Uskomaton ☓ L.W.T

055 | Tuttuihin törmäilee

Matka Lontoosta Doncasteriin kestäisi noin kolme tuntia, joten se ei olisi mikään 10 minuutin ajomatka niin kuin Harryn ja Tuulin luo.

Sara ja Louis olivat nyt jo puolivälissä ajomatkaansa, ja ajoivat juuri hyvin sulanutta tietä pitkin. Louis ajoi 70 asfalttitietä pitkin, Saran katsoessa ulos auton ikkunasta aivan omissa ajatuksissaan. Taustalla soi vaimeasti radiosta Love Me Like You Do.

"Louis...minulla on ihan kamala nälkä..." Sara sanoi yhtäkkiä ja kääntyi katsomaan miestään, joka piti katseensa tiessä.

Saralla oli koko ajan nälkä ja se alkoi jo puistattaa häntä. Silti, hän halusi heidän vauvansa voivan hyvin, joten hän söi aina nälän tullessa.

"Voidaan pysähtyä seuraavalle huoltoasemalle...auto pitäisi nimittäin samalla tankata, ja pitäähän minun prinsessalla ja vauvalla olla ruokaa", Louis hymyili lempeästi ja asetti toisen kätensä Saran reidelle puristaen sitä hennosti. Sara asetti hennosti nauraen kätensä Louisin käden päälle ja puristi sitä.

•••

Vihdoin Sara näki huoltoaseman edessään ja otti jo turvavyönsä irti, valmiina hakemaan ruokaa itselleen. Hänellä oli jo aivan kamala nälkä.

"Wow! Ihan rauhassa, prinsessa! Kyllä sinä saat ruokaa!" Louis nauroi parkkeeraten Audin bensapumpun viereen ja pysäytti auton.

"Haha, Lewis! Otan sinullekin jotain", Sara sanoi hymyillen ja melkein juoksi autosta sisälle huoltoasemaan.

Louis nousi autosta laittaen Ray-Banit silmilleen ja alkoi tankkaamaan autoa.

Päästyään sisälle, Sara puoliksi juoksi suoraan ruokaosastolle ja katsoi mitä ottaisi. Hän otti kaksi tuoretta sämpylää, kaksi vesipulloa, pussin sipsejä ja pussillisen Louisin suosikkikarkkeja.

Sitten hän käveli rauhassa kassalle ja katsoi ulos huoltoaseman ikkunoista nähden täältä kaukaakin jumalaiselta näyttävän poikaystävänsä, joka juuri laittoi pumpun takaisin pidikkeeseen. Hänellä oli kaunis hymy kasvoillaan.

Sara ei edes huomannut, että käveli suoraan erästä poikaa kohti, tietenkin varomatta ollenkaan. Kaikki Saran ostokset tipahtivat lattialle, ja hän punastui, kun alkoi noukkimaan maasta ostoksiaan.

"Anteeksi...en yhtään katsonut, minne olin menossa", Sara pyyteli anteeksi, ja ihmeellistä kyllä, mutta kyseinen poika auttoi häntä. Sara kohotti katseensa ja valtaisa hymy kasvoi hänen huulilleen.

"Eipä mitään, Sara. Pitkästä aikaa! Miten menee?" John hymyili lempeästi ja antoi Saralle tytön sipsipussin ja vesipullot.

"Mikäs tässä! Entäs mitä sinulle kuuluu? Wow! Mieti, siitä on varmaan jo kolme kuukautta", Sara nauroi ja käveli, Johnin seuratessa, kohti kassaa. John jopa auttoi ja kantoi karkkipussin, että sämpylät kassalle.

"Minulle kuuluu ihan hyvää! Entäs Louis? Onko hän mukana? Muuten...." John oli sanomaisillaan, kun hän ja Sara pakkasivat ostokset pussiin, Saran maksettua ostokset.

"Juu, hän on tuolla ulkona tankkaamassa autoa. Mitä sinä olit muuten sanomassa?" Sara kysyi iloisesti. Hänestä oli ihana nähdä tuttuja ja tietää mitä heille kuului, näin pitkän viime näkemisen jälkeen.