Se on sairaus

X

Silmäni rävähtävät auki ja nousen ylös. Reedin lämmin vartalo on kadonnut vierestäni. Se varmaan meni syömään tai jotain tuommoista. Itse suunnistan purolle, mun täytyy pestä kasvoni, jota voisin herätä paremmin.

Valelen vedellä naamaani kaikessa rauhassa, kun kuulen takaani askelia. En käänny katsomaan, se on varmasti joku meistä.

"Noah, mitä sä täällä yksin teet?" ääni kysyy ja kylmät väreet nousevat pitkin selkääni kohti niskaa. Jähmetyn, se on ainoa mitä pystyn tehä.

"Mä vaan tulin pesemään kasvoni", mutisen hiljaa. Käännyn ja huomaan, että isä on tullut aivan lähelleni.

"Noah", sen kiimasta käheä ääni kuiskaa. Yritän kiertää isän, mutta hän tarraa kädestäni kiinni ja vetää takaisin.

"Mulla on ollut ikävä sun vartaloa", sen huulet kuiskaa vasten kaulaani. Tunnen sen työntävän minut maahan.

"Älä", onnistun vain sanomaan, kun tuttu tilanne ryhtyy toistumaan, ensin sen huulet mun kaulalla. Käsi laskeutuu yhä alemmas ja alemmas, pitkin mun vatsaa.

"Lopeta", mä anelen, mutta isä ei ota mua kuuleviin korviinsa.

"Apua, apuaa!" huudan niin kovaa kun kurkustani lähtee, mutta huutoni on avuton. Kukaan ei kuule. Silmistäni alkaa vuotaa kyyneleitä, kun isä kääntää mut ympäri. Yritän potkia, puraisen täysiä sen kättä.

"Nyt sä vitun huora oot paikallas!" se karjuu, yritän lyödä ja tehdä kaikkeni, mutta se vetää housuni alas. Tutuksi tullut kipu valtaa sisimpäni, kun hän alottaa hitaat ja voimakkaat työnnöt.

Herään henkeäni haukkoen, rintaani pistää.

"Pois!" huudan ja räpiköin käsilläni. Nousen istuma-asentoon, keräten happea keuhkoihini.

"Se oli vaan unta", Reed kuiskaakin jo hetkessä mun vieressä ja vetää itseään vasten. Se ei tuntunut unelta, se oli niin todellista. Alan itkeä.

"Mä en pysty tähän, se on kaikkialla", mä nyyhkytän. Minne ikinä menenkin, mitä ikinä teenkin, se seuraa minua. Enkä voi tehdä enää yhtään mitään ja mä oon niin kyllästynyt elämään sen kanssa.

"Sä pystyt tähän", Reed vakuutaa. Hiljalleen se alkaa keinuttaa mua itseään vasten, ikäänkuin rauhoitellakseen.

"Sä pystyt tähän", Reed kuiskaa, hiukan hiljaisemmalla äänellä. Silmäni sulkeutuvat ja pääni lysähtää Reedin olkapäälle.

"Nuku vain", on viimeinen asia minkä kuulen.

Kun herään uudestaan, Reed on kadonnut. Nousen ylös kuten unessani ja menen pesemään kasvoni. Uni kuitenkin pysyy unena ja isä ei ilmesty mihinkään. Saan kasvoni pestyä ja istun nuotion ääreen Carlin viereen. Hän väläyttää minulle hymyn, hymyilen takaisin.

"Missä Reed ja Julian on?" kysyn vilkuillen ympärilleni. Otan Reedin repusta purkin tonnikalaa ja vedän sen auki. Syön sitä käsin, eihän mulla muita vaihtoehtoja olekkaan.

"Julianilla oli Reedille ilmeisesti asiaa, ne meni tonnepäin", Annie selittää ja osoittaa puiden taakse.

"Mä meen kysymään Reediltä, voiko se lainaa mulle hupparia", ilmoitan ja nousen ylös. Jätän tyhjän tonnikalapurkin maahan.

Kävelen Annien osoittamaan suuntaan. Siellähän Reed ja Julian onkin, mutta vähän liiankin lähekkäin. Tai no riippuu varmaan siitä, onko suuteleminen liian lähekkäin olemista.

"Mitä vittua Reed?" mä huudan ja se kääntyy katsomaan mua järkyttyneenä. En jää kuuntelemaan sen huutoa siitä, että se voi selittää. En jää kuuntelemaan yhtään mitään.

Enkä mä ole edes vihainen. En yhtään, mua on vaan loukattu. Olishan mun pitänyt tietää paremmin, olishan.

Enkä mä vittu ikinä riitä. En ikinä.

"Carl, tuu tänne", mä pyydän anelevana, otan kiinni sen kädestä ja vedän sen sivuun.

Se katsoo mua kysyvästi. Mä tiedän, että tää on väärin sitä kohtaan, mutta kummarrun suutelemaan sitä hellästi. Se vastaa suudelmaan ja painaudun sitä vasten enemmän, toivoen, että se saisi sydämeni tykyttämään. Toivoen, että se saisi kipinän syttymään ja liekit roihuamaan, se ei saa.

Mä irtaudun suudelmasta, tunnen oloni ahdistuneeksi, kun katson sen silmiin.

"Anteeks", mä kuiskaan ja juoksen pois. Mä juoksen purolle ja istun. Hakkaan ja potkin maata. Hypin ja pompin, potkin kiviä, jotka eivät ole tehneet mulle mitään pahaa.

Puristan kättäni nyrkkiin niin kovaa kuin vain pystyn, riehun käteni verille. Lopulta annan olla, istun alas. Annan itselleni luvan itkeä, luvan luovuttaa.

Mä yritin.