Uskomaton ☓ L.W.T

058 | Tähtitaivaan alla

Iltataivas muuttui koko ajan tummemmaksi paljastaessaan uskomattoman tähtitaivaan, joka loisti pimeydessä. Sara piti katseensa tähtitaivaassa nojaten samalla auton ikkunaa vasten. Louis ajoi tasaista vauhtia pitkin pientä ja kapeaa metsäpolkua. Matkalla pitkät ja lehdettömät oksat raapivat auton ikkunoista saaden Saran nousemaan ylös istumaan. Hän katsahti eteensä ja huomasi Louisin pysäyttävän auton keskelle pientä tienhaaraa.

"Mennään loppumatka kävellen, sillä sinne ei pääse enää tätä pidemmälle autolla", Louis sanoi ja avasi turvavyönsä ottaen samalla avaimet pois virtalukosta. Sara avasi myös turvavyönsä ja kapusi ulos autosta tuntien kylmän tuulen iskevän kasvojaan vasten. Silti oli mukava saada raitista ilmaa, ja kuulla kaikki mystiset äänet ympärillään, kuten pöllön huhuilevan ja puiden kahinan, kun tuuli heilutti niitä.

"Tule, mennään...se on täällä päin", Louis hymyili tulevalle vaimolleen ja otti tytön pehmeästä kädestä kiinni johdattaessaan heitä kohti pientä metsäpolkua, joka oli peittynyt sammaleista. Sara veti nahkatakkia lähemmäksi rintaansa, sillä pelkässä crop topissa oli aika kylmä, ja hänen revityt farkkunsa eivät auttaneet yhtään asiaa.

Louis onneksi näytti tietävän tosi hyvin, minne oli matkalla, joten Sara ei uskonut matkan enää olevan pitkä. Sara katsoi, kuinka Louisin hiukset heiluivat tuulessa, ja kuinka miehen kulmikkaat kasvonsa pitivät tuon tuttuakin tutumman virneen kasvoillaan. Ja nuo taivastakin kirkkaamat silmät, jotka nyt loistivat pimeydessä tähtien tahdosta. Hänen Louisinsa.

"Perillä ollaan", Louis kuiskasi ja veti tytön syleilyynsä. Sara katsoi ympärilleen ja huomasi heidän edessään seisovan valtavan tammen, jossa valitettavasti ei ollut lehden lehteä. Heitä ympäröivä aukio oli luultavasti kesäisin valtaisa kukkaketo, mutta näin heti talven jälkeen maata peitti vain pieni ruohokerros. Sara hymyili.

"Tännekö sinä aina tulit, ennen X Factoria?" Sara kysyi ja painoi päänsä Louisin rintaa vasten kuullen miehen nopeat sydämenlyönnit. Louis oli lämmin, joten Sara vain painautui lähemmäksi.

"Aina...edes äiti eivätkä siskot tiedä, missä tämä paikka on..." Louis totesi ja antoi kätensä valahtaa Saran käsien lomaan johdattaen tytön puun alle, ja istui maahan kaatuen selälleen lyhyen ruohon päälle makaamaan. Sara käpertyi maahan Louisin syleilyyn. Louis asetti suojelevan kätensä tytön ympärille ja katsoi tähtitaivasta, samoin teki Sara.

"Olet ensimmäinen, jonka olen ikinä tuonut tänne", Louis sanoi lempeästi, ja Saran huulet raottuivat hieman. Miksi Louis ei ollut koskaan kertonut tästä paikasta kenellekään?

"Louis, miksi et ole kertonut tästä paikasta kellekään muulle?" Sara kysyi ja piirteli sormellaan pieniä kuvioita Louisin rintaan tuon t-paidan läpi. Louis naurahti.

"Koska tämä oli ainut paikka missä sain selvitettyä ajatukseni. Kukaan muu ei tiennyt tästä, joten sain purkaa raivoni täällä, itkeä suruni ja iloita iloni. Olin itse asiassa viime kertaa täällä päivää ennen kuin esiinnyin X Factorissa. Minä vielä mietin tällä samalla paikalla tähtitaivaan alla, kuinka siistiä olisi, jos pääsisin jatkoon ja minusta tulisi kuuluisa", Louis kertoi selvä katumus äänessään, ja Sara kuunteli katsoen kirkkaita tähtiä ja kuvitellen samalla nuorta Louisia miettimässä elämän isoja kysymyksiä, yksin tämän valtaisan tammen alla.

"Ja sinä pääsit", Sara kuiskasi. Hän tunsi Louisin silittävän käsivarttaan.

"Mutta vasta pari vuotta sitten tajusin, että minun unelmani olivat siihen aikaan tyhmät ja tarpeettomat", Louis kuiskasi, ja Sara kohotti katseensa Louisiin kohdaten nuo kirkkaat siniset silmät.

"Lou, mitä sinä tarkoitat? Sinun unelmasi toteutui, sinä sait sen mitä halusit", Sara kuiskasi ja katsoi Louisin reaktiota. Miksi ihmeessä hän katuisi tuota uskomatonta elämää, jonka hän oli saanut yhtenä miljoonasta?

"Sain, mutta tiedätkös, kun minä tajusin, että minun oikea elämän toive ei ikinä ollut kuuluisa laulaja, eikä kuuluisa mikään", Louis hiveli huulillaan Saran huulia. He olivat aivan sylikkäin, hengittäen samaa ilmaa, sydämet lyöden samaan tahtiin.

"Mikä sitten oli sinun oikea unelmasi?" Sara kuiskasi.

"Perhe. Jo ennen X Factoria minä aina toivoin löytäväni sen oikean, jolle voisin antaa sydämeni, ja rakastaa ilman häpeämistä. Halusin sen saman henkilön olevan se, jonka kanssa lopulta siirtäisin sen rakkauden pieneen ihmeeseen, jota saisin kutsua pojakseni tai tyttärekseni. Sen jälkeen, kun olin saanut kaiken sen kuuluisuuden ja maineen, tajusin olleeni tyhmä unelmoidessani tästä. En tietenkään valita tästä, sillä tämä elämä on mahtavaa, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Tapasin sinut tämän elämän kautta, ja siten toteutin myös oikean unelmani. Kait minä aina sen sisälläni muistin, mutta kuuluisuus peitti sen alleen", Louis kuiskasi ja suuteli Saran täyteläisiä huulia. Louis erkaantui hetken päästä ja katsoi noita tummanvihreitä silmiä, jotka loistivat tähtitaivaan tavoin.

"Louis...minun unelmani on ollut aina löytää se oikea ja saada perhe", Sara kuiskasi ja hieroi sormellaan Louisin sormia, jotka pitivät häntä lähellään. Hän tunsi Louisin rentoutuvan kosketuksensa alla.

"Rakastan sinua Sara, enemmän kuin mitään tässä maailmassa", Louis kuiskasi ja suuteli tytön huulia pitkään ja hellävaraisesti. Sara sulki silmänsä ja silitti sormellaan Louisin poskea.

"Rakastan sinua Louis, enemmän kuin taivaalla on tähtiä", Sara kuiskasi ja hänen pokkansa petti, joten hän naurahti, ja samoin teki Louis.

"Aika paljon siis?" Louis virnisti.

"Älä pilaa hetkeä", Sara kikatti.

"En, en...Pessimisti Porkkana"

"Pervo Lewis..."

A/N: Moikka muruset! Toivon, että tykkäsitte tästä tosi lyhyestä luvusta, joka oli ympäröity Louisin ja Saran rakkauteen. Muistakaa kommentoida ja painaa sitä tähtee★Ens luku on pitempi lupaan sen ja siinä on sitte pieni aikahyppy, ekoihin ultraäänii. Ja siis sitte kuullaan myös vähän muista pojista ja Tuulista. Eipä mulla muuta, nähään ens luvussa! Love y'all!

All the love ~H