Naapurin Prinssi / Completed

0sa 5: kiireinen aamu

Menimme ulos Alinan huoneesta. Olin vieläkin järkyttynyt äskeisestä. Sisintäni kylmäsi ja yritin nielaista kurkkuuni nouseen palan.

Mitä Alinalla oli minua vastaan? Muistutinko jotain hänen vihaamaa henkilöä, vai olinko oikeasti niin inhottavan näköinen?

Ja miksi tämä suorastaan vaikutti pelkäävän minua? kaikki oli hyvin outoa. Muistatko miten sun entisen tyttöystävän kanssa kävi?. Hänhän- Alinan sanat kaikuivat mielessäni. Mitä hänhän? Mitä hänhän teki, miten hän liittyi minuun?

"Alexandra, mennäänkö mun huoneesee?" Mike kysyi. Olimme tulleet valkoisen oven eteen. Olin niin syventynyt mietteisiini, että en huomannut kävelleeni Miken perässä.
Nyökkäsin Mikelle myöntävästi.

Pojan huone oli melkei samanlainen kuin sisarellaansa, mutta jokapuolella oli poikien kamoja. Virnistin mietteissäni. Miksi pojat eivät osanneet pitää ympäristöään siistinä?

Huoneen päässä oli ikkuna. Mahassani muljahti kun tajusin, että siitä näki suoraan oman huoneeni ikkunaan. Kuinka kliseistä.

Kävelin huoneeseen ja istuuduin sängylle. Mike istui viereeni niin lähelle, että ihoani alkoi kihelmöidä. Yleensä tunsin aina jännittyneisyyttä, jos poika tuli todella lähelle minua, mutta tämä oli jotenkin aivan uusi tunne. Silmäni hakeutuivat poban silmiin aivan kuin vastauksen perässä. Ne olivat kauniin vihreät silmät, juuri sellaiset jotka lumosivat jokaisen tytön joka niihin katsoi, minut mukaan lukien.

"Millä luokalla olet?" Mike kysyi ja katsoi jalkoihinsa. Heräsin tunteitteni kaivosta. Hetken ajan sisäistin kysymystä aivan kuin olisin idiootti. Niin... millä luokalla muuten olin? Facepalmaan ja hymyilin huvittuneena omalle käytökselleni. Missä maailmassa minä äsken olin? Mitä edes ajattelin?

"8A", vastasin hajamielisesti. Vilkaisin Mikea, joka katsoi minua huolestuneena mielengerveydestäni ja samalla jotenkin hauskasti.

"Eli nähdään huomenna bilsan luokassa", Mike huomautti ja onneksi huomautti, minulla ei ollut aavistustakaan huomisesta koulupäivästä. Eikä ihmekkään, viimepäivinä olin vain ajatellut vieressäni istuvaa poikaa.

"A-alkaako koulu huomenna?!" Sanoin käheästi yllättyneenä.

"Olet hyvin ajantasalla." Hän vastasi ilkikurisesti.

"Alex, sä saat nyt kertoa kaiken susta,mä haluun tietää susta kaiken", Mike sanoi virnistäen ja yllätyin miten noin komea poika voi kiinnostua tälläisestä hyvin tylsästä ja tavallisesta tytöstä. Tyyppi oli jopa antanut lempinimenkin.

Alex. Ew.

***

Pystyin tuskin avaamaan silmiäni seuraavana aamuna. Ne tuntuivat kuin ne olisivat liimattu kiinni, ja siksi kun sain ne viimein auki, katsoin herätyskelloa, joka näytti kahtakymmentä vaille yhdeksän. Ei mitään hätää. Voin nukkua vielä, koska koulu alkaa vasta yhdeksältä.

"Mitääägh??" Rääkäisin, kun avasin silmäni kunnolla ja katsoin kunnolla herätyskelloa, ja tajusin sen tosiasian, että minulla oli vain kaksikymmentä minuuttia aikaa koululle raahautua.

Pomppasin sängystä kylmälle lattialle, vedin päälleni ne vaatteet, jotka olivat lähimpänä ja pinkaisin alakertaan niin nopeasti kuin suinkin pystyin. Hiukseni tuntuivat inhottavan takkuisilta, mutta en voinut asialle mitään.

Otin jääkaapista appelsiinimehutölkin ja join siitä suoraan, otin banaanin, jonka hotkaisin niin, että meinasin tukehtua siihen. Vetäisin nopeasti hiukseni nopeasti sekaiselle nutturalle, otin koulurepun (onneksi olin viisas ja pakkasin sen eilen ennen nukkumaan menoa) ja juoksin ulos talosta.

En millään ehtisi kouluun kävellen, ajattelin epätoivoisena. Juoksin vähän aikaa kouluun päin, mutta väsyin jo ennen kuin olin kävellyt edes puolta matkasta. Ei se ollut ihmekkään, todistuksessa liikunnan paikalla minulla nökötti ihana seiska.

"Olisinpa typerä minä pistänyt herätyskellon soimaan seitsemältä ajoissa!" ärisin itsekseni ääneen. Tyydyin siis kävelemään koululle rauhallisesti.

"Olisinpa edes mennyt pyörällä!" Voihkaisin taas, haukkuen itseäni kaikilla mahdollisilla haukkumanimillä.

"Mutta minäpä olin viisaampi kuin sä ja ajan nyt pyörällä", joku huudahti pilkallisesti takaani.

"No hah hah tosi hauskaa Mike", sanoin. Mike pyöräili takanani pyörällään.

"Hyppää kyytiin. Ainakin pelastan sut tänään. Ellet sitten paina liian paljoa", hän pysähtyi viereeni. Istuin pyörän tarakalle mulkaisten poikaa. Jokatapauksessa olin kiitollinen jumalalle tästä pelastuksesta.

Inahdin pelästyneenä kun Mike lähti liikkeelle. Pidin käsiäni pojan vyötäröllä, ja toivoin että tämä ei kuulisi sydämeni voimakasta tykytystä rinnassani. Viileä ilmavirta siveli kasvojani, kun kiisimme kohti koulua.

"Jaksatko oikeesti kyytsää minuu koululle?" Kysyin Mikeltä epävarmana, kun Mike alkoi ajaa pitkää ylämäkeä. Hänen hengityksensä muutui pelottavan raskaaksi.

"Juu, kai", hän henkäisi ajettuansa jo yli puolet koulumatkasta kovalla vauhdilla. Tuntui ihanalta vain istua ja nauttia viilentävästä tuulesta helle päivänä. Tosin, minua huolestutti se, että jaksaisiko Mike koululle saakka.

Vähän ajan päästä olimme kuin olimmekin koulun tyhjällä pihalla, minä tyytyväisenä ja Mike hengästyneenä. Poika parkkeerasi pyöränsä telineeseen. kiirehdimme yhdessä sisään kouluun ja juoksimme pitkiä tyhjiä käytäviä pitkin, kunnes tulimme biologian luokan ovelle.

Olimme molemmat myöhässä kymmenen minuuttia. Mike koputti puolestani luokan oveen, ja pian opettaja sirisilmin avasi oven. Astui sisään luokkaan ja laskin katseeni jalkoihini kun tajusin kaikkien tapittavan meitä, ja alkavan kuiskuttelun.

Pyysin anteeksi opettajalta myöhästymistäni ja sipsutin tyhjälle paikalle naama punaisena, mutta Mike jäi luokan eteen esittelemään itsensä, hänhän oli uusi oppilas. Hetken päästä Mike asettautui viereiselle pulpetille istumaan ja vilkaisi minuun jotenkin oudosti virnuillen.

Halo,

Tässäpä tuli pisin luku tähän asti, joka minusta on epäonnistunut taino onhan minulla inspiraatiota jatkaa tätä, mut ei kovin järkevää. Toivottavasti tää oli kuitenkin luettava. Ja tiiän tässä on kirjoitus virheitä, joten kommentoi missä on virhe :33 ja olis kiva tietää kuka lukee tätä epäonnistunutta tarinaani? Jos luet nii kommentoi toho alas⬇(ei oo pakko) ja olin sanonu et jatkaisin tätä viikonloppuna, mutta jatkoinkin tänää (koska tylsää) olen puhunut.