You can throw me to the flames // Joel x Niko ✅️

2. Pakoa ei ollut

Joel

Katselin fanien tekemiä edittejä bändimme tilillä. Istuin sohvalla pimeässä, sillä kello oli vasta kolme ja Jessica nukkui vielä. Olin nukahtanut alle pariksi tunniksi, ahdistus kun piti hereillä.

Muistin samassa tulevat keikkamme. Niitä onneksi riitti, joten minun ei tarvinnut olla täällä. Mutta toki Jessica haluaisi lähteä mukaan. Hyvää tekosyytäkään ei ollut, miksi hän ei saisi lähteä mukaan.

Huokaisin turhautuneena ja laitoin puhelimen sohvapöydälle. Asetuin makaamaan sohvalle. Nousin kuitenkin heti ylös. Voisin mennä kävelylle, jos vaikka ajatukset selvenisi edes vähäsen.

Faneja tuskin liikkui puoli neljältä aamuyöstä Helsingin kaduilla. En ainakaan olettanut niin. Kurkkasin makuuhuoneen ovelta Jessican todella nukkuvan. Niin hän teki.

Otin tuolilta vaatteeni ja hiivin pois makuuhuoneesta sulkien oven hiljaa. Puin ja otin puhelimen ja avaimet mukaan. Kukaanhan ei kieltänyt menemästä studiolle, vaikka sinne olikin suhteellisen pitkä matka.

Aukaisin ulko-oven ja astuin viileäseen ilmaan. Katselin hetken aikaa ympärilleni, ennen kuin lähdin kävelemään hitaasti studiota kohti. Samalla päässäni liikkui useita ajatuksia.

En halunnut olla Jessican kanssa yhdessä. Mutta en voinut erota myöskään. Hänellä oli todella henkilökohtaisia tietoja minusta, joista jokaista jätkätkään eivät tienneet.

Joskus kun olimme riidelleet pahasti, hän uhkasi antaa tiedot kaikille lehdille. Hänhän oli uutistoimittaja, joten se oli täysin mahdollista. Joten tässä sitä oltiin, paskassa parisuhteessa. Pakoa ei ollut.

Tunsin hengitykseni käyvän raskaammaksi ajatellessani kaikkea. Vilkuilin ympärilleni, mutten nähnyt yhtään ketään. Sentään onni oli joskus minunkin puolella.

Saavuin puolen tunnin päästä studion pihaan. Kello näytti vartin yli neljää, joten varmana olin ensimmäinen täällä. Astuin treenitilaamme sisään ja huokaisin syvään.

Ilman työtäni en edes olisi tässä. Tämä paikka oli aina täydellinen pakopaikka. Ihan niin kuin musiikki. Jessicalla ei tänne ollut avaimia, joten hänestä ei tarvinnut huolehtia.

Potkin kenkäni seinän viereen ja kävelin peremmälle. Hain kitaran sen telineestä, musiikki rauhoitti minut aina edes hetkeksi. Aloin soittamaan mitä mieleen tuli, ja ryhdyin laulamaan hiljaa.

~~~~~

Niko

Työnsin avaimen lukkoon ja avasin studiomme oven. Viheltäen suljin sen perässäni ja huomasin samassa Joelin kenkien olevan jo eteisessä. Hämmentyneenä vilkaisin kelloa uudestaan, 7.08.

"Joel?" huusin ja lähdin etsimään blondia. Hän makasi sohvalla ja säpsähti kun ilmestyin tuon luo. "Mitä sä täällä näin aikasin?" kysyin katsoen miestä silmiin.

"Ei ollu muutakaa tekemistä. Entä sä?" hän mutisi ja piti katseensa sylissään makaavassa kitarassa. "Mähän oon täällä aina aikasin. Otatko kahvii jos keitän?" ehdotin ja lähdin jo kävelemään pientä keittiöä kohti.

"Kyllä mä sen tyhjennän", Joel tuhahti. "Okei..", naurahdin todeten ettei Hokka taas ollut oikein tässä maailmassa. Oletin hänen kuitenkin ottavan kupin jos toisenkin kahvia.

Vilkaisin olkani ylin hänen suntaan. Selkeästi hänellä ei ollut kaikki hyvin. Joel ei ole koskaan ollut hyvä puhumaan tunteistaan, mutta vuosien mittaan sen huomasi kun asiat olivat hänellä enemmän päin persettä.

"Joel?" huikkasin kävellen taukotilaan. "Mm", hän mutisi vastauksena ja tuijotti kattoa ajatuksissaan. "Onks kaikki hyvin? Oot ollu tosi poissaoleva ja väsyny ja-" "On, nukuin taas vaa paskasti", mies vastasi keskeyttäen minut.

"Kai sä tiiät et voit puhuu mulle mistä vaan? Haluun et sulla on asiat mahollisimman hyvin, koska mä välitän susta", jatkoin. Tuijotin Joelia vakavana, muttei hän ei ollut halukas luomaan katsekontaktia.

"Mm, tiiän. Ja mä oon tosi kiitollinen siitä. Mut miten Rommi voi, sehän oli joki aika sitte vähä huonossa kunnossa", hän vaihtoi sujuvasti puheenaihetta ja käänsi siniset silmänsä minuun viimein.

"Paremmin, sillä oli selkeesti ikävä ku kävin porukoilla. Pidit siitä kyllä tosi hyvää huolta", kerroin hymyillen hieman. "Eihän se nyt oo tähtitiedettä hoitaa kissaa", blondi naurahti.

Katsekontaktimme keskeytti ulkoa kuuluva kinastelu jostakin. Avaimet työntyivät lukkoon, ja ovi aukesi ryminän kera. "Jolle ootko sä täällä?" Jessican huolestunut ääni kaikui asunnossa.

Huomasin Joelin huokaisevan hiljaa kääntäen katseensa eteistä kohti. Hänen hetki sitten vähän rentoutuneempi olo lähti jonnekin kauas kun tuo nainen saapui paikalle ilmeisesti Aleksin päästäessä hänet sisään.

***

Päästään jo pikkusen eteenpäin juonessa..

Jos joku vielä ei oo kysyny, nii mä kysyn: miten menee? ❤️