Naapurin Prinssi / Completed

Osa 6: kyyneleet

Uuaahh... kuolen kohta. En kestä hissan opettajani horinoita. Minua kiinnostaa tulevaisuus, ei historia. Painoin pääni pulpettiin ja halusin vain nukahtaa. Ei sillä olisi väliä, vaikka saisinkin nelosen historiasta. Nukahtaminen oli kuitenkin mahdotonta kireän opettajan edessä, joka huomaa kaiken.

"Alexandra, vastaisitko kysymykseeni?" Opettaja kysyi kylmästi, hän tiesi, että minua ei kiinnostanut. Ei koskaan kiinnostanut.

"En kuullu mitä sanoit", nostin pääni pulpetista. Vilkaisin kelloa, joka näytti viittätoista vaille kaksi. Vielä viisitoista minuuttia kärsimystä. Ihanaa.

"Yritähän keskittyä Alexandra. Kysyin kuka tämä henkilö on?" Opettaja sanoi minulle ja näytti kirjastaan kuvaa minulle jostain hirveän rumasta ukosta. Ugh. Ja tuonko tyypin nimi minun pitäisi tietää?

"En tiedä. Joku ukkeli se kuitenkin on", sanoin välinpitämättömästi. Opettaja mulkoili minua, mutta kääntyi Lindaan päin, joka kikatti hiljaa ilkeää kikatustaan. Vihaan häntä, hän on tämän koulun yksi söpöimmistä tytöistä, eikä ihme jos Mike retkahtaisi häneen. Linda osaa vain kikattaa ja kiusata. Ei muuta. Paitsi, hän on historian opettajan suosikki.

"Julius Caesar." Linda sanoi ylpeästi. Pyöräytin silmiäni ja huokaisin. Opettaja hymyili Lindalle säkenöivästi. Tästä tulisi vielä pitkä päivä...

                 * Skip kymmenen minuuttia*

Ihanaa! Historiantunti loppui viimein, ja nyt pääsin eroon päivän inhottavimmista tunnista. Katsoin lukujärjestystä puhelimestani, sillä en muistanut mitä olisi seuraavaksi. Silmäni levisivät riemusta. Luulin, että tähän päivään ei enää mahtuisi mitään kivaa, mutta olin väärässä. Kuvista! Rakastin kaikkea kuviksessa, opettajaa, kuvisvälineitä, luokkaa... ihan kaikkea. Otin hissan kirjat mukaan ja kiiruhdin ulos historian luokasta, vankilasta.

"Alexandra! Odota!" Kuulin takaani huudon. Käännyin ja huomasin Miken,  joka hölkkäsi ottaen minut kiinni. Luulin jo, että viimeistään täällä koulussa Mike lopettaisi lyhyen ystävyytemme tajutessaan, että en ollut kaunein tai parhain vaihtoehto tyttö kaveriksi, mutta ei. Hän todellakin oli erilainen verrattuna muihin kouluni poikiin.

"No mitä?" Kysyin Mikeltä.

"Muistathan, että sä luopauduit mun oppaaks tääklä", Mike virnisti.

"Ai niin sori. Niin siis... se onnn... äh, antaa olla. Tule nii näytän", lähdin kävelemään päättäväisesti pitkin käytävää katsomatta eteeni, sillä osaisin kuvisluokkaan ilmankin. Yhtäkkiä joku tönäisi minua.

"Minne matka Alexxy?" Ilkkui ärsyttävä viholliseni, Linda. Silmäni siristyivät ja kuvatus nousi kurkkuani pitkin ylös. En tarvinnut uusia ongelmia tähän päivään.

"Kuvisluokkaa", vastasin lyhyesti välittämättä Lindan ystävien naurusta. Yritin ignoorata tyttöä parhaani mukaan, mutta kun yritin parhaani mukaan lähteä eteenpäin, Linda siirtyi eteeni.

"En nyt vain voi päästää sinu-"

"Väistä jo muija", Mike ärähti saaden Lindan ilmeen muutumaan järkyttyneeksi. Huulillani käväisi riemukas virnistys.

Linda vain tuijotti eikä siirtynyt kunnes Mike tönäisi tämän syrjään ja veti minut mukanaan. Vilkaisin hämmentyneeseen Lindaan. Hah! Olisin halunnut nauttia tuosta ilmeestä vielä vähän aikaa, mutta kello oli jo kolmeatoista yli kaksi, myöhästyisin kuvistunnilta.

"Kiitos tosta. Eka kerta ku joku poika viittii välittää", sanoin Mikelle ujosti. Poika vilkaisee minua hämmentyneenä, jopa epäuskoisena. Mitä? Enkö muka vaikuttanut juuri sellaiselta, josta kukaan poika ei voisi välittää pätkän vertaa?

"Mitäpä tuosta. Onko tää kuvisluokka?" Hän kysyi, kun pysähdyin rakastamani luokan oven suuhun. Nyökkäsin ja astuin sisään luokkaan, joka ei ollut vielä täynnä. Kaikki oli tavallisesti, opettajan pöytä edessä, maalausvälineet ja piirrustus välineet luokan perällä olevassa kaapissa ja ikkunasta näki koulun pihalle.

"Hei Alexandra", sanoi Roosa, kuvisopettajani. Vastasin tervehdykseen hymyllä. Istuuduin vapaalle pulpetille ja pian tunti alkoi, kun viimeisetkin oppilaat astuivat sisään. Mike istui tällä kertaa takanani.

Tänään teemana oli piirtää jotain kaunista, esimerkiksi luontoa tai jotain muuta, mitä itse keksii. Piirsin puun, joka oli täynnä vaaleanpunaisia kukkia, keskelle kukkaista niittyä. Puuhun nojasi kaunis, pitkä hiuksinen tyttö. Hänen hiuksensa aaltoilivat lämpimässä tuulessa. Kaikkialla oli niin kaunista ja kesäistä. Tytöllä oli päällään nätti lyhyt helmainen mekko. Tyttö hymyili ihanaa hymyään ja katsoi sinisillä silmillään, jotka olivat täynnä surua. Hän näytti jotenkin tutulta... Erotin kyyneleen tipahtavan maahan tytön silmästä.

"Oikein kaunis työ, Alexandra", Roosa sanoi lempeästi ihastellen. Säpsähdin ja heräsin nykyaikaan. Taisin olla niin syventynyt työhöni, että kuvittelin olevani sillä kauniilla niityllä tuijottamassa sitä surumielistä tyttöä.

"okei, olisi aika lopettaa. Jättäkää luokka siistiksi jäljessänne", opettaja kuuluttaa astellen luokan eteen.

Nousin istumaan, vein työni kansioon, keräsin tavarani, hyvästelin opettajan ja lähdin ulos luokasta hajamielisesti. Mumisin Mikelle moikat, kun tämä käveli ohitseni nopeasti. Ehkä hänellä oli kiire jonnekkin treeneihin tai jotain.

Koulun käytävät olivat tyhjiä. Käytävät tuntuivat loputtomilta. Kun viimein pääsin ulko-ovesta ulos, pysähdyin koulun pihan keskelle kun kuulin jonkun nyyhkytystä ja ilkeää naurua koulun takapihalta. Sydämeni aloitti laukan kun päätin katsoa mikä tilanne oli menossa.

Hiivin kulman taakse ja kurkistin hieman, jotta näkisin mitä oli tapahtumassa. Siellä oli tyttö ryhmä, jossa oli myös pari poikaa ja tämän ryhmän keskellä asvaltilla kyyhötti joku valkohiuksinen tyttö. En tunnistanut häntä, mutta tiesin pari henkilöä tästä ryhmästä. Linda ja tämän poikaystävä Lucius. He taisivat taas kiusata jotakuta onnetonta.

"Mitäs teit täällä? Piirtelitkö taas omia turhia piirrustuksiasi? Annappas tänne yksi", Joku tyttö ilkkui ja virnuili. Kiusattu vain nyyhkytti, mutta ei antanut paperia, jota puristi rintaansa vasten.

"Lucius, voisitko ottaa tuon paperin häneltä?" Linda sanoi ärsyttävästi. "Eikä tarvitse pelätä satuttaa häntä, hän ansaitsee sen", Lucius lähestyi ja potkaisi tyttöä, joka näytti kärsineen jo liikaa. Lucius nappasi paperin tältä ja antoi sen Lindalle. Vatsassani tuntui ikävä muljahdus ja säälin valkohiuksista tyttöä niin paljon, että sattui. Kukaan ei ansainnut tuollaista.

"Älkää repikö sitä!" Tyttö aneli epätoivoisena. Hänen otsastaan valui verta ja hänen vaatteensa olivat tomussa. Tytöllä oli vaaleat, suorat hiukset ja hyvin tutut siniset silmät jotka olivat punaiset itkusta. Tyrmistyin. Tunsin tuon tytön, hän asui naapurissamme ja on ystäväni sisko...

Alina...?

Word count: 851