Bad liar//IN FINNISH

25. Luku

A/N: Tässä tää nyt olis. Tän kirjan viimenen osa. Tää oli tosi kiva kirjottaa, enkä malta odottaa, että pääsen alottamaan jatko-osan. Tähän kirjaan tulee sitten ilmotus, kun se alkaa.

Nauttikaa kumminkin nyt viimesestä luvusta❣️

****

En tiedä, että koska minua on viimeksi jännittänyt näin paljon. Nyt on vasta torstai, mutta en millään kestä tätä jännitystä. Viikon aikana jännitys on entisestään kasvanut ja nyt se yltyy entisestään. En halua edes tietää, että miltä minusta huomenna tuntuu.

Huomaan kellon olevan vasta viisi, ja huokaisen pienesti. Ensimmäistä kertaa haluan, että aikaa menee nopeammin. En yksinkertaisesti kestä tätä jännitystä. Vielä 25h tuntia, että lento laskeutuu. Olen ihan varma, että en edes nuku paljoa ensi yönä. On jotenkin todella outoa, että se vaikuttaa minuun näin paljon. Minun on pakko saada jotain muuta ajattelemista.

Otan puhelimen käteeni ja katson yhteystietojani. Pakko kyllä myöntää, että tämä on todella säälittävää. Tämä suorastaan naurattaa minua. Kellään minun ikäiselläni ei varmasti ole näin vähän numeroita. Olen etsimässä Danin numeroa, mutta mieleeni muistuu, että minähän poistin sen.

Nousen ylös ja päätän lähteä hänen luokseen. Toivon vaan, että hän ei ole töissä tai tee mitään muuta erikoista. Kävelen alakertaan ja vedän heti kengät jalkaani. Takkini on muiden takkien alla, joten joudun ottamaan ne muut ensin pois ja sitten laittamaan takaisin.

"Saanko lainata autoa?" Huudan ja hetkeen en kuule yhtään mitään. Olen jo varma, että kaikki on lähtenyt hiljaisuudessa pois täältä, mutta sitten isä mumisee jotain olohuoneessa.

"Missä äiti ja pojat ovat?" Kysyn, kun istahdan isän viereen.

"He lähtivät kauppaan. Minne sinä olet menossa?" Isä kysyy ja kääntää katseensa minuun televisiosta. Minä mietin hetken aikaa, että mitä vastaan, mutta päätän sitten vastata vaan rehellisesti.

"Menen käymään Danin luona", vastaan ja isä nyökyttelee. Kerroin heille molemmille, että olemme Danin kanssa nykyään kavereita ja se on heille ihan okei. Tosin miksi ei olisi? Me ollaan ennen seurusteltu, joten ei tämä ole yhtään pahempi. Minulla ei ole edes täällä ystäviä, jos Dania ei lasketa.

"Mene vaan. Tule kumminkin ajoissa syömään." Isä sanoo ja kääntää katseensa televisioon. Minä istun vielä hetken, kunnes nousen ylös ja suuntaan eteiseen. Nappaan autonavaimet ja huudan vielä isälle heipat.

Olisin kyllä ihan hyvin voinut kävellä Danin luokse, mutta autolla ajaminen on paljon mukavampaa. Isän auto varsinkin on todella mukava ajaa, joten ajan tällä aina silloin kuin on mahdollista.

Matka ei olle pitkä edes kävellen, joten olen Danin luona viidessä minuutissa. Huomaan hänen autonsa parkkipaikalla, joten oletan hänen olevan kotona. Nousen ylös autosta ja laitan ovet lukkoon.

Lähden kävelemään sisälle päin ja nyt otan suosiolla sen hissin. Nyt minun ei tarvitse miettiä sinänsä mitä sanoisin tai mitään sen kummempaa. Tarkoitan sitä, että minun ei tarvitse miettiä mitään samanlaista kuin viimeksi. Minun ei tarvitse millään tavalla selitellä minun pettämistäni nyt.

Painan Danin kämpän ovikelloa ja parissa sekunnissa ovi lennähtää auki. Dan näyttää parin sekunnin ajan hämmentyneeltä, kunnes hänen kasvoilleen tulee pieni hymy.

"Ava? En kyllä odottanut sinua." Dan sanoo ja hetken aikaa mietin, että odottiki hän jotakin toista. "Haluatko tulla sisään?" Ilmeisesti ei.

"Joo", vastaan lyhyesti ja pujahdan Danin vierestä sisään. Riisun takkini ja kenkäni, ja menen Danin perässä keittiöön. Hän on kävellyt kahvinkeittimen viereen ja laittaa kahvin tippumaan.