BTS oneshots |FIN|

*Vuosien jälkeen

♡︎Jikook♡︎

Vasten tahtoani pakotin käteni tarttumaan luokkahuoneen ovenkahvaan. Enää ei olisi paluuta, olin sanonut tulevani ja olin tänne itseni myös raahannut. Nyt mentäisiin.

Henkäisin syvään ja yritin puhaltaa hiilidioksidin mukana edes jotain ahdistuksen atomeja kehostani, mutta sydämeni rummutusta ei kyennyt rauhoittamaan mikään. Tämän oven takana odottaksi pari tusinaa muita ihmisiä, joita joskus kutsuin luokkalaisiksini. Olin jotenkin hyvin absurdia astella yhtäkkiä yläasteeniaikojen vanhaan kotiluokkaani ja kohdata kaikki vanhat luokkalaiseni kuin olisin aina tehnyt näin. Päästyäni peruskoulusta olin päättänyt unohtaa koko kyseisen ajanjakson ja keskittyä tulevaan. Halusin pyyhkiä kiusaajien kasvot mieleni päältä ja sulkea heidät selkäni taakse menneeseen. Olin yllättävän hyvin onnistunut prosessissa, mutta nyt kaikki työ valuisi sormien välistä. Miksi edes olin suostunut tulemaan tänne?

Ainiin...

Suljin silmäni ja vedin raskaan oven auki. Vastustelin hetken ajatusta avata näköaistiani ollenkaan, mutta päädyin lopulta katsahtaa luokkaan. Onneksi suurinosa ihmisistä olivat liian keskittyneitä keskustelutovereihinsa, etteivät he edes huomanneet tuloani.

Annoin katseeni kiertää yksitellen huoneesta löytyviä kasvoja. Jotkut olivat jotenkin etäisesti tutun näköisiä, mutta kulunut aika oli muuttanut meistä monia. Nimiä en edes yrittänyt muistella luokassa oleville ihmisille, siinä en tulisi onnistumaan.

Tajusin äkkiä jääneeni oven eteen seisomaan muiden tietukoksi, jonka johdosta astuin äkkiä seinän vierelle nojailemaan. Onneksi kukaan ei ollut juuri sillä hetkellä ollut halukas tulemaan luokkaan, sillä olisi ollut noloa, jos joku olisi paikalleen liimautuneen kehoni takana halunnut päästä sisään.

Katselin yksinäisenä muiden jutellessa keskenään niin isommissa porukoissa kuin pienissä kolmen koplissakin. Vanhat kaveriporukat ne vain näyttivät muistavan toisensa yhä. Harmikseni minulla ei ollut ollut sellaista, olin viettänyt koko yläasteen yksin muiden varjossa piilossa.

Kohtasin muutaman satunnaisen minua mittailevan katseen, jotka eksyivät tarkastelemaan tasaisin väliajoin oliko luokkaan ilmaantunut lisää vanhoja tuttuja.

Nyt jos milloin kaduin tänne tuloa. Miksi ihmeessä halusin tulla kuokkimaan muiden pirskeitä, jos he eivät muistaneet minua tai minä heitä. Ravistelin pettyneenä päätäni ja suuntasin takaisin ovelle. En ollut osannut edes odottaa muunlaista tilannetta, mutta miksi olin toisaalta silti pettynyt yksin jäämisestä?

Astelin ulos luokasta ja lähdin astelemaan takaisin kohti alakerran ulko-ovea. Pyyhkäisin äkkiä kyyneleen silmäkulmastani ja katsahdin värikkäiden oppilaskaappien kirjoon käytävän varrella. Mikäköhän niistä oli silloin itseni käyttämä? Se taisi hatarien muistikuvieni mukaan olla punainen tai oranssi.

Katseeni herpaannuttua kaappien tarkasteluun, en tajunnut käveleväni suoraa päin jotakuta. Vasta yllättävä törmäys säikäytti minut takaisin maan pinnalle. Katsahdin anteeksipyytävästi vastaantulijaan, mutta ilmeeni muuttui lähes sekunneissa. Jimin. Se oli Jimin!

"A-ai hei... J-Jungkook, eikö?", Ujo ääni kysyi selvästi törmäämisestä häkeltyneenä. Hämmennyin huomatessani valkeille poskille kohoavan hattaraisen punan. Niin tyylikkäät kun sosiaaliset taitoni olivat, osasin vain nyökätä hämmentyneenä.

"Anteeks, olin menossa sinne luokkakokoukseen mut mä herpaannuin vilkaisemaan mun puhelinta ja en kattonu eteeni enkä enkä huomannu sua ja- Oon tosi pahoillani!", nuorempi lähes parahti viimeiset sanat. Hänen nolostunut katseensa mittaili minua varovasti hiuksista kenkiin kunnes taas pikaisesti palasi silmiini.

"E-ei se mitään, olin itekkin ihan omissa maailmoissa", naurahdin huvittuneena nuoremman hössötykselle ja hätääntyneisyydelle. Onneksi huomasin vastaukseni saavan vaaleahiuksisen jännittyneet hartait laskeutumaan rennoiksi ja helpottuneen henkäyksen karkaavan tuon huulten välistä. Huulten, joista olin aina salaa haaveillut saada koskettaa omillani.

Samassa muistin miksi olin alkujaankaan ilmestynyt paikalle ja kyseinen syy seisoi paraikaa nenäni edessä. En ollut aluksi halunnut myöntää sitä, mutta ainoa minua tulemaan suostutellut perustelu oli ollut halu saada tavata tuo pienikätinen taiteilija uudelleen.

Jimin oli ollut ainainen ihastukseni seitsemännen luokan ensimmäisestä päivästä yhdeksännen luokan viimeiseen päivään asti. Senkin jälkeen olin aina välillä eksynyt miettimään, muistaisiko nuorempi minua tai mitä hänen elämäänsä mahtoi kuulua. Pituutta hän ei ollut näemmä juurikaan lisää kerännyt, mutta suloiset kasvot olivat saaneet enemmän miehekkäämpää särmää. Täytyi myöntää, ettei näkymä ollut ainakaan huonontunut sitten kouluaikojen.

"M-mä tota... Eikö suakaan oikein ois huvittanut tulla?", Jimin näpräsi ylipitkiä hihojaan yhä ujo nuotti äänessään. Jotkut piirteet eivät ihmisessä sitten vain ikinä muutu.

"Nyt huvittaa, kun säkin oot täällä", sanoin sen enempää sanojani miettimättä. Oitis jalkani olivat ottaneet huomaamattoman askeleen lyhyempää kohti ja käteni laskeutuivat tuon lantiolle. En ollut ikinä ollut näin lähellä ihastustani, katsellut vain hiljaa muutaman pulpetin päästä. Mutta nyt hän oli alle kahdenkymmenen sentin päässä itsestäni.

En kyennyt enää hallitsemaan itseäni, vaan vuosien takaa asti jyllänneet tunteeni ottivat minusta vihdoin ohjat. Halusin näyttää Jiminille, kuinka hän oli varastanut sydänparkani jo heti hänet ensi kertaa nähtyäni.

Katsahdin alas Jiminin tähtisilmiin, jotka tuikkivat sekaisin tuntein. Niistä loisti kevyt jännitys, jota ympäröi puhdas hämmennys tilanteesta. Siitä huolimatta en kuitenkaan erottanut mitään vastustelun tai kieltojen tapaisia merkkejä. Siispä hitaasti suljin silmäni ja kuroin kasvojani lähemmäs hänen omiaan. Hänen täyteläiset huulensa olivat enää vain senttien päässä omistani. Huulet, joita silmäni olivat aina lumoutuneena katselleet ja mieleni yrittänyt epätoivoisesti kuvitella, miltä ne tuntuisivat omiani vasten. Niiden välistä karkaileva, hengityksen aiheuttama ilmavirta kutitteli hellästi omiani, mikä sai minut haluamaan tätä vaon entistä enemmän.

Äkkiä silmäni rävähtivät auki ja katseeni kiersi hämmentyneenä ympäriinsä. Himmeän yövalon valossa erotin itseäni ympäröivän pöydän sekä pyykkitelineen. Hämmentyneenä kohottauduin istumaan ja siristelin silmiäni.

"Jimin?", käheä kysymys pakeni epätoivoisena huuliltani. Vastaukseksi siihen sain vain ilmastoinnin vaimean huminan.

Kaikki oli ollut pelkkää unta.

Hehe :D

Tän viikon aihe oneberissa oli "Luokkakokous", vaikken sitä tainnut missään kohtaa suoraa mainita.

Käykää tuttuun tapaan myös lukemassa jnopessnakeu n tuotos samasta aiheesta. Oneshot löytyy sen onsehot kirjasta viimeisimpänä lukuna :>

ALSO ALSO ALSO jnope loi discord kanavan joka kaipais lisää ihmisiä so jos kiinnostaa nii hmu! Jutellaan ihan taivaan ja maan välillä ja kanavia löytyy kirjamaistiaisista musan kuunteluu!