Bad liar//IN FINNISH

16. Luku

Istun todella väsyneenä kylmässä bussissa ja nojaan Dania vasten. Hänen silmänsä eivät meinaa pysyä auki, mutta hän silti selaa puhelintaan. Jennifer istuu takanamme ja on ruvennut nukkumaan. Hänen nojaa ikkunaa vasten ja hänen päässään ovat mustat kuulokkeet. Bussissa on meidän lisäksi vain yksi ihminen, joka istuu aivan edessä. En kyllä ihmettele, että bussissa ei ole ihmisiä. Kello on ensinnäkin todella vähä, eikä kukaan varmasti edes asu näin korvessa. En edes ymmärrä, että miten täältä voi liikkua pari-kolme bussi päivässä.

Havahdun hiukan, kun Dan parantaa hiukan asentoaan. Hän laittaa puhelimensa pois ja katselee minua. Hänen huulilleen nousee hymy, jonka seurauksena minäkin jaksan hymyillä hiukan. Tästä ajaa pari tuntia Lontooseen, vaikka minusta tuntuu, että emme välttämättä tule sinne pääsemään. Tälle välille ei ole annettu ajettavaksi mitään hyvää bussia, koska tästä lähtee ainakin ihan hirveä ääni. Toisaalta minua ehkä hiukan pelottaa. Entä jos moottori räjähtää ja me kaikki kuolaan? Ehkä vaan kuvittelen, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Katselen Dania, joka on sulkenut silmänsä, mutta hänen huulillaan on edelleen hymy. Minäkin suljen silmäni, mutta tuntuu, että en ole enää yhtään väsynyt. Ehkä se johtuu siitä, että täällä bussissa voisi ihan totta saada hypotermian. Se voi myös johtua siitä, että päässäni pyörii niin paljon ajatuksia, että en saa niiltä minkäänlasita rauhaa.

Lopetan Daniin nojaamiseen ja nojaudun kylmää ikkunaa vasten. Ulkona on edelleen hiukan hämärää, mutta näen silti selvästi kaikki maisemat. Peltoa, peltoa ja peltoa. Ehkä myös hiukan metsää. Pointtini on kumminkin se, että täällä ei ole yhtään elämää. Entä jos bussi vaikka hajoiaisi? Kyllähän me apua saataisiin, mutta miten nopeasti? Meidät tultaisiin hakemaan Lontoosta, mutta siinä menisi aikaa. En halua edes kuvitella, että kuinka kylmä minulle tulisi. Olen valmiiksi jo aivan jäässä.

Huokaisten suljen silmäni ja yritän nukahtaa. Päässäni olevat ajatukset eivät kumminkaan jätä minua rauhaan, joten avaan silmäni turhautuneena. Kaivan taskustani kuulokkeet ja sitten puhelimen. Yhditän kuulokkeet puhelimeeni ja laitan lempi soittolistani soimaan. Musiikki on aina bussissa auttanut minua nukkumaan. Ehkä se nyt auttaisi minua saamaan ajtukset kuriin ja saisin nukahdettua.

****

Saavumme Lontooseen yhdeksän aikaan ja olen edelleen yhtä väsynyt. En saanut sitten lopulta nukuttua yhtään, joka kyllä oikeasti ärsyttää minua suuresti. Dan ja Jennifer puolestaan näyttävät todella pirteiltä ja näyttävät muutenkin valmiilta tähän päivään.

"Käydäänkö ensin jossain aamupalalla? Minulla on hirveä nälkä." Jennifer sanoo ja vetää suurta matkalaukkua perässään. Me oltaisiin voitu käydä koululla aamupalalla, mutta Jennifer ei halunnut. Hän halusi, että käymme täällä, joten heräsimme sitten viisitoista minuuttia myöhemmin. Toisaalta ihan hyvä juttu.

"Mennään vaan. Minunkin mahani murnii." Dan sanoo ja hieroo mahaansa. Minä vaan nyökkään vaitonaisena ja lähden seuraamaan heitä. Kyllähän minullakin on nälkä, mutta olen liian väsynyt puhuakseni. Väsyneen ja nälkäisen yhdistelmä ei ole hyvä. Siitä ei todellakaan seuraa mitään hyvää.

Kävelemme kaduilla viitisen minuttia, kunnes Jennifer menee johonkin kahvilaan. Me menemme Danin kanssa perässä ja etsimme meille ihan ensimmäisenä pöydän. Jätämme tavaramme siihen ja minä jään oikeastaan vartiomaan niitä siihen. Sanoin heille, että he voivat tilata minulle mitä vaan haluavat. Nojaan käsiini ja suljen silmäni. Tuntuu, että nukahdan aivan kohta, mutta omahyväinen ääni herättää minut.

Ei voi olla totta.

Darren.

Nopeasti nousen istumaan kunnolla ja katson poikaa minua vastapäätä. Hän näyttää oikein iloiselta ja hänen katseensa oikein nuolee vartaloani. Olen pukeutunut todella lämpimästi eli päälläni on hirveä kasa vaatteita. Tämän ei todellakaan pitäisi vetää miehiä puoleensa - päinvastoin. Kaikkien pitäisi juosta karkuun.