Bad liar//IN FINNISH

14. Luku

"Toivottavasti täällä on jotain hyvää. Eikä mitä mannavelliä, jossa on jotain ällöttäviä klänttejä." Jennifer mutisee ja nappaa tarjottimen. Hän vilkuilee linjastolle eteenpäin ja tekee jonkin sortin tuuletuksen. Ilmeisesti siellä ei ole puuroa tai mitään velliä, joka on oikeastaan hyvä. Aamupalalla ei satu hirveämmin olemaan mitään vaihtoehtoja. Ehkä rehtori haluaa kiduttaa meitä.

"Siellä on vispipuuroa. Onko tämä muuttunut taivaaksi?" Jennifer kysyy, kun kaataa lasiinsa omenamehua. Minä nyökkään hiukan ja kuljen hänen perässään.

Hetken kuluttua istahdamme pöytään ja katselemme ympärillemme. Täällä ei ole läheskään täyttä eli taidamme olla täällä aika ajoissa. Oppilaat käyvät nimittäin todella myöhään aamupalalla. Osalla on tapana jopa myöhästyä tunneilta.

"Onko hyvää?" Kysyn, kun Jennifer kauhoo vispipuuroa suuhunsa. Hän vaan nyökyttelee päätään, joten minäkin päätän maistaa. Jennifer katselee minua ja odotta ilmeisesti minun sanovan, että pidänkö tästä. Kuka vispipuurosta nyt ei pitäisi?

Syömme kaikessa rauhassa ja jutellen. Jennifer välttämättä haluaa tietää minun ja Danin suhteesta vaikka ja mitä, joten selitän hänelle siitä. Hän kuuntelee tarkkaan ja näyttää olevan aika innoissaan, lähes kaikesta.

"En ymmärrä, että miten te voitte olla niin täydelliset toisillenne. Te oikeasti vaan sovitte yhteen." Jennifer sanoo todella innostuneena ja katsoo minua ehkä hiukan ihaillen.

"Niin minunkin mielestä. Minusta tosin tuntuu, että en oikein ansaitse Dania", sanon ja kadun oikeastaan välittömästi tuota viimeistä lausetta. Tiedän, että Jennifer aavistaa siitä jotain. Hän rupeaa siis kyselemään minulta jotain.

"Mitä sinä oikein puhut? Tottakai sinä ansaitset hänet, Ava. Te olette täydellisiä toisillenne ja rakastatte toisianne." Jennifer sanoo ja olen hieman yllättynyt. Hän näyttää olevan tästä niin innostunut, että ei näyttänyt edes tajuavan.

Toisaalta Jenniferin sanat saavat hymyn huulilleni. Me todellamme sovimme toisillemme - täydennämme tosiamme. Minä rakastan Dania ja hän minua. En halua sen koskaan loppuvan. Tunnen oloni niin turvalliseksi ja halutuksi hänen seurassaan. En voi vaan koskaan luopua siitä.

Huomaamattani hymy nousee huulilleni ja huomaan Jenniferin katsovan minua hiukan virnuillen. Minä en kumminkaan lakkaa hymyilemästä, vaan katselen ympärilleni. Huomaan oven käyvän ja Jayden astelee ruokalaan.

Mitä ihmettä?

Jennifer on sanonut, että hän syö täällä ainostaan sitä ällöttävää kalakeittoa. Hän oli täällä jo eilen ja nyt taas. Miksi? Miksi hänen pitää tulla tänne? Hänen ei pitäisi syödä täällä, mutta hän on silti täällä.

Nousen ehkä liiankin nopeasti ylös, koska tuolista lähtee hirveä ääni ja saan kaikkien ihmisten huomion. Jennifer katsoo minua hämmentyneenä ja nielee kaiken vispipuuron. Hän katsoo minua vielä hetken ja katselee sitten selkäni taakse. Hän kääntyy takaisin katsomaan minua ja kohotaa hiukan toista kulmaansa.

"Minun pitää tästä jo mennä. Minulla ei ole enää nälkä ja haluan viettää Danin kanssa aikaa, vaikka vaan tuijottamalla häntä", sanon ja nappaan tarjottimen pöydästä. Jennifer ei kerkeä sanoa mitään, kun lähden jo palauttamaan tarjotinta. Jätän siis hämmentyneen näköisen Jenniferin sinne.

Lähden ruokalasta kiireellä, enkä katso edes eteeni. Törmään siis johonkin - tai pikemminkin johonkuhun. Nostan katseeni nopeasti ja huomaan hiukan minua pidemmän tytön. Oikeastaan olisin vielä voinut vältellä hänen kohtaamistaan.

"Minusta on oikein mukavaa, että olet palannut tänne." Jackie sanoo sarkastisena ja ristii kädet rinnalleen. Minä pyöräytän silmiäni ja yritän parhaani mukaan hillitä itseni. Hän ärsyttää minua niin paljon jo pelkällä läsnäolollaan.