Macarenaa! Mistään muusta puhumattakaan.
Seuraillessani ympäri salia kokoontuneita ihmisiä, mun katseeni kiinnittyi vähän matkan päässä olevaan blondiin poikaan. Se seisoi suoraan mun näköetäisyydellä, tolppaan nojaillen ja puhelintaan näppäillen.
Se näytti tylsistyneeltä tai sitten se vain odotti jotakuta. Kaveria tai tyttöystävää kenties? Siitä puheenollen, missäköhän se Joonas mahtoi mennä?
Jotain tuttua tuossa tyypissä kuitenkin oli. Mä olin varmasti nähnyt sen koulun käytävillä monesti mutta en vain saanut päähäni kuka se oli.
Mä seurailin sen liikkeitä kun se laittoi puhelimensa taskuun ja kädet puuskaan. Mun katse lähti harhailemaan sen pitkiin, mustien farkkujen peittämiin jalkoihin. Sen reidet oli vahvuudeltaan ehkä puolet mun omista!
Tuon ylävartaloa peitti valkoinen t-paita joka paljasti tässä valaistuksessa kankaan alle kätketyt vatsalihakset. Sen kaulassa oli hopeinen ketju ja olkapäätä koristi jokin tatuointi.
Mä nostin katseeni sen kasvoihin jolloin mä tajusin häpeäkseni sen tuijottavan mua suoraan silmiin. Ne oli kauniin siniset. Sen luomia korosti tummat silmämeikit jotka oli viimeistelty ihan kajaalia myöten. Ja siltikään mä en lakannut tuijottamasta sitä...
Sen punertavat huulet kaartui huvittuneeseen hymyyn jolloin mä tajusin nolanneeni itseni täysin. Siirsin nopeasti katseeni poispäin ja aloin etsiä Joonasta väkijoukosta. Jätkästä ei näkynyt jälkeäkään...
Mä yritin pudistella äsköistä tilannetta pois päästäni ja toivoin etten törmäisi tuohon tyyppiin enää tämän illan aikana. Tuo oli ihan tarpeeksi noloa muutenkin...
"Olli! Paljonko sulle pitää juottaa että sä suostut tanssimaan?" kuului tuttu ääni jostain väkijoukon keskeltä. Joonas sukkuloi itsensä ihmismassan lävitse mun luo ja tyrkytti kädessään olevaa pulloa. Se jätkä oli täysin valmista kauraa...
"Eiköhän meidän pitäis ruveta lähtemään? Pääsisit nukkumaan jo" huomautin.
Kyllä mä Joonaksen tunsin. Ei sillä ollut aikomustakaan lähteä vielä. Seuraavaksi se alkaisi pitää mulle kokonaista luentoa siitä kuinka elämästä oli nautittava nyt ja nuoruudesta revittävä kaikki irti. Oikeassahan se oli, en mä sitä voinut väittää. Mä en vain ollut sellainen joka viihtyi näin sosiaalisissa tilanteissa...
"Joko sä oot lähdössä?" kuului matala ääni mun takaa.
Joonas virnisti tyytyväisenä ja lähti matkoihinsa. Mä käännyin hitaasti äänen suuntaan ja kohtasin edessäni katseen, joka vain hetkeä aiemmin oli saanut mut punastumaan häpeästä.
"J-joo" takeltelin hermostuneena.
Mun olisi jo samantien tehnyt mieli vetää sanomiseni takaisin ja heittää tilalle jotain aivan muuta. Mutta mä en osannut valehdella. Enkä varsinkaan flirttailla...
"Sääli. Olis ollut kiva tutustua" tuo sanoi hennosti hymyillen ja kääntyi lähteäkseen.
En mä olis halunnut päästää sitä menemään mut en mä tiennyt mitä muutakaan tehdä. Mitä mä sille olisin sanonut? Se oli niin rento ja mä taas kaikkea muuta.
Kirosin omaa tyhmyyttäni päästäessäni tuon blondin karkuun. Juuri tämän takia mä olin aina yksin. En mä osannut jutella kenellekään eikä musta ollut tutustumaan uusiin ihmisiin. Mä olin liian arka. Täysin päinvastainen kuin Joonas...
Lähdin turhautuneena etsimään Joonasta ja kertomaan sille että nyt me lähdettäis kotiin. Mä halusin pois täältä kaiken keskeltä. Alun alkaenkin mä olin ollut sitä mieltä ettei mun olisi pitänyt lähteä tänne. Se ajatus vain vahvistui kaiken aikaa. Ja nyt mä halusin siitä lopun.
Yritin etsiä katseellani Joonasta tästä loputtomalta tuntuvasta ihmismerestä mutta turhaan. Mulla ei ollut tarpeeksi rohkeutta syöksyä sekaan ja repiä tuota mukanani, missä ikinä olikaan. Sitä paitsi... sillä vaikutti olevan hauskaa kun mä sen hetki sitten olin nähnyt. Kai mä olin tämän sille velkaa...
Raahauduin ulos salista ja suuntasin hakemaan itselleni juotavaa. Sitä tässä tarvittiinkin. Muuten mulle tuli tuskaisen pitkä ilta... eikä näitä humalaisia ihmisiä selvinpäin kukaan kestänyt.
Mun teki melkein mieli oksentaa kun joka nurkassa oli joku pariskunta sukeltamassa toistensa suuhun. Turha kuvitellakaan mun suhtautumiseni johtuvan vain katkeruudesta! Oli se varmasti sitäkin mutta tuollaista katsellessa mut valtasi vain suunnaton häpeä. Mä olin aina inhonnut hellyydenosoituksia julkisilla paikoilla. Toista kädestä pitäminen oli silti aivan eri asia kuin toisen suuhun sukeltaminen!
Vetäisin jekkupaukun sekunnin sadasosassa alas kurkustani ja irvistin perään. Se oli helvetin pahaa mutta nousi päähän kuin raketti kuuhun. Se oli tässä kohtaa pääasia...
"Olli! Täällähän sä oot!" kuului tuttu ääni käytävän suunnalta.
Joonas harppoi mun luo kysyvä katse punertavilla kasvoillaan. Missäpä muualla mä olisin...
"Joko sä soitit sun broidille?" kysyin toivoen parasta.
Se tuli seisomaan mua vastapäätä ja pudisteli päätään. Se nojasi kyynärpäillään pöytää vasten ja kumartui mua kohti.
"Mitä sä täällä pyörit? Se jäbä on tuolla" Joonas sanoi nyökäten salin suuntaan.
Mitä hittoa sekin ehti tästä jo tajuta?! Mulle oli ihan sama vaikka niitä olisi siellä tuhat. Mä en ollut palaamassa tuonne.
"Mitä sitten?" kysyin hartioitani kohauttaen ja nappasin toisen jekkushotin pöydältä.
Joonas katsoi mua kulmiaan kurtistaen ja nappasi lasin mun kädestä. Tästä leikistä mä en pitänyt...
"Sä menet nyt takasin tuonne ja pyydät sitä tanssimaan" Joonas käski.
Mä olin vähällä revetä nauruun kuullessani sen sanat. Pyytäisin tanssimaan miestä jonka nimeä mä en edes tiennyt? Ja kaiken lisäksi vielä aivan syntisen kaunista miestä... minä, pyytäisin? Helvettikin ehti jäätyä ennen.
"Hyvä vitsi" sanoin taputtaen Joonasta olkapäälle.
Otin shottilasini sen kädestä ja kumosin sisällön vähintään yhtä nopeasti kuin edellisenkin. Pamautin lasin pöytää vasten ja irvistin jälleen.
"Siel on vikat hitaat menossa. Sä kadut koko loppuikäs jos et nyt mene" se sanoi vakavana.
Mä vihasin kun se oli oikeassa... ehkä itselleen tyypilliseen tapaan hieman dramaattinen mutta silti oikeassa. Tuskin mä loppuikääni kaduin vaikka olisin lähtenyt himaan tästä paikasta mut olis se varmasti myöhemmin vituttanut. Sitä ei voinut kieltää.
"Mitä mä sille edes sanon?" kysyin lievästi hätääntyneenä.
Mua ärsytti kuinka Joonas sai mut suostumaan moisiin typeryyksiin. Sillä oli taito sanoa juuri ne oikeat sanat jotka toisen tarvitsikin sillä hetkellä kuulla. Jonkin sortin lahja... tai kirous jos minulta kysyttiin.
"Kysyt vaan että haluaako se lähteä tanssimaan" Joonas tokaisi.
Hyvähän sen oli neuvoja jaella kun kaikki oli sille niin helppoa. Ei sellaista tyyppiä ollutkaan joka sen seurasta olisi kieltäytynyt. Se veti puoleensa niin naisia kuin miehiäkin. Valinnanvaraa sillä kyllä riitti!
"Entä jos se sanoo ei?" panikoin vielä vähän lisää.
Enhän mä edes tiennyt kiinnostiko sitä moinen... sen sanojen mukaan olisi ollut hauska tutustua mutta eihän se vielä mitään meinannut. Eihän?
"Sitten se on sen oma häpeä" Joonas sanoi.
Niin kai... jos mä tässä vielä kauan ratkaisuani aioin arpoa, en mä tästä liikkeelle tulisi pääsemään. Sitä paitsi tuon näköinen kaveri sai varmasti seuraa alta aikayksikön... tuskin se edes muistaisi mua.
Lähdin suuntaamaan takaisin saliin päin ja yritin kaikin keinoin hillitä oman stressitasoni. Tämä oli jotain sellaista mitä mä en koskaan aiemmin ollut tehnyt. En mä voinut sanoa sitä impulsiiviseksi teoksi mutta mun kohdalla se ei siitä paljoa puuttunut. Mä olin aina niin pidättyväinen joka asian suhteen.
Vaeltelin ihmismeressä etsien tuota blondia katseellani mutten nähnyt merkkiäkään siitä. Kai se oli jo löytänyt seuraansa jonkun toisen. Eikä ihme! Olisin mäkin jos joku olisi ollut yhtä tyhmä mua kohtaan kun mä olin ollut sitä. Omapa oli tyhmyyteni...
Mun silmäni tavoittivat tolpan johon tuo oli hetkeä aiemmin nojannut. Se ei ollut yksin. Mä tunsin ahdistuksen kasvavan sisälläni vain entisestään. Mun olis tehnyt mieli paeta paikalta mutta jokin pieni osa musta sai vain jatkamaan matkaa. Sen idean hyvyydestä mä olin kaikkea muuta kuin varma mutta niin mä tein.
Mun päästyä ihan niiden lähelle, mä kohtasin tuon siniset silmät tuijottamassa omiani. Sitten se laski katseensa seuralaiseensa ja pudisteli päätään hennosti hymyillen. Tummatukkainen tyttö lähti sen luota hartioitaan kohauttaen ja korkokengät lattiaan kopisten.
Siniset silmät tuijotti jälleen mun omia ja sai jo valmiiksi täysin epätahtiin lyövän sydämen käymään entistä kovemmilla kierroksilla.
"Haluisit sä... tulla mun kanssa.." sanoin tönkösti.
Se irtautui nojaamastaan tolpasta ja katsoi muhun hetken. Sen huulille kohosi vieno hymy joka viesti mulle joko myöntävästä vastauksesta tai totaalisesta nöyryytyksestä.
"Mä otaksun että sä puhut tanssimisesta" se sanoi virnistäen.
Mä tunsin punastuvani hiusrajaa myöten kun tajusin mitä mä sille olin mennyt sanomaan. Mun olis varmaan pitänyt kaksi kertaa miettiä sanavalintojani. En mä nyt tahtonut sen kuvittelevan että mä halusin sen kanssa sänkyyn. En mä ollut sellainen!
"Joo" naurahdin hermostuneena.
Se tarttui mua kädestä ja lähti kuljettamaan perässään kohti tanssilattiaa. Mun polvet tärisi jännityksestä ja kädet alkoi hikoilla. Mä vihasin sitä. Sydämen syke kilpaili lujuudestaan basson kanssa ja suu alkoi kuivua.
Se painoi kätensä hellästi mun lantiolle ja odotti kaiketi minulta vastaavaa siirtoa. Kiersin tärisevät käteni varovasti sen niskaan ja laskin katseeni lattiaan. Mä en pystynyt katsomaan sitä silmiin. Tunnelmassa oli ihan tarpeeksi intensiivisyyttä muutenkin. En mä halunnut kuitenkaan pyörtyä sen jalkoihin...
"Sä päätit jäädä kuitenkin" sen matala ääni kuiskasi mun korvaan.
Ihokarvat nousi pystyyn ja iho meni kauttaaltaan kananlihalle. Miten se oikein teki tuon?! Vedin henkeä ja nielaisin saadakseni ääneni edes jotenkin kuuluviin.
"Niin tein" vastasin hiljaa.
Se tuhahti huvittuneen kuuloisena mun korvaa vasten ja alkoi liikuttaa mua omassa tahdissaan. Sen ote oli määrätietoinen mutta lempeä. Tämä ei voinut olla ensimmäinen kerta kun se tanssitti jotakuta. Sen olemus vaikutti niin varmalta. Ihan kuin se olis tiennyt mun palaavan.
"Mun nimi on muuten Joel" se sanoi.
Se oli kuin tehty sille. Se olis yhtä hyvin voinut pyytää mua arvaamaan ja mä olisin heittänyt tuon ensimmäisten arvausten joukossa. Se näytti niin Joelilta kun vaan voi olla.
"Mä oon Olli" vastasin.
Sen käsi puristi hellästi mua lantiolta liukuessaan hieman ylemmäs. Se veti mua varovasti lähemmäs itseään niin, että mä pystyin jo miltei tuntemaan sen sydämen sykkeen rintaani vasten.
Mä jouduin nostamaan katsettani reilusti ylöspäin että pystyin katsomaan sitä silmiin. Se oli mua varmasti yli 10 senttiä pidempi tai sitten musta vain tuntui sen läheisyydessä siltä. Se katsoi mua hymyillen ja painautui vielä hieman lähemmäs. Mä jouduin tiukentamaan otettani ettei mun jalat olisi oikeasti pettäneet alta.
"Sä oot lämmin" sanoin puolihuolimattomasti.
Tajuttuani oman nolouteni, mä jouduin laskemaan taas katseeni lattiaan. En mä voinut katsoa sitä kauaa yhtäjaksoisesti silmiin. Niihin hukkui muuten. Enkä mä edes liioitellut.
Sen toinen käsi tarttui mua hellästi leuasta ja nosti ylöspäin. Se pakotti mut jälleen katsomaan itseään silmiin.
"Ja sä oot kuuma" se kuiskasi pitäen tiukan katsekontaktin meidän välillä.
Sen käsi valui leualta kaulalle ja ennen kuin mä ehdin tajutakaan, sen kasvot oli enää muutaman millin päässä mun omista. Sen hengitys kutitti mun huulia hetken ennen kunnes se painoi omansa vasten niitä. Sen huulet oli pehmeät ja ihanan kosteat. Juuri täydelliset.
Mun vastaus oli varovainen ja varmasti lähes mitätön sille. Mutta en mä osannut muutakaan. En mä ollut koskaan ennen suudellut ketään. Mutta nyt mä sen tiesin. Joonas oli ollut oikeassa... jos mä olisin lähtenyt, mä olisin katunut sitä koko loppuikäni.
***
Sanoja 1764
Halusitte Ollia & Joelia ja nyt saitte Ollia & Joelia :) Uus Jiko-stoori on myös nyt siinä pisteessä et sitä voi alkaa kohta julkasemaan :)