Bad liar//IN FINNISH

14. Luku

En oikeastaan tiedä, että olenko aivan helvetin tyhmä vai idiootti. En tiedä, että mikä minuun oikein meni. En todellakaan tiedä, että miksi ihmeessä menin vastaamaan Jaydenin suudelmaan. Niin minä kumminkin tein, enkä voi muuttaa sitä asiaa. Se tulee pysymään historiassani.

Jayden laskee kädet lantiolleni ja vetää lähemmäs itseään. Minä puolestani lasken käteni varovaisesti Jaydenin olkapäille. Ikään kuin en saisi edes koskea häntä.

Jayden työntää kielen suuhuni, joka saa minut huokaisemaan - tai ei. En halua käyttää tuota sanaa. En halua, että Jayden saa minut huokaisemaan tällä tavalla. Emme voi siis käyttää tätä sanaa.

Lopulta happi on kumminkin lopussa, joten pitää vetäytyä pois. Minä jään katsomaan Jaydenia, enkä voi todellakaan uskoa tuota äskeistä. Enkä todellakaan halua uskoa tätä.

Dan on täällä. Hän on tullut minun takiani tänne asti ja miten minä kiitän häntä? Suutelemalla toista jätkää. En voi kyllä oikeasti uskoa itseäni.

Järkyttyneenä käännyn ympäri ja lähden jatkamaan matkaani. Minä melkein juoksen. Kävelen sellaista vauhtia, että tämän voi jopa melkein laskea juoksuksi.

"Ava!" Jayden huutaa ja lähtee perääni. Minä kiristän tahtiani entisestään ja vilkaisen taakseni. Jayden on saamassa minua kiinni ja olen jo melkein lähdössä juoksemaan. Kuulen lähettyviltä kumminkin tutun äänen.

"Oletko sinä täällä? Ava?" Dan huutaa ja kuulen, että hän ei ole hirveän kaukana. Katson Jaydenia, joka on pysähtynyt ja katselee minua. Minä jatkan matkaani ja parin sekunnin kuluttua seison Danin edessä.

"Tässähän minä. Lähditkö sinä etsimään minua?" Kysyn ja Dan nyökkää. Hän halaa minua pitkään ja minä lasken pääni hänen rintakehälleen.

Ei se tunnu ollenkaan todelliselta. Minuutti sitten suutelin Jaydenin kanssa ja nyt halaan poikaystävääni. Olen kyllä niin hirveä ihminen.

****

Herään aamulla Danin kainalosta ja katselen kuinka hän tuhisee vieressäni. Hiukset ovat hänen naamallaan ja minä puhaltelen hellästi hiuksia pois hänen kasvoiltaan. Hän näyttää niin söötiltä.

Käännän hiukan päätäni ja huomaan kuinka Jennifer yrittää nousta ylös. Herätys soi useita minuutteja sitten, mutta Jennifer ei ole saanut edes silmiään auki. Minä avasin silmäni välittömästi ja olen katsellut Dania.

"Sinun ei oikeasti tarvitse tulla tällä viikolla vielä tunneille. Se on määrätty sinulle lomaksi. Pitäähän sinun nyt toipua." Jennifer mutisee ja pääsee jopa istumaan.

"Luulen, että tämä on jonkilainen rangaistus. Ehkä tämä on rangaistus siitä, että Dan on täällä. Tai ehkä tämä on hänelle vaan hupia. Minä pystyn kumminkin opiskelemaan. Ei tässä ole mitään hätää. Harmittaa vaan kuin Dan on täällä. Nyt hän joutuu kyhnöttämään täällä huoneessa."

"Hyvä on. Jos sinulle tulee kumminkin mitään kipuja tai vastaavaa niin sinun pitää palata tänne. Kyllähän terveys pitää laittaa kaiken edelle. Rehtorinkin pitää ymmärtää se."

"Joo joo. Tulen tänne jos ilmenee jotain", sanon huokaisten ja nousen ylös. Kävelen kylpyhuoneeseen ja laitan oven lukkoon. Luojan kiitos, että Jayden ei käy täällä koulua. En voi yksinkertaisesti nähdä häntä.

"Pidä vauhtia! Meidän pitää käydä vielä aamupalalla. En voi lähteä tunnille ilman, että olen syönyt mitään!" Jennifer huutaa ja ryskyttää ovea yllättävän kovaa. Minä pesen kasvoni nopeasti ja huokaisen helpottuneena, kun huomaan täällä puhtaat vaatteet.

Vartin kuluttua pääsemme lähtemään huoneesta ja jätämme Danin nukkumaan. Hän voi käydä aamupalalla sitten myöhemmin. Se on auki yhdeksään asti. Tuntuu ehkä hiukan hotellilta, vaikka sitä tämä ei todellakaan ole.