Tw
Joel
Niko oli todella järkyttynyt sanoistani. Hän aukoi suutaan, mutta hänellä ei ollut sanoja. Hänen silmistä valui kyyneleitä tuon poskille toinen toisensa perään. "Mitä?" hän lopulta kuiskasi.
"Pitkä tarina", huokaisin ja tuijotin kattoa. Olin oikeastaan pettynyt, että olin edelleen hengissä. En vain jaksanut elämää. Olihan minulla paljon hyviä asioita elämässäni, mutta ei niilläkään ollut niin väliä enää.
Samassa huoneeseen asteli lääkäri ja poliisi, joka sattui olemaan Kaspian. Käänsin katseeni heihin väsyneenä. "Minkälainen olo?" lääkäri kysyi asiallisesti. "Sattuu mahaa mut ei kovin paljoo", vastasin hiljaa.
"Se on ihan normaalia. Sulle on annettu aika vahvoja kipulääkkeitä, ne kans saattaa väsyttää. Jos koet pystyväs kertomaa mitä on tapahtunu, nii nyt olis mahollisuus", lääkäri selitti ja kirjoitti jotakin papereihinsa.
"Enköhän", mutisin haukotellen. Jäin Kaspianin ja Nikon kanssa huoneeseen, tuijotin vain kattoa huokaisten. "Oot sä varma?" naapurini varmisti. Nyökkäsin vilkaisten häntä nopeasti, ennen kuin aloin kertomaan viimeisien päivien tapahtumia.
"Me oltiin pari iltaa sitte baarissa ja mä lähin vessaa, mä olin kai pesemässä käsii ku mä näin peilin kautta Jessican pitämässä asetta Aleksin ohimolla, se uhkas ampuu jos mä en olis lähteny mukaa.
Siellä vessassa ei tietenkää mun tuurilla ollu ketää muita, nii siinä sitä sit lähettii. Mä en muista miltä se äijä näytti joka meiät tunki sellasee sinisee pakettiautoo, mut musta tuntuu et meiät lyötii tajuttomiks tai sit vaa sammuttii.
Sit heräsin jostaki helvetin vanhasta rakennuksesta jossa oli vaa yks ovi ja ikkuna ja se lattia oli ihan rikki. Mä makasin siinä käsiraudoissa ja Aleksi oli toisella puolella huonetta sidottuna käsistä ja jaloista.
Jessica ilmesty sit sinne sellasen huumeruiskun kanssa ja kerto et se on raskaana mulle ja aikoo pitää sen. Sit se vaa pisti mua sillä ruiskulla kai kaulaa, saatana mä pelkäsin tulevani hulluks siitä olosta ja kaikista näyistä, mun koko keho näytti välillä räjähtävän.
Sit multa lähti kai taju hetkeks, en oo ihan varma. Siinä ajassa Aleksi oli jotenki päätyny roikkuu hirttoköyestä, ei sille onneks käyny mitää ku se melkee yls lattiaa. Mä pyysin et Jessica päästäis sen pois siitä.
Onneks se suostu. Sit.. Aleksi jostai syystä puukotti mua monesti, mahasta varmaa voi laskee ne. Se oli yhtä helvettii, mä vannon etten oo keikallakaa huutanu nii kovaa.
Jessica kai vaa katto virnuillen vierestä ku me molemmat kärsittiin. Mä oon täysin varma et Jessica pakotti sen, ei Aleksi koskaa puukottais ketää. Sen jälkee mä en oo nähny sitä missää.
Makasin vaa siellä yötä päivää ja ootin millon kuolisin. Siellä oli ihan vitun kylmä ja mun mielestä Jessica kävi välillä antaa lisää joitaki aineita, siinä vaiheessa mun pää oli aika sekasi.
Muuta mä en oikee muistakkaa, heräsin sit täältä ja sitä ennen kuuntelin Nikon selityksiä. Mä en tiiä luulinks vaa vai kuulinko jossai vaiheessa kans lapsen huutamista, mut se oli varmaa vaa niistä huumeista", huokaisin.
Tuijotin minun ja Nikon käsiä, huoneeseen laskeutui taas hiljaisuus. Laitteet piippasivat edelleen tasaisesti, muuta äänilähdettä ei ollut. "Aika samoja asioita Aleksi kerto", Kaspian totesi sitten kirjoittaen jotain muistioonsa.
"Se on kunnossa?" varmistin helpottuneena, kun hän nyökkäsi. Käänsin katseeni Nikoon, joka tuijotti rintakehääni sanattomana. Hän itki hiljaa, se jos jokin sattui.
Olin valitettavasti hengissä ja ihan kunnossa. Enemmän olin huolissani siitä, miten Aleksi pärjäsi ja mitä hullu eksäni oli tehnyt hänelle. En uskonut hetkeäkään, että hän olisi päässyt kovinkaan helpolla.
Traumat tästä kyllä jäi, mutta niitä minulla oli jo valmiiksi. Tämä oli vain liukumäki takaisin pohjalle. Liukumäkeä pitkin oli vaikea juosta takaisin ylöspäin, välillä vain piti luovuttaa ja liukua takaisin alkuun.
"Kaikki järjestyy vielä", Niko sanoi sitten katsoen minua surullisena. En sanonut mitään, en jaksanut uskoa tuohon. En oikeastaan jaksanut enää mitään. En halunnut tehdä mitään, mutten halunnut olla tekemättä mitään.
"Jessica ei pääse helpolla tällasista rikoksista, sen mä lupaan. Mun pitää alkaa lähtee takas Helsinkii ja ennen kaikkee nukkumaa, ehkäpä saan vapaata hetkeks. Muista levätä tarpeeks ja puhuu asioista", Kaspian huolehti ja taputti olkapäätäni.
Nostin laiskasti peukaloani yrittäen hymyillä, mutta se vaati liikaa voimia. Pian jäimme Nikon kanssa kahdestaan huoneeseen. Ajattelin vain kaikkea paskaa uudestaan ja uudestaan, kunnes kyyneleet kastelivat poskeni.
***
Elämässä tulee ylä- ja alamäkii, kenenkää elämä ei oo täydellistä. Eikä kaikki oo aina sitä miltä näyttää. Muistakaa puhuu asioista, se on todella tärkeetä. Älkää jääkö yksin. 🖤
YOU ARE READING
You can throw me to the flames // Joel x Niko ✅️
Fanfiction(Valmis) Yö toisensa jälkeen kului kattoa katsellessa. Ei se muuttunut siitä miksikään, vaikka kuinka tuijotti. Välillä piti siirtyä ihastelemaan seiniä. Nukkumisesta ei ollut puhettakaan, minuutit tuntuivat ikuisuudelta ja hyvää asentoa ei löytynyt...
