Bad liar//IN FINNISH

21. Luku

A/N: Halusin infota vaan sen verran, että tätä tarinaa ei oo enää kauheasti jälellä. Alle 30:nen luvun tarina tulee. Tarkasta määrästä en oo ihan varma.

Muistutan kumminkin jatko-osasta, joka on tulossa jossain lähitulevaisuudessa. En oo ihan varma, että missä vaiheessa, koska muita tarinoita tuppaa vaan olemaan. Luulisin, että alotan sen ens vuoden puolella.

Mennään kumminkin nyt lukuun, josta tuli hiukka pidempi.🤗

****

Viikko Danin lähdöstä kului yllättävän nopeasti. En viikkoon ole puhunut Jaydenin kanssa. Olen nähnyt hänet vaan kerran ruokalassa ja minusta tuntuu, että Jayden on vältellyt minua. Tai en minä sitten tiedä, mutta ei se minua todellakaan haittaa. Olen saanut tilaa. Eikä täällä ole ollut edes niin kamalaa. Aika tosiaan on kulunut todella nopeasti.

Tällä hetkellä istun tiistain viimeisellä tunnilla, mutta nyt en malta enää yhtään keskittyä. En nukkunut yöllä melkein yhtään, joten voisin kyllä ottaa nokoset ennen ruokaa. En oikeastaan edes tiedä, että miksi en ole saanut unta. Danin kanssa jutut jäi mielestäni hiukan kesken, mutta eivät ne asiat ole häirinneet minua viikkoon.

Vilkaisen luokan toisessa päässä istuvaa Jenniferia, joka näyttää keskittyvän opetukseen. Minä käännän katseeni siitä nopeasti kelloon, jonka pitäisi soida parin minuutin kuluttua. Jään katselemaan kuinka viisari liikkuu taas hiukan eteenpäin ja tässä vaiheessa minä suljen penaalin ja laitan kirjani kiinni. En tule niitä enää tarvitsemaan tänään.

"Ava? Oletko sinä lähdössä jonnekin?" Opettaja kysyy luokan edestä ja huomaan, että muutama ihminen on kääntynyt katsomaan minua.

"Tunti loppuu ihan kohta."

"Sitä on kumminkin vielä kaksi minuuttia jäljellä, joten voisitko avata ne kirjat vielä?" Hän kysyy ja minä huokaisen pienesti. Avaan kirjani ja opettaja näyttää tyytyväiseltä. Hän selittää sen reilun minuutin ja sitten kelloa soi. Minä pamautan kirjani kiinni ja nappaan vielä penaaliin matkaan, ja lähden luokasta.

Odotan Jenniferia, joka on näköjään jäänyt puhumaan opettajan kanssa. Minä seisoskelen käytävässä ja odotan, että hän vaan nyt tulisi luokasta pois. Toisaalta en edes tiedä, että miksi odotan häntä. Meillä on sama suunta, joten taidan mennä nyt edellä.

Viiton Jenniferille, että menen jo edeltä. Jennifer on kasvot minuun päin, joten hän huomaa sen melkein heti. Hän nyökkää melkein välittömästi ja tekee sen vaivihkaa.

Matkalla kävelen puhelimien ohitse ja hetken ajan aion jo jatkaa matkaa. Minä kumminkin pysähdyn ja jään vähäksi aikaa katsomaan niitä. Minua ärsyttää, että en voi enää puhua äidille mistään. En ole puhunut hänen kanssaan reiluun kahteen viikkoon ja oloni on aivan hirveä. Ehkä minun pitäisi soittaa.

Kävelen puhelimien luo ja nappaan luurin käteen. Hetken aikaa vielä emmin, mutta sitten näppäilen numeron siihen. Vien sen luurin korvalle, mutta tajuan, että se ei soita ollenkaan. Kurtistan nopeasti kulmiani ja yritän soittaan uudelleen. Taaskaan ei tapahdu mitään. Huokaisten laitan luurin takaisin paikalleen ja katselen ympärilleni.

Voisin ihan hyvin kysyä joltakin opettajalta, mutta he kumminkin passittaisivat minut rehtorin luo. Niinpä menen vaan ihan suoraan sinne. Opettajat eivät tiedä asioista mitään tai sitten he haluavat kiusata meitä ja lähettää oppilaat rehtorin luo.

Kävelen sinne ripein askelin, enkä käy välissä edes heittämässä minun kirjoja huoneeseen. Haluan nyt vaan niin kovasti soittaa äidille. Viisi minuttia sitten ajattelin vaan nukkumista, mutta nyt haluan vaan niin kovasti soittaa äidille - tai ylipäätänsä kotiin.