Golden hour

- 5 -

Siristelin silmiäni hetken, kunnes sain avattua ne kunnolla. Jostain syystä tuntui kuin olisin herännyt koomasta, kun kroppa tuntui raskaalta ja valo sattui silmiin. Tunnistin makaavani omalla sängyläni.

-sä pyörryit, Aaron sanoi, kun tajusi minun heränneen. Se istui sängyllä vieressäni ja putsasi hellästi kuivunutta verta käsistäni.

-älä viitsi, oikeasti? Sanoin sarkastisesti. Aaron hymyili.

-kyllä, niin uskomattomalta, kun se kuulostaakin. Sä pieksit jonkun ihan huolella, kun kerran uuvutit itsesi kokonaan, se sanoi ja äskeinen leppoisa tunnelma oli poissa.

Aaron vihasi sitä, että minä tappelin. Yhtenä päivänä viime vuonna, minä ja Miro oltiin taas onnistuttu suututtamaan pari tyyppiä Länsipuolelta. Aaron ja Olli sattuivat menemään siitä juuri ohi. Ne näkivät kuinka minä olin sen toisen jätkän päällä ja pieksin sen naamaa. En edes tajunnut, että ne kaksi olivat siinä kun vasta sen jälkeen, kun ne toiset tyypit olivat lähteneet karkuun. En ole ikinä nähnyt Aaronia niin pettyneenä.

-kuka se oli? Aaron kysyi, kun en vastannut mitään.

-yksi Itäpuolelainen vain, vastasin.

-onko se kunnossa? Veljeni kysyi. Se halusi tietää, oliko tyyppi jonka olin hakannut, saanut apua tai että oliko siinä sen kavereita jotka pystyisivät pitämään hänestä huolta.

Aaron oli tosiaan kiltein ja hyväsydämisin ihminen kenet tiesin. Sitä ei kiinnostanut kummalla puolella kaupunkia joku asui tai mihin porukkaan se kuului. Se halusi huolehtia kaikista. Ketään muuta meidän porukassa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, minua mukaan lukien, onko joku snobi kunnossa tappelun jälkeen vai ei, mutta Aaron oli poikkeus.

-joo, kyllä se on ok, vastasin. Saatoin valehdella. En suoraan sanottuna tiennyt. Parempi silti vain sanoa, että se on ok, koska Aaron kilahtaisi, jos saisi tietää, että olin jättänyt tajuttoman ja puolikuolleelta näyttävän Mikaelin ramppikselle yksin kauas kaikesta. En edes tiennyt oliko se elossa. Minä todella toivoin, että se olisi elossa. Vaikka kuinka monta snobia ja Länsipuolelaistakin olen pieksenyt, en silti kestäisi sitä ajatusta, että olisin tappanut jonkun.

Aaron kietoi sideharsoa kämmenieni ympärille suojatakseen auenneet rystyset. Sen jälkeen Aaron pyysi minua menemään kyljelleni, kun se poisti Eliaksen tekemän viiltohaavan tikit.

-tää sitten sattuu, mutta senhän sä jo tiesitkin, Aaron sanoi, kun nosti paitaani. Aluksi lagat leikattiin poikki jonka jälkeen jokainen niistä piti vetää yksitellen pinseteillä. Ja helvetti, että se sattui. Keskityin ikkunalaudan tuijottamiseen ja purin hampaita yhteen aina, kun yksi langanpätkä irtosi vuorollaan kivuliaasti ihostani. Tähän ei kyllä ikinä totu.

-sori, ettei me kerrottu sinulle. Meidän piti kyllä. Heti silloin maanantaina. Sen takia Marko oli niin vihainen, kun tulit myöhässä kotiin. Ja no, sen jälkeen aina joku meistä oli muualla. Marko halusi, että me oltais molemmat siinä, kun sä kuulet. Ei me pidetty sitä tarkoituksella salassa, Aaron selitti. Olin jo meinannut unohtaa koko sossupaskan.

-se ei ole niin paha mitä luulet. Haluutko että kerron mistä siinä on todellisuudessa kyse? Se kysyi. Minä tyydyin vain nyökkäämään.

Aaronin mukaan se on pelkkä tarkistuskäynti. Huostaanottoon on mahdollisuus, mutta se ei ole todennäköistä jos kaikki menee hyvin. Tänne tulee ylihuomenna kuudelta joku sossutyyppi, joka kyselee meiltä jokaiselta jotain ja tarkistaa millaisessa ympäristössä elämme. Ei mitään sen kummempaa.

Pidin siitä miten Aaron ei puhunut minulle kuin keskenkasvuiselle kakaralle, vaan sen sijaan hän kertoi asiat suoraan ja miten ne todellisuudessa olivat. Veljeni selitys sai minut vähän rauhallisemmaksi, mutta toisaalta tarkistuskäynti hermostutti entistä enemmän, kun tajusin sen olevan todella lähellä.