You can throw me to the flames // Joel x Niko ✅️

80. Paskoja läppiä

Pikkunen itkuvarotus alkuun

Niko

Nojasin itseäni Joeliin hänen silittäessä käsivarttani. Tuijotimme hiljaisuudessa Rommin hautaa, pari kyyneltä tippui väkisin poskilleni. Ikävä oli todella suuri, eikä mikään tullut helpottamaan sitä.

Oma perheenjäsen oli poissa, taivaassa. Sentään sillä oli ollut kaikki hyvin, olin ainakin yrittänyt hoitaa Rommia hyvin. Kyllähän siitä tuli minulle todella tärkeä ja rakas kissa, mikään ei poistanut sitä.

"Sulla on sentää sun lempilelu matkassa", rikoin hiljaisuuden ja kyykistyin viimein laittamaan kynttilän haudan päälle. Olin isäni kanssa tehnyt kissalle valkoisen ristin, jossa luki sen nimi ja pari päivämäärää.

"Sä olit paras omistaja Rommille, sillä ei varmana olis mitää moitittavaa siitä miten hoidit sitä", Joel sanoi hiljaa. Nostin katseeni kynttilästä poikaystävääni hymyillen hieman.

"Kiitti", kuiskasin. Blondi oli avaamassa suutaan, kunnes taivaalle alkoi ilmestyä raketteja, vuosi oli vaihtunut. En kerennyt ihastella taivasta sen enempää, kun Joel oli jo vetänyt minut pitkään suudelmaan.

Seisoimme lapsuudenkotini takapihalla keskellä yötä juhlimassa uutta vuotta kissani haudalla ja suutelimme. Oli 2024 vuodelle oikein upea aloitus. "Siinä sulle uudenvuoden pusu", poikaystäväni hymähti pyyhkien kyyneleeni pois.

"Samoin", hymyilin hieman ja rikoin katsekontaktimme painamalla pääni miehen rintakehää vasten. "Sä et tiiäkään miten ylpee oon susta ku oot selvinny kaikesta", Joel kuiskasi nojaten päätänsä omaani.

Katsoin taivaalle rakettien räjähdellessä. "Toi on kauneinta mitä oon tänä vuonna kuullu", naurahdin, taas oli se aika vuodesta kun heitettiin paskoja läppiä vuoden vaihtumisesta.

"Just. Mut viime vuoteen mahtu vaikka ja mitä draamaa, mut me selvittiin siitä kaikesta. Ja varmasti selvitään jatkossaki. Asioillahan on tapana järjestyy", blondi totesi vetäisten jostain syystä pipon silmilleni.

"Nii kai onki. Ja kaikellahan on aina joku tarkotus", komppasin kiehnäten päätäni Joelin takkia vasten, kerta hän päätti viedä näkökykyni. "Jep. Mennäänkö jo sisälle?" hän ehdotti silittäen selkääni.

Nyökkäsin nostaen pipon pois silmiltäni ja varmistin Rommin haudalla olevan kynttilän palavan edelleen. Lähdimme sitten käsikädessä takaisin sisälle, vanhempani olivat varmaan jo rauhoittamassa nukkumaan.

Tein kuitenkin u-käännöksen ja palasin haudan luokse, halusin ottaa siitä kuvan. Fanit eivät nimittäin tienneet mitään Rommin poismenosta. Mutta ehkä nyt oli aika kertoa siitä heillekin, kun olin saanut itse käsitellä asiaa.

Palasimme viimein Joelin kanssa takaisin sisälle. Käteni olivat aivan jäässä, joten mukavana poikaystävänä pidin blondin vastaavasta kiinni kävellen suoraan huoneeseeni.

"Et varmaa muualle voi laittaa niitä jääkalikoita käsiis?" Joel vihjasi katsoen minua huvittuneena. "En, en kyllä voi", tuumin katse puhelimessani. Toivotin vain kaikille hyvät uudet vuodet ja pari sydäntä, kuvana toimi Rommin hauta.

Julkaisin kuvan ja käperryin blondin syliin. Meillä oli huvittava pituusero, joten oli vielä huvittampi näky kun Joel oli minun sylissä. Mutta ei sillä niin väliä ollut. "Mitäköhän kaikkee tää vuosi tuo tullessaan?" pohdin ääneen.

"Sen näkee seuraavan 52 viikon aikana. Ainaki yhet häät tiedossa, jos ei muuta", poikaystäväni hymähti. Todennäköisesti vuotemme tuli sisältämään paljon keikkoja ja uutta musiikkia, niin kuin viimeisinä parina vuotena.

"Mennäänks huomenna luistelee?" ehdotin väännellen Joelin sormia ja kikattelin sille itsekseni, aloin olla taas hieman väsynyt paskasti nukutuiden öiden jälkeen.

"Mennää vaa, vaikka varmaa tarkotit et tänään", blondi hymähti. "No sinä ja sinun viisastelut", valitin ja väänsin miehen muut sormet alas, mutta jätin keskisormen pystyyn.

"Eiku mä vaa oikasin", Joel huomautti ja tökkäsi keskisormellaan nenääni. Tuijotin häntä tuimasti hetken aikaa, ennen kuin pokkani petti. Joten päädyimme vain suutelemaan keskellä yötä rakettien paukkeessa.

***

80 luku jo. 💀