Bad liar//IN FINNISH

23. Luku

A/N: Ihan sellasen asian meinasin sanoo, että enää on tulossa kaks lukuu. Ne tulee vielä todennäkösesti tällä viikolla ja sitten vähäksi aikaa sanomme heipat näille hahmoille.

Mukavia lukuhetkiä❣️

****

En mennyt suoraan kotiin. En halunnut vielä kohdata vanhempiani, vaan minun piti pyöritellä kaikki ajatukset päässäni. Istahdan joenrannassa olevalle penkille ja katson joelle päin. Suustani pääse pitkä huokaus ja mielessäni pyörii vaan Dan.

Hänen ratkaisunsa oli varmaan paras, mutta juuri nyt ei tunnu siltä. Olen niin hajalla, eikä tämä tunnu siltä, että kaikki tulisi vielä olemaan hyvin. Danin luona nieleskelin kyyneiltä hänen sanomansa jälkeen ja lähdin sitten välein pois. Olen jo reilun tunnin kävellyt ympäriinä ja yrittänyt saada voimaa palata kotiin. Poskeni tuntuvat todella märiltä, niin kuin ne ovatkin. Kyyneleitä ei enää tule, mutta silmäni ovat ihan varmasti vielä punaiset, joten taidan olla tässä vielä hetken.

Tässä kohtaa on hiljaista, jos mukaan ei lasketa muutamaa lenkkeilijää, jotka juoksevat aina silloin tällöin tästä ohi. Katselen kuinka tuuli yltyy entisestään ja se alkaa näkyä myös tuolla joella. Veneitä on yhä vähemmän ja näyttää, että sinne tulisi pieniä aaltoja. Siirrän katseeni taivaalle ja huomaan kuinka tummat pilvet kerääntyvät taivaalle. Tämähän tästä vielä puuttui. Minusta tuntuu, että päivä ei voisi tästä enää pahnetua.

Juuri näin ajateltuani tunnen ensimmäisen pisaran tippuvan nenälleni ja melkein heti tunnen myös toisen. Vedän hupun päähäni ja työnnän kädet taskuuni. En halua oikeastaan kastua hirveesti, joten lähden kävelemään jo kotiin. Sade yltyy oikeastaan entisestään, joten minä pistän kävelyyni hiukan vauhtia.

Viiden minuutin kuluttua seison kotimme edessä, mutta jään vielä epäröimään hetkeksi. Veljeni olivat paluustani niin tohkeissaan, että he eivät varmasti jätä minua rauhaan. Luulen myös, että joudun tänään juttelemaan vanhempieni kanssa. En jaksaisi kumpaakaan. Haluan vaan käpertyä sänkyyni ja ehkä käydä kaupasta hakemassa suklaata.

Huomaan kuinka ulko-ovi äkin aukenee ja isä tulee ulos. Hän oon vetänyt hupun päähänsä ja näyttää vielä huutavan sisälle jotain. Hän on mitä ilmeisemmin lähdössä kauppaan, koska tänään hänellä on vapaapäivä ja kaapit huutavat meillä tyhjyyttään. Isä lähtee kävelemään autolle päin, eikä näytä huomaavan minua. Kun hän lopulta avaa auton ovea, hän kääntyy ja näkee minut. Juuri sillä hetkellä tuntuu, että minulla ei olisi minkäänlaista suojaa. En jaksa valehdella, että kaikki olisi hyvin.

Niin dramaattista kuin se onkin, niin kaadun polvilleni märälle nurmikolle ja puhkean itkuun. Kyyneleet valuvat poskiani pitkin, mutta ei niitä voi millään erottaa vesipisaroista. Minä tosin vaan tunnen, että mitkä on kylmiä vesipisaroita ja mitkä ovat lämpimiä kyyneleitä.

Tunnen melkein heti kaaduttuani kädet ympärilläni, ja lasken pääni isän olkapäälle ja nyyhkytän sitä vasten. Isä ei sano tai kysy mitään, joka tekee oloni helpommaksi. Ehkä hän toisaalta tietää syyn. Minä sanoin heille, että menen Danin luo ja kyllähän he tietävät koko totuuden. He eivät vaan ole maininneet sanallakaan Jaydenia, josta olen niin iloinen. En ole vielä valmis puhumaan siitä. En halua puhua siitä vielä tänään, huomenna, ylihuomenna tai koko helvetin kuukauteen. Haluan sulatella asiaa kaikessa rauhassa ja ottaa asian esille, kun olen siihen valmis

Lopulta minä päätän vetäytyä hiukan kauemmaksi ja pyyhin poskiani. Silmäni ovat aivan 100% varmasti todella punaiset ja huomaan olevani oikeassa, kun isä katsoo minua varsin huolestuneena. Hän nousee pystyyn ja auttaa minutkin seisaalleen.

"Halautko sinä lähteä minun mukaani?" Isä kysyy ja osoittaa autoa. Minä nyökyttelen ja yritän saada naamalleni jonkin hymyn tapaisen. Lähden kävelemään isän kanssa autolle ja menen nopeasti eteen, että en kastuisi enää yhtään enempää. Oloni on tosin sellainen, että olisin juuri tullut suihkusta.