Golden hour

- 31 -

Jere puristi rattia rystyset valkoisina ja ajoi eteenpäin reittiä, jonka Aaron kulki aina töihin ja töistä kotiin. Kukaan meistä ei sanonut mitään katsoimme vain ulos ja tarkkailimme ympäristöä. Tiesin mitä kaikki miettivät, mutta mitä kukaan ei myöskään halunnut sanoa ääneen. En halunnut ajatella mitään ennen kuin löytäisimme Aaronin. Jos antaisin ajatusteni harhailla vähääkään, menisin paniikkiin samalla sekunnilla. Silti kauhu ja pelko tukkivat hengitysteitäni ja saivat ahdistuken vellomaan kaikkialla kehossani.

Marko ei olisi halunnut minun tulevan mukaan, mutta riitelylle tai väittelylle ei ollut aikaa, jonka takia olimme lopulta kaikki neljä ahtautuneet Jeren auton kyytiin. En muista, että Jere olisi ikinä kaasuttanut niin nopeasti pois kotimme pihalta.

-Pysäytä! Kassu huudahti yllättäen ja Jere painoi jarrun pohjaan. Olimme ajaneet todella lähelle huoltsikkaa, joka sijaitsi Oivakankaan laidalla. Me kaikki katsoimme Kassun puoleiseen ikkunaan päin. Kadun reunassa maassa makasi hahmo, jonka tunnistin heti Aaroniksi. Joku lenkkeilijä oli pysähtynyt tämän viereen kauhistunut katse silmissään.

Marko nousi ensimmäisenä autosta ja me muut seurasimme perässä.

Aaron makasi selällään maassa silmät suljettuina ja sen koko rinnus oli veressä. Käteni tärisivät ja henkitorveni sulkeutui kokonaan. Kyyneleet muodostuivat taas silmiin ja valuivat kasvoille.

Marko polvistui maahan ja veti Aaronin lähelleen. Se ravisteli veljeään ja yritti saada sen heräämään. Huomasin hänenkin itkevän.

Jere oli mennyt lenkkeilijän luokse, joka oli löytänyt Aaronin. Kuulin naisen sanovan paniikissa jotain hätänumeroon soittamisesta. Jere nyökytteli, kiitti naista ja sanoi, että soittaisimme kyllä apua. Se kehotti naista lähtemään ja kertoi, että me tunsimme Aaronin. Lenkkeilijä tuijotti meitä kaikkia vielä hetken harkitsevasti, kunnes kääntyi taas Jeren suuntaan ja muistutti Aaronin sairaalaan viemisestä. Lopulta nainen lähti.

Kassu oli laskeutunut myös maahan ja etsi Aaronin pulssia Markon edelleen yrittäessä herätellä tätä. En tiedä löysikö Kassu pulssia, mutta se siirsi Aaronin hupparia alemmas ja etsi ampumahavaa.

Marko sanoi jotain hiljaisella äänellä, kun Kassu löysi luodin sisäänmenoaukon Aaronin olkapäästä, joka vuosi runsaasti verta. Se painoi haavaa yrittäen tyrehdyttää vuodon. Marko ravisteli Aaronia rajummin ja läpsi sitä hennosti poskelle, mutta ilman mitään tuloksia.

-Herää, helvetti, Marko mumisi epätoivoisena ja yritti pysyä rauhallisena. Kassu painoi edelleen haavaa keskittyneenä. Jeren kasvoilla kajasti pelko, kun se seurasi tilannetta tuoden kädet niskansa taakse. En pystynyt liikkumaan tai tekemään mitään. Veren haju leijui nenääni muistuttaen minua siitä illasta. Aaronin veri sen hupparilla ja iholla oli samalla tavalla tummanpunaista ja tahrivaa kuin Mirollakin.

Miksei Aaron herännyt? Sen pitäisi herätä, kun luoti oli osunut vain olkapäähään. Silti veljeni makasi tajuttomana Markon sylissä eikä reagoinut mihinkään. Huomasin kuinka sen rinta kohoili hiukan tämän hengittäessä. Aaron oli elossa, mutta ei silti herännyt.

Kaikkien meidän katseita yhdisti paniikki. Tilanne alkoi aina vain epätoivoisemmaksi mitä kauemmin Aaron oli tajuttomana. Marko, Jere ja jopa Kassu itkivät. Käteni tärisivät, kun toin ne suuni eteen peittäkseni oman nyyhkytykseni.

Minä vihasin Rikua vieläkin enemmän kuin ennen. Aaron ei ollut ikinä tehnyt mitään pahaa sille tai kenellekään Stenmaneista ja silti se oli ampunut sitä. Viha vain voimistui sisälläni, kun muistin kuinka pelokkaalta ja hätääntyneeltä Aaron oli kuulostanut.

Siirryin Aaronin pään yläpuolelle ja laskeuduin maahan. Veljeni kasvot olivat ruhjeilla ja huuli oli haljennut. Aaronista ei ollut mitään vastusta Rikulle.