BTS oneshots |FIN|

Hand in hand

♡Taekook♡

Taehyung ajoi hermostuneena syntymäpäivälahjaksi saaneellaan, sinisellä volkkarillaan Jungkook hänen kyydissään. Taehyung vilkuili vähän väliä vieressään istuvaa tummatukkaa huolissaan ja hakkasi torvea aina jumiutuessaan ruuhkaan.
Jungkook piti katseensa jaloissaan samalla kun puristi paperia toista kättään vasten. Hän huokaisi syvään ja vilkaisi auton ikkunasta ulos automereen.

"Vuotaako ne vielä?" Taehyung kysyi ja vilkaisi varmaan tuhannetta kertaa nuorempaa. Jungkook kohotti paperin vasemman kätensä päältä ja vilkaisi tuoreita haavoja vanhempien arpien joukossa. Punaista nestettä valui edelleen ja tippui lopulta jopa Jungkookin housuille, joten tuo päätti laittaa jo melkein kokonaan punaiseksi muuttuneen paperin takaisin niiden päälle.

"Vuotaa" tuo sanoi hiljaa, melkein kuulumattomalla äänellä. Taehyung kuitenkin kuuli sen ja hermostui entisestään. Tässä ruuhkassa hän ei pääsisi ajamaan ikinä päivystykseen ilman, että Jungkook pyörtyisi veren hukkaan.

Jos Jungkookin isä ei olisi sinä eräänä päivänä lähtenyt kauppaan, ei Jungkook olisi nyt tässä.

Herra Jeon lähti Lokakuun 17. päivä viime vuonna, käymään viereisessä kaupassa ostamassa seuraavan päivän ruokatarvikkeita, vaikka Jungkook oli kyllä tarjoutunut käydä tuon puolesta.
Jungkookin isä oli päättänyt tehdä loton vaihtorahoillaan ostosten jäliltä ja illemmalla sitten katsoi poikansa kanssa arvonnan ilman sen suurempia odotuksia voitosta. Olihan mahdollisuus mitättömän pieni. Kuinka ollakaan pääpotti oli kuitenkin napsahtanut Jeonin perheelle.

Jungkook ei olisi ollut iloinen, jos olisi tiennyt mitä siitä seuraisi. Hän oli vain innoissaan hyppinyt isänsä kanssa ympäri taloa ja huudellut tuon kanssa vuorotellen, mitä he haluaisivat kaikella sillä naurettavan suurella rahasummalla tehdä. Onnellisena hän oli mennyt illalla nukkumaan ja innoissaan odotteli jo ensi viikkoa, kun rahojen pitäisi tulla.

Niin he tosiaan rahat saivat ja kävivät yhdessä viikon kylpylälomalla Mokpossa ja ostivat uuden pesukoneen keittiöön, vanhan hajottua. Silloin Jungkook koki itsensä onnelliseksi. Hänen isänsä oli onnellinen saadessaan maksettua kaikki laskut ja muutamat velat ja tuon isän hyväntuulisuus oli tarttunut Jungkookiin. Kaikki tuntui niin huolettomalta juuri nyt.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Herra Jeon alkoi käydä baareissa juhlimassa ja juomassa. Ensin se oli vain kerran viikossa, sitten kaksi, kolme. Äkkiä hän kävikin siellä joka päivä. Jungkook pelkäsi isäänsä humalassa ja melkein joka yö Jungkook itki peloissaan itsensä uneen.

Rahat hupenivat nopeasti isän juomiseen ja uhkapeluuseen ja vaihtuivatkin äkkiä veloiksi. Hänen isästään oli tullut alkoholisti ja hän teki mitä vain saadakseen vetää sinäkin iltana kaatokännit, vaikka rahaa ei yksinkertaisesti ollut ja häätö oli lähellä, vuokrien jäätyä maksamatta varoituksista huolimatta.

Jungkook joutui kerran jopa käyttää kaikki vuosien säästönsä, maksaakseen sähkö- ja vesilaskun hänen isänsä jättäessä nekin lopulta maksamatta.
Jungkook oli aivan rikki. Kaiken lisäksi hän syytti isänsä juomisesta itseään, sillä hän ei ollut mennyt isänsä puolesta silloin kerran kauppaan. Silloin koko lottoa ei olisi tullut tehtyä ja kaikki olisi hyvin ja normaalisti.

Lopukta ulosottomiehet soittivat heidän ovikelloaan tammikuun 15. Sunnuntaiaamuna ja sanoivat heidän joutuvan lähteä talosta varttitunnin sisään. Silloin Jungkook ei halunnut enää olla isänsä kanssa, vaan lähti ainoalle ystävälleen Taehyungille, kaupungin toiselle laidalle. Äitiä tai isovanhempia hänellä ei ollut, joten heidänkään luokse ei voinut mennä.

Hänellä ei ole nykypäivänäkään mitään tietoa, missä hänen isänsä oli tai miten tuolla meni. Hän ei kyllä edes halunnut tietää.

Sen hän kumminkin tiesi, että tuo kaikki oli musertanut hänet täysin sisältäpäin. Onneksi Taehyung oli pitänyt hänestä huolta ja jaksanut häntä päivästä toiseen, vaikka Jungkook oli huutanut kokonaisia öitä haluavansa kuolla tai saattanut käsivartensa nykyiseen kuntoonsa.

Sen sijaan, poikien välille oli syntynyt jotain ystävyyttä vahvempaa.

Se oli auttanut heitä kumpaakin jaksamaan yhdessä vaikeina aikoina ja tukemaan toinen toisaan heidän sitä tarvittaessa. Kuten nyt.

Taehyung nousi autosta ja suorastaan juoksi avaamaan auton toisen puolen oven Jungkookille.
"Pystytkö sä kävellä viel ite" tuo kysyi ja kumartui lähemmäs nuorempaa, joka istui yhä autossa. Nuorempi nyökkäsi ja nousi autosta, antaen Taehyungin sulkea oven ja laittaa ovet lukkoon.

He kävelivät yhdessä ensiapuun, jossa Taehyung selitti Jungkookin puolesta päivystäjälle, mitä oli tapahtunut. Kaksikko johdatettiin pieneen huoneeseen, jossa hoitaja puhdisti jungkookin käden ja tikkasi haavoista isoimmat. Lopuksi hän sitoi vielä haavat sideharsolla ja antoi Jungkookille peperin, joka sisälsi isomman haavan hoito-ohjeet jatkolle.

"Pärjäättekö te jos annan teidän mennä kotiin vai pitäisikö Jungkookin jäädä hetkeksi tänne vähän lepäämään?" Hoitaja kysyi, mutta Jungkook ei halunnut jäädä tänne yhtään sen enempää, kuin tarvitsi. Niinpä kaksikko päästettiin lähtemään kotiin.

Taehyung hymyili huomatessaan nuoremman nukkuvan auton penkillä yhtä suloisena kuin aina. Näky sai hänen sydämensä yhä sulamaan ja muistuttamaan, kuinka paljon hän välittikään Jungkookista ja haluaisi tuon voivan hyvin. Hän kumminkin ymmärsi, ettei Jungkook tule välttämättä koskaan olemaan enää täysin normaali, sosiaalinen ja innokas itsensä. Se ei kuitenkaan haitannut Taehyungia, sillä Jungkook on sisimmästään yhä sama, ja tulee aina olemaankin.

Taehyung silitti varovasti Jungkookin pehmeää poskea ja hymyili yhä leveämmin. Jungkook oli niin suloinen nukkuessaan.

Äkkiä kaikki tapahtui niin nopeasti.
Taehyungin keskittymisen herpaannuttua nukkuvaan Jungkookiin, ei vanhempi huomannut vastaan tulevaa autoa, joka ajoi väärällä puolella tietä, kaksikkoa kohti. Taehyungin käännettyä katseensa takaisin tiehen, ei hän ehtinyt enää reagoida, kun volkkari törmäsi väärään suuntaan ajaneeseen autoon.

Taehyung raotti varovasti silmiään. Jostain kuului kokoajan voimistuva sireenien ääni. Hän ei pystynyt liikkumaan, hän ei tuntenut kehoaan. Hän katseli ympärilleen ja huomasi makaavansa kyljellään maassa. Hän näki auton, joka oli mennyt aivan tuusannuuskaksi kolarin seurauksena, olihan nopeutta ollut jopa 80km/h.

Taehyung hätääntyi muistaessaan Jungkookin joka oli ollut myös kyydissä. Hän kiersi katsettaan paniikissa ympäriinsä, kunnes hän lopulta huomasi Jungkookin vähän matkan päässä. Tuo ei liikkunut, ei pitänyt edes silmiään auki. Kyyneleet alkoivat valua Taehyungin silmistä ja sotkeutua vereen hänen kasvoillaan. Väkisin hän pakotti kätensä liikkumaan, välttämättä siitä oliko se kenties murtunut vai ei. Hän kurotti Jungkookin käteen ja tarttui siihen.
Se oli jääkylmä.

"J-Jungkook" Taehyung yritti huutaa, mutta hänen äänensä oli vain hiljainen henkäys. Se sattui hänen kehonsa joka kolkkaan. Se sattui niin paljon. Uudet kyyneleet valuivat hänen kasvoiltaan, hänen näkökenttänsä sumentuessa ja silmiensä painuvan pikkuhiljaa kiinni. Loppuun asti hän piti katseensa hänen Jungkookissaan, rakkaassaan, kunnes hänen silmänsä painuivat lopulta kiinni asti ja puristusvoima hänen kädestään katosi Jungkookin käden ympärillä.

Hän ei sittenkään pystynyt auttamaan tuota pääsemään kaikesta kokemastaan kauheudesta, vaan he molemmat kuolivat tuohon kolariin.

Yhä uutisissa kiertää otsikoita, kuinka kaksikko löydettiin makaamasta käsikädessä ja levollisen näköisinä vähän matkan päässä autosta, jonka kyydistä he olivat kolarissa lentäneet.