Soturikissat 2 ― Mielen Koettelemus

45. osa

"Mitä sinä oikein yrität selittää?" Vierassinin kurkusta kohosi murinaa ja Arpituiske näki tämän kynsien liukuvan esiin. Hän muisti itsensä, kun hän oli ensimmäisen kerran saanut kuulla asiasta. Epätoivo ja epäusko olivat taistelleet hänen sisällään hänen yrittäessä päättää, mitä tekisi seuraavaksi.

"Kuulit aivan oikein", Murjotustähti murahti käheällä äänellä ja tuijotti mustaa myrskyklaanilaista haastavasti hetken aikaa. Arpituiske säpsähti hieman, kun tämän katse kohdistui hänen. Hän saattoi nähdä voitonriemuisen välähdyksen tämän silmissä ja pystyi vain arvailemaan, mitä tämän mielessä oli.

"Sinä näytät omituisen rauhalliselta, Arpituiske. Voiko olla, että sinä tiesit?" leopardikuvioinen luopio kysyi ja siinä samassa Vierassini kiepahti häntä kohden.

"Mistä hän puhuu?" tämä kysyi tuijottaen häntä pistävästi. Arpituiskeen astui hätäisesti askeleen taaksepäin. Mitä hän voisi sanoa? Että hän oli kuullut asiasta kissat, joka oli tullut hänen uniinsa ja joka oli kuollut jo kauan ennen heidän syntymäänsä? Hänen veljensä luulisi hänen olevan hiirenaivo ja menettäneen järkensä. Epätoivoisena hän yritti keksiä oikeita sanoja mutta turhaan.

Kolli kohtasi veljensä takana olevan Vasataivaan hermostuneen katseen yrittäen saada apua. Tämä kuitenkin pudisti aavistuksen päätään viestittäen, että hänen olisi itse huolehdittava tilanteesta. Hän tiesi tämän olevan oikeassa mutta sen tiedostaminen ei auttanut hänen epämukavaan oloonsa katseiden keskellä.

Osittain hän jopa toivoi, että Murjotustähden puheista tajuamattomat erakot tekisivät jotakin ja kiinnittäisivät kaikkien huomiot itseensä. Verikierteen pakenemisen jälkeen nämä olivat kuitenkin jääneet hieman kauemmas katsomaan ja pysyneet hiljaa.

"Minun ei olisi ikinä pitänyt mainita asiasta kokoontumisesta. Teidät olisi pitänyt kasvattaa uskollisiksi Varjoklaanille. Suunnitelmani oli jonakin päivänä laittaa teidät tappamaan Myrkkytähti ja vasta myöhemmin kertoa teidän olevan sukua", Murjotustähti jatkoi pelastaen hänet vastaamiselta, koska Vierassinin huomio kiinnittyi jälleen luopioon.

"Kuono umpeen iljettävä kirppukasa!" tämä sähähti ja ennen kuin kukaan ehti liikahtaa tämä syöksyi leopardikuvioista kollia kohden. Arpituiske ei ollut koskaan nähnyt veljeään niin vihaisena ja osittain sen takia hän ei osannut tehdä muuta kuin katsoa, kun tämä kynsi Murjotustähteä raivon vallassa. Entinen klaanipäällikkö ei tuntunut edes yrittävän puolustautua.

Vaikka onnistuisitkin kostossa, se ei tuo minua takaisin eloon tai tule parantamaan sinun oloasi. Mustavalkoinen kolli höristi korviaan ja katsoi ympärilleen toivoen näkevänsä edes vilauksen Tuisketassusta. Tämän Kuukivelle lausumat sanat kaikuivat hänen mielessään.

Olet tärkeä klaanillesi ja tulet todistamaan sen kaikille, jopa itsellesi. Tuisketassu ja Ampiaisaivastus olivat kehottaneet häntä palaamaan takaisin Myrskyklaaniin ja unohtaa Murjotustähden, mutta hän ei ollut kuunnellut näitä. Hän oli vain pelännyt niin paljon Vaahteraköynnöksen puolesta, koska Virranpauhu oli uhannut tehdä varjoklaanilaiselle jotakin pahaa, ellei hän tottelisi tätä.

Matkan aikana ja Kynsiroihun kuoleman jälkeen hän oli kuitenkin ymmärtänyt, että Tuisketassu oli ollut oikeassa. Mitä ikinä hän tekisikään, se ei toisi heidän emoaan takaisin. Sitä paitsi siinä tapauksessa he eivät olisi Murjotustähteä yhtään sen parempi. Kuten tämä heistäkin tulisi silloin murhaajia.

Anna anteeksi Vaahteraköynnös. Tiedän, että pystyt pitämään itsestäsi huolta, Arpituiske lausui hiljaa mielessään. Hän ei ehkä tuntenut tätä kohtaan aivan samanlaisia tunteita kuin aikaisemmin, mutta varjoklaanilainen tulisi aina olemaan hänen ensirakkautensa.

"Vierassini, älä!" hän parahti lopulta ja syöksyi eteenpäin. Hänen veljensä ei kuitenkaan tuntunut edes kuulevan hänen ääntään, joten hän tarrautui tämän niskavilloihin ja repi tämän irti Murjotustähdestä. Yrittäessään riuhtoa itseään vapaaksi hänen otteestaan musta soturi osui useasti hänen haavoittuneeseen naamaansa mutta riipivästä kivusta huolimatta hän veti tätä hieman kauemmas ennen kuin päästi irti. Musta soturi kääntyi sähähtäen häntä kohden ja tuijotti häntä silmät leimuten. Tämä ei ollut koskaan aikaisemmin katsonut häntä sillä tavalla mutta hän pakotti itsensä kohtaamaan tämän katseen.

"Mitä luulet tekeväsi? Hän tappoi emomme ja ansaitsee kuolla!" Vierassini sähähti mutta Arpituiske pudisti rajusti päätään.

"Vaikka tappaisimme hänet, se ei tuo emoa takaisin. Sitten olisimme vain murhaajia kuten hänkin. Myrskyklaani tarvitsee meitä, ja kaikkien klaanien täytyy saada tietää totuus riistakasoista. Meidän täytyy palata kotiin!" hän maukui vaativasti. Aluksi hänen ympärilleen laskeutui hiljaisuus mutta hän näki Vierassinin alkavan epäröidä.

"Lähtekää vain ja katsokaa, onko klaaneista enää mitään jäljellä", Murjotustähti sihahti ivallisesti ennen kuin hänen veljensä ehti kuitenkaan edes avata suutaan, "taistelu taistelulta ne tuhoavat toisensa niin että pian klaaneja ei enää ole. Lehtikadon aikana riistasta on aina pulaa ja muita klaaneja on helppoa syyttää riistavarkauksista. Alusta alkaen se oli päämäärämme."

Ja jos Vierassinin kertomaan on uskomista, se on hyvinkin lähellä, Arpituiske ajatteli hermostuneena. Heidän täytyisi lähteä pian takaisin, koska vain kertomalla totuuden kaikille he voisivat pelastaa myös omat klaanitoverinsa.

"Häivy täältä!" Vierassini ärähti vihan ja epätoivon vääristämällä äänellä ennen kuin hän ehti sanoa tälle mitään. Tämän siniset silmät olivat kiinnittyneet vähän matkan päässä verisenä värjöttelevään Murjotustähteen. Tämän musta keho tärisi kuin tällä olisi vaikeuksia estää itseään hyökkäämästä entisen klaanipäällikön kimppuun.

"Jos enää ikinä näen sinua uudestaan, voi olla, että silloin kukaan ei ole enää pysäyttämässä minua", tämä jatkoi hampaidensa välistä. Murjotustähti tuijotti tätä hetken silmiään siristäen ennen kuin vääntäytyi jaloilleen ja lähti hyvän välimatkan päässä kiertämään edessään olevia kissoja päästäkseen sisäänkäynnille. Tämä näytti varovan yhtä jalkaansa mutta ei päästänyt pienintäkään ääntä, vaikka Vierassinin tekemät haavat olivat varmasti kipeitä.

"Muistakaa, että minä en lopeta ennen kuin Myrskyklaani on tuhottu", Murjotustähti murahti vain hieman kuiskausta kovemmalla äänellä ennen kuin katosi hämärtyneeseen ulkoilmaan, ja Arpituiske katsoi vaitonaisena tämän perään.

"Teidänkin on aika lähteä", Hämy oli pysynyt pitkään hiljaa mutta nyt taas tämän ääni kantautui hänen korviinsa. Ärtyneenä hän kääntyi katsomaan lähemmäs astelevaa erakkoa, joka näytti voitonriemuiselta, kun kaikki luopiot oli saatu ajettua näiden kodista pois.

"Me autoimme teitä saamaan kotinne takaisin ja tässäkö on kiitos?"

_________________________________________________________

- Satakieli