Oli kulunut jo viisi päivää Bamin katoamisesta. Mitään uutta ei ollut löydetty. Poliisit tulivat taloomme ja yrittivät nyhtää meistä tietoa, etsiä jotakin johtolankoja, vaikka se oli turhaa. Minulla oli syyllinen olo. Serakin pysyi vaiti.
Halusin kysyä häneltä, oliko Bam kunnossa, mutta en uskaltanut. Pelkäsin liikaa hänen vastaustaan. Päätin uskotella itselleni Bamin olevan kunnossa ja vahingoittumaton. Odotin Seran seuraavaa liikettä, ei hän voinut ikuisesti pysyä hiljaa. Hänellä oli vielä tehtävä annettavana minulle. Olin aina ollut huono peleissä. Mutta tämän pelin aioin läpäistä ilman virheliikkeitä.
Olin alkanut kiinnittää enemmän huomiota ihmisiin ympärilläni, tarkkailin heidän käytöstään, seurasin heidän tekemisiään, tulemisiaan ja menemisiään. Mutta en löytänyt mitään normaalista poikkeavaa. Paitsi yhden. Sarah. Hän oli epäiltyjeni listalla, joka oli kovin lyhyt. Hän inhosi minua, mutten tiennyt oliko hänellä sen vuoksi pokkaa ryhtyä rikollisille teille. Ei hän vaikuttanut sellaiselta.
Mutta saatoinhan hyvinkin olla väärässä.
* * *
"Onko mitään uutta?" Jisoo kysyi meidän siirtyessämme kirjastolle. En tiennyt, miksi nykyään jalkani tuntuivat johdattavan minut sinne automaattisesti koulupäivän jälkeen. Sen jyhkeä olemus kohosi edessämme maasta taivaisiin, täyttäen kaiken tilan siinä välissä.
Pudistin päätäni yrittäen kätkeä huoleni. Entä jos Sera tulikin siihen lopputulokseen, ettei hänellä ollutkaan minulle mitään käyttöä ja päätti viiltää Bamin kurkun auki? Entä jos teinkin väärin uskoutuessani Jisoolle ja Tylle? Entä jos Sera tietää sen? Ei. En saanut ajatella sitä. En saanut.
Kun saavuimme kirjastoon, huomasimme suuren paikan kuhisevan oppilaita, heitä suorastaan tulvi hyllyjen välistä, tursui kuin hammastahna tuubista. Suurin osa oli pakkautunut yhteen tiiviin rinkiin katsomaan jotain. Huudahduksia ja solvauksia sinkoili edestakaisin. Luovimme tiemme läpi pahimman tungoksen nähdäksemme, mikä oli varastanut kaikkien mielenkiinnon.
Huomasin oppilaiden olevan enimmäkseen tyttöjä. Sellaisia sieviä ja tavallisia, jotka olivat kohdistaneet lumoutuneen katseensa jonnekin, jota en vielä kyennyt näkemään. Tuupin vielä loputkin tieltäni ja tein tilaa minulle ja Jisoolle eturivistä.
Ahaa. Nyt ymmärsin. Ty ja joku poika istuivat pelaamassa shakkia. Ei hetkinen. Tuo poikahan, jonka nimeä en muistanut, oli koulun suosituimpia ja fiksuimpia oppilaita.
Molemmat vaikuttivat keskittyneiltä. Ty ja tuo poika olivat kuin yö ja päivä - Tyllä oli mustat vaatteet, mustat hiukset, kalpea iho. Hän oli vähäpuheinen ja huomaamaton. Toisella pojalla taas oli kultainen sädekehä päänsä ympärillä, iho oli pronssiin vivahtava. Hän näytti urheilulliselta ja itsevarmalta, sellaiselta, joka piti huolta itsestään. Ei ihme, että kaikki tytöt olivat hänen peräänsä.
Ty empi käsi ylhäällä, pidellen valkoista nappulaa sormissaan. Hän tiesi, että tämä siirto olisi ratkaiseva. Hän laski sen alas.
"Shakkimatti", Ty sanoi kohottaen kasvonsa. Sydämessäni läikähti ilo hänen puolestaan. Toisen pojan ilmettä oli hankala tulkita, mutta hän hyväksyi tappionsa mukisematta, vaikka häviön täytyi olla hänen ylpeydelleen suuren suuri kolhu. Oppilasjoukosta kuului latteita kättentaputuksia, ja olin varma, että monet olivat toivoneet päinvastaista tulosta. Jos tuo toinen poika olisi voittanut, suosionosoituksia olisi taatusti sadellut kuin vettä saavista. Minussa tuikahti pieni vihan liekki heitä kohtaan. Joskus vähemmän suosittu saattoi olla parempi kuin suosittu. Eikö hän siitä huolimatta ansainnut enemmän huomiota ja tunnustusta ihmisiltä?
BINABASA MO ANG
MUTED | chaelisa
Fanfiction❝Rosé oli itse hiljaisuus. Hänelle puhuessani minusta tuntui kuin olisin puhunut hiljaisuudelle. Kun sanoin hänelle niin, hän ei vastannut. Hän oli hiljaa. Ainoa ääni, joka hänestä lähti, oli hänen tasaisen hiljainen hengityksensä.❞ Tyttö nimeltä Ro...
