Bad liar//IN FINNISH

9. Luku

Katson Dania, joka katsoo minua loukkaantuneena minua. En uskalla vielä sanoa mitään. Odotan, että Dan sanoo ensin jotain. Käännyn katsomaan vanhempiani, jotka katsovat toisiaan.

"Kiitos tästä hyvästä ateriasta. Minun pitää nyt kumminkin poistua", Dan sanoo ja nousee pöydästä ylös. Hän lähtee nopeasti eteiseen päin ja minäkin nousen ylös. Juoksen hänen peräänsä ja Dan on kerinnyt on kadulle asti.

"Dan! Odota!" Huudan hänen peräänsä. Dan kävelee vaan ripeämmin eteenpäin, mutta minä saan hänet kiinni. "Minä voin selittää tämän."

"Sinun ei tarvitse selitellä mitään, Ava. Minä tiedän jo. Sinä lähdet mieluummin sateiseen Englantiin, kun jäät tänne minun ja perheesi kanssa", Dan sanoo ja menee ohitseni. Minä tartun hänen kädestään kiinni ja Dan kääntyy katsomaan minua.

"Asia ei ole niin yksinkertainen. Tajuatko sinä miten paljon vanhempani ovat laittaneet minuun rahaa? Se koulu maksaa oikeasti pienen omaisuuden. Se opetus on erinomaista, enkä halua heittää sitä ja rahoja pois. Tiedän, että sinä tai perheeni ette ole siellä. Joskus vaan pitää tehdä vaikeita valintoja. Tämä on yksi niistä. En halua tuottaa vanhemmilleni pettymystä."

"Pettymykset kuuluu elämään, Ava. Sinä et ole täydellinen, eikä ole kukaan muukaan. Sinun ei tarvitse koko ajan olla niin täydellinen", Dan sanoo ja riuhtoo kätensä irti. Tällä kertaa minä en lähde hänen peräänsä, vaan jään seisomaan keskelle jalkakäytävää.

Käännyn katsomaan taloamme ja näen veljieni katsovan ikkunasta minua. He eivät lakkaa tuijottamasta minua, vaikka näkevät minun katsovan heitä takaisin. Vilkutan heille ja lähden kävelemään takaisin sisälle.

Dan pisti minut todella ajattelemaan. Se vaan tuntuisi todella itsekkäältä jäädä tänne ja antaa rahojen valua hukkaan. Tuntuu myös todella pahalta vaan lähteä. En tiedä enää. En tiedä, että miten tulen tekemään.

****

"Kasvain on hyvässä paikassa. Tai älkää siis ymmärtäkö tätä väärin. Syöpä ei ole hyvä juttu, mutta sinulla todella kävi tuuri, että se osui tällaiselle paikalle. Sinä tulet toipumaan tästä nopeasti", harmaapäinen lääkäri sanoo ja näyttää samalla kuviani ja vanhempani nyökkäilevät.

"Ymmärinkö oikein, että lähdet viikko leikkauksen jälkeen takaisin Englantiin?" Lääkäri varmistaa ja katsoo minua. Minä nyökkään ja mies rupeaa ilmeisesti miettimään jotain. "Sinä voit pitää kahden viikon sairausloman ja palata sitten. Loma voi tietysti olla pidempi tai lyhyempi. Oman jaksamisen mukaan. Voisimme vielä pitää palaverin ennen lähtöäsi. Ja leikkaus taitaa olla puolentoista viikon päästä?" Lääkäri varmistaa ja minä nyökkään jälleen.

"Hyvä. Kaikki näyttää tällä hetkellä hyvältä. Sinulla on aivan loistava tiimi ja minä toimin tosiaan leikkaajana. Olisko teillä jotain kysyttävää?"

"Mikä mahdollisuus on siihen, että kuolen?" Kysyn ja lääkäri katsoo minua hiukan hölmistyneenä. Hän vilkaisee vanhempiani ja tunnen taas heidän katsovan minua.

"Ava! Älä jooko puhu tuollaisia?"

"Mahdollisuus siihen on hyvin pieni. Kuten jo sanoin, että kasvain on leikkauksen kannalta hyvällä paikalla. Usko pois, Ava. Me pidetään sinusta täällä hyvä huoli."

"Minä uskon sen", sanon ja uskallan hymyillä jopa hieman. Äiti tarttuu kädestäni kiinni ja puristaa sitä pienesti. Minulla on sellainen tukiverkko, että en voisi edes toivoa parempaa.

"Tuleeko muita läheisiä paikalle?" Lääkäri kysyy.

"Minun veljeni ja poikaystäväni", sanon, vaikka en tiedä, että tuleeko Dan. Vaikka Dan on vihainen, niin minulla on silti sellainen tunne, että hän tulee. Olen tietysti epävarma, mutta Danilla on aina ollut tapana pitää lupauksensa.