BTS oneshots |FIN|

*Kunnes tulevaisuus meidät erottaa

♡︎Taekook♡︎

Busan, 7. Lokakuuta 2070, ihmisjoukko, minä, Taehyung sekä matkalaukku.

Aamulla kaikkialla maassa oli kaikunut sykähdyttävä ilmoitus. Kaikki radiot, televisiot, puhelimet ja kuukokkeet olivat hokeneet varmaan vähintään viidellä eri kielellä, kuinka kaikkien Busanin ja sen lähialueiden asukkaiden täytyisi paeta sisämaahan.

Syynä äkilliseen tiedotukseen oli ollut maamme vesirajaa ympäröivä muuri, jonka tehtävä oli ollut suojata meitä nousevalta vedenpinnalta. Se oli hoitanut tehtäväänsä jo 20 vuotta ja pitänyt kotikaupunkini kuivana vedenpinnan kohoamiselta, mutta nyt kaikki olisi toisin. Muuriin oli ilmestynyt särö.

Tutkijoille tai muurin rakentaneille arkkitehdeille ei ollut jäänyt aikaa mittailemaan, kuinka kauan murtuma kestäisi vesimassojen aiheuttamaa painetta, vaan tulvavaaran alla olleet asukkaat kehotettiin välittömästi pakenemaan Daeguun. Heidän joukossaan olin myös minä Jungkook, seitsemäntoista kesäinen nuori, joka ei ollut ikinä asunut kotikaupunkinsa ulkopuolella.

Olisin valehdellut jos olisin väittänyt, ettei minua pelottanut. Olin käynyt Daegussa usein sukulaisten luona, mutta en ollut ikinä joutunut asumaan siellä, en tuntenut seutua. Samoin selkäni takana jaksoittain ritisevän muurin rakenteet painostivat harteitani. En uskaltanut katsoa taakseni, mutta eteneminen silti pelotti. En osannut vielä yhtään arvata, mitä edessämme odottaisi pitkän matkan varrella.

Autot ja muut moottorilliset kulkupelit olivat päästöjensä vuoksi kielletty koko mantereella jo kaksikymmentä vuotta sitten, joten matkaa taittavat ihmiset joutuivat liikkumaan kävellen tai pyörillä. Vain harvalla oli sähköauto toiminnassa, vaikka niiden keskinnästä olikin jo vierähtänyt aikaa. Olin jo enemmän kuin tietoinen siitä, että jalkani tulisivat kipeytymään matkalla. Olihan kuljettavaa niin paljon, että yöpymisten kera meillä tulisi vierähtämään evakkomatkallamme varmasti vähintään kaksi vuorokautta.

Ainoa kannustava tekijä koko asiassa oli se, että Taehyung oli kanssani. Ilman häntä en olisi varmaan edes uskaltanut lähteä, vaan olisin jäänyt tänne ja antanut pienen kehoni vesimassojen riepoteltavaksi muurin pettäessä. Taehyung oli ainoa syy miksi halusin etsiä Daegudta turvaa ja jatkaa elämää. Halusin pysyä hänen kanssaan ja viettää hänen kanssaan kaiken mahdollisen ajan, mitä kohtalo meille suinkin vain soisi. Daegussa meidän ei tarvitsisi taas hetkeen pelätä veden valumista yli muurin tai tämän kaltaista kriisiä muurin murtumisesta.

Tärisevä käteni puristi napakasti perässä rullailevaa matkalaukkua, pienten askelten myötäillessä suurta maailmaa, nuoren ja tietämättömän mielen seikkaillessa hauraana ympäriinsä. Meillä ei ollut jäänyt aikaa pakata enempää, kuin muutama vaatekerta yhdessä jaettuun matkalaukkuun, mukana vain muutama nopeasti mukaan napattu hygieniatuote.

Katsahdin varovasti poikaystäväni suklaanruskeisiin silmiin, kuin olisin jälleen hakenut tuolta kannustusta. Hän oli vuotta minua vanhempi, vaikkei sitä aina ulkonäöltä erottanutkaan. Silti hän oli kuitenkin minua henkisesti paljon kasvaneempi ja juuri se tuki ja turva yhä nuorelle sielulleni, joka tarvisti vanhemman neuvoja sekä auttavaa kättä.

Jälleen tuttu hymy nousi noille pehmeille huulille, jotka omani olivat vuosien varrella kohdaneet useita kertoja. Hymy, joka parhaansa mukaan kannusti ja rohkaisi minua eteenpäin ja lupasi kaiken järjestyvän. Samoin hitaasti lantiolleni kietoutuva käsi lisäsi turvallisuuden ja läheisyyden tunnetta, jota en voinut kieltää tarvitsemani.

Hiljaa huokaisten nojasin pääni Taehyungia vasten, vaikka se kävellessä olikin hieman haastavaa. Vaikka maailma olikin tuhoutumassa, olisin tyytyväinen ympäristööni niin kauan kun Taehyung vain olisi vierelläni.