Bad liar//IN FINNISH

3. Luku

Katson Jaydenia, mutta en sano mitään. Miten pitkään hän on oikein ollut tuossa? Miksi hän edes puhuu minulle?

"Veikö kissa kielesi?" Jayden kysyy ja hinautuu lähemmäs. Minä käännyn taas katsomaan häntä ja pyöräytän silmiäni. "No ei siinä...", hän aloittaa jälleen ja laittaa tupakan huulilleen. "Varmaan kaikilla on täällä toiset puhelimet."

"Tietääkö rehtori?"

"Katsohan! Osaathan sinä puhua", hän sanoo ja sytyttää tupakan. "Mutta joo - äiti ei oikein kiinnosta. Tai siis se olisi aivan turhaa. Kaikki hankkisi jälleen uudet puhelimet", Jayden kertoo ja kohauttaa olkiaan huolettomasti.

"Just", töksäytän ja kaivan puhelimeni taskusta. En yhtään tiedä, että miksi en lähde. En haluaisi istua tässä hänen kanssaan, mutta toisaalta täällä on niin kaunista. Jayden saa lähteä. Minä olin täällä ensin.

"Sinä olet uusi", hän sanoo ja nyt on minun vuoro kohauttaa olkiani. Laitan puhelimeni pois ja heiluttelen jalkojani. "Näin sinut ikkunassa eilen", hän jatkaa ja olen oikeasti yllättynyt, että hän muisti minut.

"Jaaha", vastaan ja kuulen Jaydenin naurahtavan pienesti. Mikäköhän tässä oli sitten niin hauskaa?

"Sinä olet aika lyhytsanainen."

"Pitäiskö minun puhua sitten enemmän?" Kysyn ja käännyn katsomaan hänen silmiä. Nyt ensimmäistä kertaa näen ne kunnolla. Tumman vihreät, mutta olen aika varma, että niissä on ihan hitusen harmaata.

"Osaat sinä näköjään muodostaa kokonaisen lauseen", hän ilkkuu ja minä pyörittelen päätäni. Tunnen samalla kuinka puhelin rupeaa värisemään taskussani. Kaivan sen nopeasti ja huomaan Danin nimen näytöllä.

"Jäikö sinulla vielä jotain sanomatta?" Kysyn hymyillen ja samalla Jayden tumppaa tupakkansa. Hän siirtyy kuuntelemaan puheluani, joka ärsyttää minua.

"Minun piti vielä kysyä, että voiko siellä majoittua? Vai pitääkö minun varata lähistöltä hotellihuone?" Dan kysyy ja minä mietin hetken.

"No et sinä kyllä hotelliin ole menossa. Tässä lähellä ei ole oikeasti yhtään mitään. Tai no ehkä metsää. Ei kumminkaan sen enempää. Jos et saa lupaa, niin sitten salakuljetan sinut", sanon ja Dan rupeaa nauramaan.

"Tuo kuulostaa aivan loistavalta, muru. Sinun huonekaverisi varmasti tykkäisi siitä", Dan sanoo ja minä hymähdän.

"Jennifer olisi siitä oikeasti innoissaan. Hän nimittäin sanoi, että haluaa tavata sinut. Hänen mielestään olet söpö. Toivottavasti hän ei pidä sinua liian söpönä", mutisen ja Dan rupeaa jälleen nauramaan. Hänen naurunsa on niin ihanaa kuunnella.

"Sepä kiva. Mahdunhan minä nukkumaan vieressäsi?" Dan kysyy.

"Todellakin! Ja jos et mahtuisi, niin me pantaisiin mahtumaan. En kumminkaan usko, että voimme yöllä tehdä mitään, koska Jennifer nukkuu aivan-", aloitan, mutta muistan, että Jayden on aivan vieressäni. Nousen seisomaan ja menen hiukan kauemmas.

"Tuo ei ole yhtään kohteliasta, neitiseni", Jayden huutaa. Ja huutaa muuten niin kovaa, että Dan varmasti kuuli sen. Tämähän on loistavaa. Nyt joudun selittelemään hänelle.

"Kuka tuo oli? Oliko se joku jätkä?" Dan kysyy ja minä huokaisen. Mulkaisen vielä Jaydenia ja lähden sen jälkeen kävelemään puutarhasta pois.

"On tai oli. Se on Jayden. Hän on rehtorin poika, joka asuu täällä. Hän on kyllä todella raivostuttava tyyppi", sanon ja tuhahdan itseasiassa lopussa. Dan on toisessa päässä ihan hiljaa.

"Tiedätkö miten tässä aina käy? Tämä kuulostaa joltain rakkaustarinalta. Sinä vihaat häntä ensiksi, mutta sitten rakastut häneen", Dan sanoo, enkä minä voi muuta kun naurahtaa.