[ kirja 2 - työn alla ]
KORJAUSTYÖ MENEILLÄÄN KIRJASSA!
❝Rakastan sinua, Louis... enemmän kuin taivaalla on tähtiä❞, Sara kuiskasi hänen pokkansa pettäessä, joten hän naurahti.
❝Aika paljon siis❞, Louis sanoi virnistäen.
⇢✷❋✷⇠
Saran ja Louisin rakk...
"Ai onko meidän pikku Tommo jo kasvanut aikuiseksi? No voisitko sitten vittu edes kerran elämäsi aikana käyttäytyä kuin aikuinen, etkä luulisi olevasi jokin 16-vuotias penska!"
"Jos olisin saanut valita, en olisi koskaan ystävystynyt kanssasi alun perinkään..."
Louis antoi kyynelten valua alas pitkin hänen poskiaan, pyyhkien ne äkkiä pois paitansa jo muutenkin märkään hihaan. Nuo kaikki lauseet, jotka olivat satuttaneet häntä enemmän kuin mikään muu. Nuo sanat, jotka oli sanonut hänen sen aikainen paras ystävänsä. Nuo sanat, joista kaikista pahimmat olivat ne viimeiset.
" Jos olisin saanut valita, en olisi koskaan ystävystynyt kanssasi alun perinkään ", Louis kuiskasi hiljaa ääneen, sulkien sitten taivaansiniset silmänsä, kun lisää kyyneleitä valui alas pitkin hänen poskiaan.
Zayn oli ollut hänen paras ystävänsä. Hän oli ollut se yksi ystävä, joka oli aika kuunnellut Louisia, vitsaillut hänen kanssa, laulanut keikoilla yhdessä, lohduttanut häntä, ollut hänelle kuin veli ja hyväksynyt hänet sellaisenaan. Miten hän saattoi? Kaiken sen jälkeen mitä hän ja Louis olivat kokeneet yhdessä? Miten hän saattoi luulla, että Louis antaisi tämän kaiken anteeksi? Hän jätti Louisin yksin, kun Louis häntä eniten tarvitsi. Hän käänsi selkänsä ja unohti Louisin nimen kokonaan, jatkaen matkaa kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan olemassa.
Juuri kun Louis oli huutamaisillaan, hän kuuli tutun ja hennon ääneen päässään, joka sai hänet jäätymään paikoilleen.
" Louis, et ole korvattavissa. Sinun äänesi on kaikista ainutlaatuisin koko bändistänne. Sitä ei voi kukaan korvata noin vain ja myös Harry, Niall ja Liam tietävät sen. Olet uskomaton, Louis. Olet aina puolustamassa faneja kun he sinua tarvitsevat, huolehdit pojista kuin veljistä ja rakastat rohkeasti, olematta pelkäämättä. Äitisi kasvatti sinusta aikuisen miehen, jolla on kultainen sydän, joka lyö jokaikiselle rakkaallesi yhtä lujaa. Ei Zayn, ei The Modest eikä kukaan voi sitä muuttaa. Sinä olet uskomaton Louis Tomlinson, äläkä ikinä unohda sitä. Siksi sinua rakastankin, koska olet oma itsesi jopa silloin kun muut eivät ole. Muista se Louis, aina. " Saran hento ja pehmeä ääni täytti Louisin sekaisin olevan pään, rauhoittaen miestä huomattavasti. Louisin puristusote hänen farkuistaan leppyi, hänen käsiensä lopulta vain levätessä hänen sylissään. Sara.
Se yksi nainen, joka oli pelastanut Louisin ylös siltä kuilun pohjalta, jonne Zayn oli hänet dumpannut kuin käytetyn roskan. Se suurisydäminen nainen Suomesta, joka oli vienyt Louisin sydämen mukanaan kuin karkin lapselta. Hän oli saanut Louisin unohtamaan Eleanorin, lopettamaan juomisen ja polttamisen, joita hän harrasti siihen aikaan paljon Zaynin takia ja jopa uskomaan rakkauteen uudestaan. Ja nyt, tuo samainen nainen, eikä tyttö kantoi sisällään hänen vauvaansa, samoin sormessaan kiiltävää vihkisormusta, mitä kaunein hymy kasvoillaan. Louis ei aikonut edes valehdella kun ajatteli tätä, sillä se oli totta.
Sara oli pelastanut hänet.
Vasta nyt Louis tajusi miten hän oli sylkenyt sanoja suustaan Saralle, joka oli selvästi vain yrittänyt taas kerran auttaa häntä. Louis katui tyhmiä sanojaan joita oli sanonut Saralle ja nousi ylös tuoliltaan, kaataen aukinaisen konjakkipullon loput alas viemäristä, sillä hän ei enää halunnut edes nähdä sitä. Sen jälkeen Louis lähti kävelemään hitaasti kohti yläkertaa, muistellen hymy hänen huulillaan leikkien mitä hän oli tänään käynyt tekemässä kaupungilla. Sara ei edes tiennyt vielä siitä, mitä Louis oli heille tehnyt.
Se saisi vielä pysyä salaisuutena.
Louis hiipi portaita pitkin yläkertaan, saapuen heidän makuuhuoneensa kiinni olevan oven eteen, mitä pienin hymy kasvoillaan. Saralla oli kaikki oikeus olla hänelle vihainen. Hänhän oli käyttäytynyt kuin lapsi tuota raskaana olevaa naista kohtaan. Sara oli vain halunnut hyvää Louisille, joka oli tietenkin puhkaissut sen viimeisen toiveen rippeen neulalla puhki.
Olen yksi ääliö, Louis ajatteli, kun hän avasi mahdollisimman hiljaa makuuhuoneen oven, nähden pimeässä huoneessa sängyllä makaavan Saran. Louis hiipi huoneeseen, katsoen hymyillen vaimoaan, joka oli käpertynyt heidän peittonsa sisälle, näyttäen aivan burritolta.
"Sara", Louis kuiskasi ja kyykistyi Saran kasvojen tasolle, vain huomatakseen että tuo nukkui hyvin sikeästi, tyynyä käsissään puristaen. Louis hymyili ja naurahti hiljaisesti, katsoen kuinka peitto oli hieman noussut ylöspäin tuon kasvavan vatsan kohdalta, nostattaen samalla tuon paitaa. Louis painoi kätensä lempeästi Saran vauvamahan päälle, silittäen sormillaan hänen pehmeää ihoansa.
Louis ei vieläkään voinut oikein kunnolla uskoa, että hänestä oli todella tulossa isä. Ihka oikea isä. Olihan hän aivan hurjan innoissaan siitä, mutta silti häntä pelotti jonkin verran. Osaisiko hän edes kasvattaa lapsensa? Mitä jos hän epäonnistuisi isänä?
"Anteeksi rakas... Anteeksi kun isi huusi äidille ja sinulle...Isi rakastaa teitä molempia", Louis kuiskasi hymyillen, katsoen välillä nukkuvan vaimonsa kauniita kasvoja ja pitäen toista kättään yhä tuon vatsalla. Hetken kuluttua Louis värähti, kun tunsi selvän potkun kätensä alla, kääntäen sitten taas katseensa Saran vatsalle. Louis asetti äkkiä myös toisen kätensä vatsalle, katsoen hymyillen tuota kuin maailman uusinta ihmettä. Hänen ja Saran ihmettä.
"Niin rakas, älä herätä äitiä jooko. Minä rakastan sinua niin paljon", Louis kuiskasi ja tunsi taas potkun käsiänsä vasten, tällä kertaa paljon kovemman ja huomasi samalla myös Saran silmäluomien rypistyvän hieman. Sara oli selvästi tuntenut potkun, muttei ollut herännyt. Louis vain virnisti ja kuvitteli vatsassa pientä poikaa, joka potki kuin ammattilaisjalkapalloilija tai sitten kuinka tuolla vatsan sisällä oli sellainen pikkutyttö, jonka oli vain pakko rikkoa isänsä pyyntö.
"Taidetaan olla aikamoisia pahiksia, eh? Piti ihan isin pyyntö rikkoa", Louis kuiskasi naurahtaen, painaen sitten paljaalle vatsalle suukon, jolloin vauva potkaisi viimeisen kerran, ennen kuin Louis veti peiton takaisin Saran vatsan peitoksi. Sen jälkeen Louis painoi vielä suukon Saran otsalle, silittäen tuon poskea hymyillen.
"Anteeksi Porkkana Beibi", Louis kuiskasi, ennen kuin nousi ylös ja heitti pois vaatteensa, ja kapusi varovasti sänkyyn Saran vierelle, ottaen tytön itseään vasten niinkuin aina kun he menivät nukkumaan. Louis kiersi kätensä Saran vatsan ympärille, tytön asettaessa ne unissaan Louisin käsien päälle. Louis vielä asetti päänsä Saran olkapään lähelle, hengittäen tuon kaulaa vasten. Sara painautui unissaan lähemmäs miestään, Louisin vain hymyillessä.
Hän tulisi aina pitämään heidät turvassa. Sen hän lupasi itselleen.
+++
Oops! Questa immagine non segue le nostre linee guida sui contenuti. Per continuare la pubblicazione, provare a rimuoverlo o caricare un altro.
A/N: Hello! Pitkästä aikaa tähänkin kirjaan jatkoa😊❤️Toivottavasti tykkäsitte😉
Muistakaa äänestää, kommentoida ja pysyä mahtavina❤️😊
