Naapurin Prinssi / Completed

Osa 17: yksin

Mitä minä tein?

Syyllisyys lävisti sydämmeni kivuliaasti, kun hiljalleen tajusin, mitä olin tehnyt. Olin siinä pisteessä, että olisin voinut hyvin repiä itseni kappaleiksi. Olin vihainen, vihainen itselleni. Mitä minä sille voin, että olen täysi tolvana? Juoda nyt ali-ikäisenä alkoholia, vajota lievään humalaan ja sitten suudella tuntematonta henkilöä! Aivan järjetöntä, miten minä, kiltti tyttö, voin tehdä tuollaista?! Ja sitten tietysti poikaystäväni pitäsi sattua juuri paikalle nähdäkseen minut, kun petän häntä. Voi kun minun teki mieli vain kelata aikaa taaksepäin siihen, missä Mike kertoi koko bielistä. Se olisi ollut niin yksinkertaista vain kieltäytyä, eikä tälläistä olisi tapahtunut koskaan.

Hetken tuudittauduin siihen ajatukseen, mutta musiikin pauhu herätti minut. Todellisuus saavutti minut taas. En koskaan pystyisi karata sitä, en edes silloin kun kuolisin. Minun täytyy kohdata hänet ja selvittää asiat parhain päin. Mutta se ei ole helppoa. Kun katsoin Miken vihan täytämiin silmiin, tunsin itseni vain heikoksi tytön rääpäleeksi. Mutta minun täytyy puhua hänen kansaan, muuten joudun hänestä eroon, enkä varmaan koskaan saa tuntea hänen lämpöään ja lempeyttään itsessäni.

Kun katsoin ympärilleni, kukaan ei enää kiinnittänyt huomiotaan minuun paitsi Mike ja tuntematon poika, jota suutelin. Olin täysin kateissa, en tiennyt mitä sanoa, katsoin vain silmät pyöreänä, kun muut tanssivat huolettomasti musiikin tahdissa. Loin poikaan katseen, joka oli ymmärrettävä. Hän nyökkäsi pahoittelevana ja laahusti keinahdellen pois, kunnes ihmismassa oli nielaissut hänet. Yksi ongelma on nyt hoidettu, onneksi. Nyt minun täytyi vain kertoa Mikelle mitä oli tapahtunut ja pyytää anteeksi, mutta en pystynyt siihen. Hänen silmissään näkyin muutakin kuin vain armoa. Ne olivat täynnä vihaa, mustasukkaisuutta, halveksintaa ja katkeruutta.

"Minä...", aloitin, mutta en kerennyt lopettaa lausettani, kun Mike jo kylmäkiskoisesti veti minut kohti ovea ja ulos. Hengähdin helpottuneena raikasta ilmaa keuhkoihini, mutta se tunne katosikin nopeasti, kun Mike työnsi kovakouraisesti minut vasten seinää. Ähkäisin kivusta, se sattui niin paljon. Kyyneleet alkoivat tehdä tuloaan, mutta itsepäisesti pidin ne loitolla.

"Mitä sun päätäs vaivaa?! Pidätkö sä vain minuu pilkkanas??" Hän sihisi raivokkaasti painaen minut kovasti seinää vasten. Yritin kiemurrella hänen otteestaan pois, mutta hän piti molempia käsiäni tiukasti pääni yläpuolella.

"VASTAA!", hän karjui saaden minut hätkähtämään. En tunnistanut häntä, en ole koskaan tiennyt, miltä hän näyttää vihastuessaan. Mutta nyt tiedän. Suuni oli kuin jähmettynyt paikoilleen, en saanut sanottua mitään. Katsoin häpeän ja pelon sekaisin silmin häntä, mutta Mike ei edes kiinnittänyt siihen huomiota.

"E-en, mi-minä...", aloitin, mutta taaskaan hän ei antanut minulle tilaisuutta puhua. Hän oli kuin kuningas minulle, en voinut puhua hänen päälleen, koska pelkäsin hänen tekevän minulle jotain pahaa.

"En tarvitse mitään selityksiä! Olit täysin järjissäsi, kun suutelit sitä pervoa!!", hän sihisi sentin päässä huulistani, jotka värisivät pelosta. Jos hän olisi ollut iloinen, olisin heti painanut huuleni hänen huulilleen, mutta nyt tuo ajatus tuntui niin kaukaiselta.

"O-olin humalassa...", vaikeroin, kun hän puristi ranteitani liian kovaa. Hän ei ottanut lausahdustani kuuleviin korviinsa. En kestänyt tätä enää, minun oli pakko lepyttää hänet jotenkin. Mutta miten?

"Mi-minä rakastan si-sinua", sanoin epätoivoisesti ääni väristen. En voinut muutakaan sanoa, minun piti vain toivoa, että hän antaa anteeksi. Tämä kaikki oli minun syytäni, olin vain typeryydessäni mennyt suutelemaan sitä poikaa. Mikä tolvana minä olen.

"Ei siltä näytä", hän vastasi katkerasti ja hellitti otteensa, "tämä on ohi. Emme seurustele enää", hän sanoi ja vaistosin hänen äänestään surua. Kyyneleet olivat nyt vastustamattomia, en voinut hillitä niitä enää. Hän aikoo jättää minut! Sisäinen ääneni kiljui päässäni. Nyyhkäisin säälittävästi.