Golden hour

- 14 -

Siinä vaiheessa auringonnousuun oli vielä monta tuntia aikaa ja yö olisi pimeä vielä kauan. Me olimme saaneet Mikaelin kanssa kuivateltua itsemme ja lämmittelimme noution ääressä vaatteet päällä. Mikael oli asettanut käsivartensa hartioideni yli ja vetänyt minut lähelleen. Minä nojasin hänen olkapäätänsä vasten. Me olimme molemmat ihan hiljaa eikä sanoja tarvittu. Toivoin sen yön kestävän ikuisesti.

Kaiken on kuitenkin päätyttävä aikanaan.

Minä tuijotin tulta kun hypnoosissa ja tunsin kuinka silmäluomeni painuivat väkisin kiinni uudestaan ja uudestaan, vaikka yritin pitää ne auki. Olisin luultavasti nukahtanut siihen ja herännyt vasta aamulla, ellei Mikael olisi ravistellut minua. Minä ponkaisin pystyyn ja katsoin hetken hölmistyneenä ympärilleni.

-Sulle tuli viesti. Ajattelin sen olevan tärkeää, Mikael sanoi ja ojensi puhelintani minulle, jonka se oli jotenkin saanut otettua repustani herättämättä minua. Otin puhelimen häneltä ja huomasin Markolta tulleen viestin, joka oli vähän liian yksinkertainen.

Kotiin nyt

Katsoin viestiä ja luin kaksi sanaa uudestaan ja uudestaan. Se ei voinut tietää hyvää. Miksi se halusi minut kotiin? Olikohan se saanut selville, että olin valehdellut sille. Käännyin Mikaeliin päin joka katsoi minua kysyvästi.

-Mun pitää lähteä. Sori. Mä olisin halunnut kyllä jäädä, minä sanoin surkeana. Miksi Markon piti aina pilata ihan kaikki? Olisinhan minä voinut olla tottelematta, joka olisi myöhemmin ajateltuna ollut ihan helvetisti parempi vaihtoehto, mutta päätin kuitenkin olla tottelevainen kerrankin, vaikka kotiin meneminen ei houkuttanut yhtään.

-Ei se mitään. Otetaan joku toinen kerta uusiksi, Mikael ehdotti toiveikkaana ja hymyili. Se oli yksi piirteistä joista pidin Mikaelissa, se hymyili lähes aina ja sai muutkin sen ympärillä hyvälle tuulelle. Mikään ei ikinä lannistanut sitä. Yritin vastata sen hymyyn, mutta minua stressasi enemmän missä ongelmissa olin tällä kertaa.

-Ihan varmasti otetaan ja silloin ei anneta minkään häiritä. Sori, kun mä nyt taas menin pilaamaan kaiken, sanoin haikeasti. Olisin halunnut jäädä auringonnousuun asti. Se oli Mikaelilla ollutkin ideanan tätä koko juttua suunniteltaessa, että voisimme sitten katsoa yhdessä kuinka aurinko nousee horisontissa ja värjää taivaan.

-Älä pyytele anteeksi, tämä oli ihan mahtava yö, kaikesta huolimatta, Mikael sanoi ja sai minut paremmalle tuulelle. Ehkä kaikki vielä järjestyisi.

Vedin syvään henkeä ja avasin ulko-oven. Minua oli vastassa painostava hiljaisuus.

-Tänne sieltä. Minulla on asiaa, kuului Markon käskevä ääni keittiöstä. Riisuin kengät jalasta ja jätin repun eteiseen.

Jähmetyin kauhusta heti keittiö ovensuulla ja halusin juosta karkuun, kun näin mitä keittiönpöydällä oli.

-Istu, keittiötasoihin nojaava Marko käski. Aaronkin oli siellä, mutta se ei pystynyt edes katsomaan minua.

Minulla ei ollut hirveästi vahtoehtoja, joten istuin lopulta keittiönpöydän ääreen. Edessäni puisella pinnalla oli kaksi pussia, joissa oli molemmissa valkoisia pillereitä. Kävin nopeasti mielessäni läpi miten ne olivat voineet joutua siihen. Sitten muisitin, kuinka olin säilyttänyt Mikaelin huumeita lipastossani. Osan niistä pusseista oli täytynyt hukkua sen rojun sekaan ja sain maksaa huolimattomuudestani nyt.

-Missä sä olit? Marko kysyi ankara ilme kasvoillaan.

-Me oltiin Miron kanssa meidän tutun luona ja..., aloitin hiljaisesti, mutta vanhin veljeni keskeytti minut tulemalla seisomaan pöydän viereen ja aloittamalla heti huutamaan.