Soturikissat 2 ― Mielen Koettelemus

15. osa

Myrkkytähden kellertävät silmät vangitsi Arpituiskeen katseen. Hetki tuntui kestävän ikuisuuden, eikä hän tuntenut helpotusta edes silloin, kun tämä viimein käänsi katseensa Pilvenriekaleeseen.

"Partioiden tulee olla tavallista valppaampina. Jos jotakin omituista löytyy, myös minä haluan tietää siitä välittömästi", tämä määräsi ja valkoturkkinen varapäällikkö laski päätään kunnioittavasti.

"Selvä, Myrkkytähti", tämä mutisi eikä kuulostanut erityisen tyytyväiseltä päätökseen. Edes tämä ei kuitenkaan vaikuttanut olevan halukas kyseenalaistamaan klaanipäällikön käskyä. Myrkkytähti ei vaikuttanut huomaavan, koska istui takaisin makuupaikalleen.

"Voitte mennä", tämä kehotti häntäänsä heilauttaen ja sillä silmänräpäyksellä Arpituiske oli jo pesän ulkopuolella. Missään nimessä hän ei olisi halunnut jäädä kahden isänsä kanssa, koska tämä olisi varmasti kysynyt häneltä jotain, johon hänellä ei olisi ollut vastausta.

Kun kolli pääsi tarpeeksi kauas Suurkivestä, hän hidasti vauhtia, koska hänen jalkansa alkoivat yllättäen tuntua tavallista raskaammilta. Päivä oli tuntunut erittäin pitkältä ja hänestä tuntui omituiselta, että hän oli ollut aurinkohuipun hetkellä vielä Käärmekivillä tapaamassa Vaahteraköynnöstä.

"Arpituiske!" hänen nimeään kutsuva ääni sai hänet pysähtymään, ja hän sulki silmänsä syvään huokaisten. Kun hän avasi ne jälleen, Vasataivas oli ilmestynyt hänen vierelleen. Tämä silmäili häntä uteliaasti, mistä hän arveli, että tämä halusi tietää, mitä päällikön pesässä oli puhuttu.

"Mitä Myrkkytähti ja Pilvenriekale sanoivat?" tämä kysyikin ensimmäisenä ja vilkaisi Suurkiven suuntaan. Arpituiske tunsi itsensä väsyneeksi ja hän halusi vain päästä lepäämään eikä olisi jaksanut selittää keskustelua enää uudelleen. Samalla hän ei kuitenkaan halunnut loukata naarasta taas sanomisillaan, joten yritti keksiä, miten voisi kertoa kaiken mahdollisimman yksinkertaisesti ja lyhyesti.

"Pilvenriekale uskoo, että kissat olivat varjoklaanilaisia, vaikka sanoin, että haju ei muistuttanut heidän hajuaan. Myrkkytähti sanoi, että emme voi tehdä mitään ennen kuin meillä on varmoja todisteita. Partioiden pitää olla nyt varuillaan ja myös hänelle täytyy kertoa heti, jos jotain omituista ilmenee", mustavalkoinen soturi päätyi lopulta selittämään samalla, kun hän lähti laahustamaan kohti soturien pesää.

Hän oli jo pesän sisäänkäynnillä, kun hän tajusi, että Vasataivas ei ollut vastannut mitään hänen kertomaansa. Tämä oli kuitenkin seurannut häntä soturien pesälle asti, joten ennen sisälle astumista hän seisahtui ja kääntyi katsomaan tätä kysyvästi.

"Mitä mietit?" hän tiedusteli, kun tämä pysyi hiljaa.

"Minä vain...", tämä aloitti epävarmasti ja Arpituiske siristi aavistuksen silmiään. Kun tämä yllättäen perääntyi askeleen kauemmas, hän kallisti päätään kysyvästi. Hän olisi ollut paljon mieluummin jo omalla makuupaikallaan kuin siinä odottamassa raidallisen soturin jatkavan, mutta hän pysyi siitä huolimatta paikoillaan.

"Ei sittenkään mitään. Ei se ole tärkeää. Mene lepäämään, näytät väsyneeltä", Vasataivas mutisi ja hän nyökkäsi pienesti vastaukseksi vaivautumatta kysymään asiasta enempää. Pujahdettuaan sisälle pesään hän ei uhrannut enää ajatustakaan naaraalle ja tämän asialle vaan suunnisti omalle paikalleen ja käpertyi sammalien päälle nukkumaan.

**

Arpituiske odotti liikkumattomana omalla paikallaan, että muut soturit yksitellen vajoaisivat uneen. Hän piti silmiään lähes kiinni, jotta pesän sisäänkäynniltä paistava kuunvalo ei heijastuisi hänen silmistään ja muut kuvittelisivat hänen nukkuvan.