Golden hour

- 16 -

Kaikki katsoivat minua. Kaikki. Tiedostin selkäni arvet paremmin kuin ennen. Yritin olla välittämättä kaikista niistä silmäpareista. Pidin katseeni korkealla ja pään ylhäällä. Vastasin uhkaavasti kiinnostuneisiin tuijotuksiin. Osasin arvata mitä kaikki kuiskailivat toisilleen.

Vaikka kuinka esitin vahvaa ja välinpitämätöntä minusta silti tuntui kuin olisin joku helvetin nähtävyys jota kaikilla oli lupa töllöttää ja arvioida mielensä mukaan. En olisi halunnut olla siellä. Halusin kotiin pois niiden painostavien katseiden alta.

En olisi selvinnyt ilman Miroa, joka pysyi koko ajan lähelläni.

En nähnyt Eerikaa missään, josta olin vain kiitollinen. En tiedä olisinko kestänyt sitä juuri nyt.

Me olimme kävelemässä aulan poikki kohti matikanluokkaa, kun näin Mikaelin. Se jutteli joidenkin Itäpuolelaisten kanssa, kunnes se huomasi minut. Mikaelin katsetta oli mahdontonta lukea.

Käänsin katseeni pois, kun en halunnut kenenkään huomaavan tuijottamistani. En tiennyt mitä ajatella. Mikael ei ollut tehnyt minulle mitään, mutta muutama niistä tyypeistä, joille hän puhui olivat mukana sinä yönä. Kaikki oli niin monimutkaista. Minä olisin halunnut enemmän kuin mitään tuntea Mikael lähelläni, hänen huulensa omillani ja kuulla hänen rauhoittava äänensä. Siitä huolimatta oli vaikeaa nähdä hänet siinä. Eri puolella käytävää. Eri maailmassa. Niiden ihmisten kanssa jotka olivat satuttaneet minua. Mikael oli heidän ystävänsä. He olivat Mikaelin ystäviä.

-Olivatko nuo siellä? Miro kysyi ja nyökkäsi kohti Itäpuolelaisten porukkaa, joiden kanssa Mikael oli.

-Osa niistä, minä kerroin ja vilkaisin uudestaan siihen suuntaan. Elias oli ilmestynyt jostain niiden luokse. Se sai samaan aikaa minut jähmettymään pelosta paikoilleeni ja vereni kiehumaan.

Elias huomasi minut ja se virnuili ylimielisesti. Se lähti kävelemään luokseni. Muu porukka lähti seuraamaan sitä. Mikaelin katseessa välähti kauhu ja pelko. Päätin kohdata sen paskiaisen, vaikka Miro yritti saada minut pois keskeltä käytävää.

-Pitkästä aikaa, Kajander, Elias naurahti ja laittoi kätensä puuskaan. Minusta tuntui kuin olisin takaisin siinä illassa. Peloissani, kykenemätön liikkumaan. Adrenaliini virtasi suonissani ja puristin käteni nyrkkiin.

-Painu helvettiin, minä sihahdin.

-Mitä nyt? Tulin vain tervehtimään. Sulla oli varmaan mukavaa pienellä lomallasi. Mitenkäs selkä jakselee, Elias sanoi vittuilevaan äneen. Se oli tarpeeksi saada minut suuttumaan. Tartuin Eliasta sen takin kauluksista ja paiskasin takanani olevaa senää vasten. Sen ilme oli hetken pelokas, mutta vaihtui nopeasti taas siihen ärsyttävään virneeseen.

-Sanakin vielä, Stenman, ja mä tapan sut, minä uhkasin.

-Sinuna ottaisin ihan rauhallisesti. Olisi harmi, jos sut erotettaisiin taas, kun vasta tulit takaisin, Elias sanoi omahyväisesti. Viha vain kasvoi sisälläni. Minä halusin lyödä siltä paskiaiselta hampaat kurkkuun niin helvetin kovasti.

Pysähdyin kuitenkin miettimää, joka oli epätavallista. Jos kävisin Eliakseen kunnolla käsiksi, saisin ihan varmasti kolmannen merkinnän ja minut erotettaisiin pysyvästi. Se ei ollut sen arvoinen.

Lopulta päästin Eliaksesta irti ja lähdin suutuksissani kävelemään käytävää pitkin toiseen suuntaan. Miro seurasi perässäni.

-Vitun pelkuri! Kuulin Eliaksen huutavan takanani. Jatkoi siitä huolimatta eteenpäin, vaikka olisin mielelläni hakannut siitä kusipäästä tajun.

Pysähdyin vasta B-aulassa, joka oli tyhjä kaikista oppilaista. Nojasin kaappeja vasten. Halusin vain pois kaikkien näkyviltä, jotta saisin tilaa hengittää. Minua suututti edelleen. pamautin nyrkillä kaapinovea.