Golden hour

- 6 -

Mitä helvettiä?

Mitä helvettiä Mikael Stenman, joka on Itäpuolelainen, tekee Länsipuolelaisten bileissä? Se sulautui kyllä täysin joukkoon hakatulla naamalla ja nahkatakillaan. Sillä oli vielä huppu päässä, jotta kasvot peittyisivät. Kaikki täällä olivat kännissä eikä kukaan todellakaan osannut epäillä, että snobi ilmestyisi paikalle.

Jotenkin mä menin siinä tilanteessa niin sanottomaksi, että päädyin vain tuijottamaan sen silmiä epäuskoisena.

-E-Eemil? Miro kysyi heikolla ja tärisevällä äänellä, joka sai minut palaamaan todellisuuteen.

Päästin Mikaelista irti ja laskeuduin ystäväni viereen. Miro tärisi ja sen katse oli poissaoleva. Huomasin myös, että sen pupillit olivat laajentuneet eikä sinistä iiristä näkynyt kuin pieni rengas. Käänsin vihaisena katseeni Mikaeliin, joka oli jäänyt vain seisomaan siihen paikoilleen.

-mitä helvettiä sä olet antanut sille?! Huusin raivoissani. Miron hengitys oli katkonaista ja kyyneleitä valui sen poskilla.

-rauhoitu Eemil. Se on vain sokissa. Se pyöri tuolla sisällä ihan sekaisin ja mä ajattelin, että Miro olisi parempi tuoda pois sieltä väkijoukosta, Mikael selitti ja laittoi kädet puuskaan. Se katsoi Miroa huolestuneena.

-voi vittu. Mitä sä edes teet täällä? Tai ihan sama. Sä voit lähteä nyt meneen, sanoin tylysti. Sen piestyn naaman katsominen teki pahaa. Sitä paitsi, sille kävisi vielä pahemmin jos joku tajuaisi sen olevan Itäpuolelta.

-minä vain..., Mikael aloitti, mutta ehdin keskyttää hänet.

-mä sanoin, että voit lähteä, joka tarkoittaa suomen kielellä, että painu helvettiin täältä! Mikael säpsähti hiukan huutoani. Se empi hetken, mutta lopulta lähti huokaisten.

Jäin hetkeksi tuijottamaan sen perään. Sitä ei ollut näkynyt torstaina eikä perjantaina koulussa. Mä ihan oikeasti olin hetkittäin luullut sen kuolleen. Että mä olin tappanut sen. Onneksi se oli elossa. Ei kuitenkaan olisi kauaa, jos se ei nyt oikeasti lähde helvettiin täältä.

-k-kuka toi o-oli? Miro kysyi takkuisen hengityksen välistä ja katsoi minua tyhjällä katseellaan, kun käänsin katseeni häneen.

-ei kukaan, vastasin etäisesti. Miro näytti olevan ihan omissa maailmoissaan. Vaikka kuinka yritin rauhoitella sitä, se vain ei pystynyt lopettamaan itkemistä. Sen katse harhaili ja Miro meni vielä enemmän paniikkiin.

Lopulta tartuin sen kädestä ja laitoin sormeni lomittain hänen omiinsa. Miron käsi tärisi. Minulla ei ollut mitään hajua mitä minä olin tekemässä. Kumpa Aaron olisi täällä. En kuitenkaan antanut Miron nähdä sitä, että minä olin itsekin ihan paniikissa. Tein vain sen minkä luulin auttavan.

-sulje sun silmät ja tee niin kuin mä neuvon, okei? Miro nyökytti päätään ja sulki silmänsä.

-nyt hengitä mun mukana. Sisään, sanoin ja vedin ilmaa keuhkoihini. Miro toisti saman perässä.

-ja ulos, puhalsin ilmat ulos ja Miro teki samoin hiukan heikosti, mutta kuitenkin.

-hyvä. Älä keskity mihinkään muuhun kuin hengittämiseen, neuvoin. Jatkoimme sitä ties kuinka kauan. Minä pidin Miron kädestä kiinni ja me hengittelimme yhdessä.

Pikkuhiljaa ystäväni hengitys tasaantui ja hän lakkasi tärisemästä. Vielä senkin jälkeen käskin hänen jatkaa hengittämistä, jotta varmistuisin, että Miro oli rauhoittunut kunnolla.

-onko jo parempi? Kysyin varovasti. Miro avasi silmänsä ja vielä viimeiset kyyneleet valuivat tämän kasvoille. Hänen pupillit olivat taas normaalin kokoiset. Silmät olivat vähän punaiset ja turvonneet itkemisestä, mutta muuten hän näytti olevan kunnossa. Miro nyökkäsi, mutta ei silti päästänyt irti kädestäni.