🌪️
"Hah, mul ei ees oo mitää hajua, kuka se on", Adam naurahti.
Xander ja Meo roikkuivat hänen puhelimensa ympärillä katsomassa jotakin. Minä näpräsin hupparini narua, eikä minua pätkääkään kiinnostanut, mistä he puhuivat.
"Ooksä varma? Jos se on joku sun pano jonku vuoden takaa ja oot vaa unohtanu sen", Xander ehdotti.
"Kai mä nyt ne kaikki muistasin! Paitsi en kyl ihan kaikkia. Joku muija tuli eilenki kaupassa kysyy multa, et millon me nähään seuraavan kerran, eikä mulla ollu mitään hajua kuka se ees oli."
Teki vähän mieli naurahtaa Adamille, mutta se olisi ehkä ollut vähän tyhmää sen jälkeen, kun en edes ollut liittynyt keskusteluun. Hän oli ihan toivoton.
"Sul on vaan vähän huono muisti. Tai oot ollu kännissä", Meo sanoi.
"Mä juon vaa vettä", Adam vannoi.
Halusin taas naurahtaa.
"Mut mitä sä nyt teet ton kans? Ihan hyvännäkönen", Xander sanoi.
Minulla ei ollut oikeastaan mielen päällä yhtään mitään, pää oli vähän tyhjä ja ajatukset pyörivät eivät oikeastaan missään.
"Kestä puhutaan?" minä kysyin.
"Tosta yhestä muijasta, joka tuli mun dm. Iha nätti", Adam vastasi ja käänsi puhelimensa näyttääkseen kuvan jokun tytön instagram-profiilista.
"Mites se Enni?" kysyin.
"Totta, pitää miettii haluunks dumppaa sen ton takia."
Unna pyöräytti silmiään. Hän vei sen jälkeen katseensa kohti kirjahyllyjä vierellämme ja ainakin esitti lukevansa kirjojen nimiä.
"Millonkohan mä oon viimeks lainannu kirjoja?"
"Viikko sitte", Adam vastasi.
Unna pyöräytti taas silmiään ja saattoi nyt ihan vakavasti silmäillä kirjojen nimiä.
Hengasimme kirjastossa aina silloin, kun olimme tarpeeksi hiljaisella tuulella. Pari kertaa meidät oli heitetty ulos sieltä oltuamme liian äänekkäitä, ja nykyisin emme edes tulleet tänne liian väsyneessä mielentilassa sekoilemaan. Sekin oli Unnan ansiota, että saimme edelleen edes tulla sinne. Oikeastaan hän oli vaatimalla vaatinut meidän pysyvän hiljaa, sillä hän luki kirjoja, ja halusi saada vielä käydä täällä ihan oikeasti lainaamassa niitä.
"Millon me pidetään porukkailta taas?" Unna kysyi sitten.
"Pitääks meiän vielä pitää enne koulujen loppumista?" Adam kyseenalaisti.
"No jos ette haluu hengata tällä porukalla ni ei sitte."
Minua ei olisi haitannut yhtään. Elämässä oli vähän liikaa ei yhtään mitään ainakaan uutta tai kiinnostavaa tällä hetkellä.
"Eiku toi on ihan hyvä idea. Onks kellään kämppää tyhjänä ens viikolla esim?" ehdotin.
"Levi onks teillä? Teil ainaki on isoin talo."
Adam katsoi pyytävästi minuun.
"En tiiä, faija lähti työmatkalle mut mutsi saattaa olla himassa."
Koko porukka ei voisi tulla meille, kun joku oli kotona. Äiti tuskin kovin paljon arvostaisi sitä, että pysyisimme hereillä keskiyön yli ja sitten kaikki mahdollisimman hiljaisesti, eli todella äänekkäästi, lähtisivät pois. Emmekä me edes voisi juoda.
"No voi vittu."
"Adam, teillä on toisiks isoin talo. Pääseeks sinne?" Unna kysyi.
"Porukat saatto olla menos johki perjantaina, mut en oo ihan varma", Adam vastasi.
"No toivottavasti."
"Mut jos meille tullaan, ni saadaaks me juotavaa mistään?" Adam kysyi.
"Onks aina pakko juoda? Eiks me nyt vaan voitais iha selvinpäin hengata ja pelata vaikka totuutta ja tehtävää tai jotain tarpeeks normaalia", Unna ehdotti.
"Me ei ikinä pelata totuutta vai tehtävää", Xander huomautti.
"Kai se kerta on ensimmäinenki. Ja oikeestaan mul ois toinenki idea."
"No paras ois olla pariki ideaa, jos ei ees saa juoda mitää muuta ku pillimehua", Adam sanoi.
Unna vilkaisi tähän kyllästyneenä.
"No mut mikä se on?" kysyin.
"Mitä jos me kaikki saatais tuoda joku porukan ulkopuolelta mukaan? Saatais vähä tutustuttua uusiin tyyppeihin ihan rauhallisissa tunnelmissa niin, et ne jopa muistais seuraavana päivänä."
Unna näytti aika ylpeältä ideaansa. Valitettavasti minulle heräsi heti huono epäilys siitä, mikä hänen taka-ajatuksensa oli. Muttei hän mitenkään voinut olla keskustellut toissapäivän tapahtumien jälkeen Utun kanssa, eihän?
"Luuleksä, et mul ois muitaki frendejä ku te?" Xander kysyi.
"Tuo Aura."
"Entä mulla?" Adam kysyi.
"Joku sun säädöistä."
"Toi on hyvä idea, Unna", Xander sanoi.
Unna hymyili tälle. Minua kuitenkin mietitytti.
"Mitä sä haet tolla takaa?"
Unna kääntyi minuun päin hämmentyneenä.
"Miten niin mitä mä haen takaa?"
Saatoin olla liian epäilevä, mutten voinut sille mitään, etten luottanut enää häneen sataprosenttisesti. Hän olisi saattanut jotain kautta tutustua Utuun, tai ainakin haluaisi tehdä niin.
"Ketä sä aiot pyytää?" kysyin.
"Mitä se sulle kuuluu ennen sitä iltaa? Kylhän säkin saat tuoda ihan kenet vaan, muru", tyttö sanoi.
Totta. Minun ei pitäisi varmaan sanoa yhtään mitään. Unna ei muuten enää luottaisi minuun.
Hän siirsi katseensa muualle ja laittoi hiuksensa toiselta puolelta korvan taakse. Hän oli todella kaunis. Sen lisäksi hän oli kiltti, rohkea, upea ja yksinkertaisesti sensaatiomainen tyyppi. Ja minulla oli oikeus olla hänen ystävänsä. Ja silti olin kokoajan pilaamassa sitä.
Mutta minä nyt vain satuin vihaamaan Utua. Sen takia, että vain vihasin häntä, ja sen takia, että jos Unna tutustuisi häneen, koko porukka kärsisi. Mutta minä en vihannut Unnaa. Joten olisi vain paras, jos Unna ei yrittäisi tutustua Utuun.
"No onks Levi sulla sit joku mielessä, kenet aiot pyytää?" Meo kysyi.
"Ei kai."
"Älä huijaa", Adam virnuili.
"Mitä sä vihjaat?"
"Tottakai sä pyydät Adette Malmia."
Pakotin itseni olemaan punastumatta, mutta en minä edes ollut ihastunut häneen. Ehkä. Tai ehkä vähän olin.
"No enkä pyydä", sanoin naurahtaen hiukan kiusallisesti.
"Sä oot tyhmä jos et pyydä sitä", Joakim avasi viimein suunsa.
"Nii, sun mahikset siiten menee ku oot niin hidas", Adam jatkoi.
Katsoin Meoon. Hän nyökkäsi. Katsoin Xanderiin. Hän kysyi:
"Onks sulla muka ketää muutakaan jota pyytää?"
Pudistin päätäni.
"Eipä taida olla."
Toisaalta minä halusin oikeasti pyytää häntä, mutta toisaalta taas en. En ollut koskaan halunnut tehdä minun minimaalisille tunteilleni mitään, sillä ne olivat niin pieniä. Toisaalta, voisi tällä kertaa vaikka kuunnella Adamin neuvoja ja mennä sitä kautta ojaan. Olisi se hauskempi tapa mennä ojaan kuin yksin omien päätösteni takia.
Ehkä jopa rohkaistuisin ja pyytäisin Adettea. Jos koko juttu nyt edes onnistuisi, kunhan ensin saataisiin aika ja paikka koko hommalle.
°
Seuraavana aamuna odotin Joakimin, Unnan ja Xanderin kanssa Meoa ja varsinkin Adamia, jonka oli tarkoitus kertoa, onnistuisiko ilta tällä viikolla. Viimein he ilmestyivät aulaan, jossa seisoimme, ja Adamin kasvoilla oli onnistuneen idean hymy.
"Porukat on lähössä koko viikonlopuks johki Turkuun", hän sanoi päästessään puhe-etäisyydelle.
"Jes!"
"Noni, asiaa!"
Adam naurahteli onnessaan.
"Nyt me tiietään, että Levin tylsä sinkkuelämä päättyy tänä viikonloppuna", hän sanoi ja tönäisi minua.
Nyt minun olisi ollut hyvä hetki perääntyä ideastani seurata Adamin neuvoja, mutten tehnyt sitä. Ehkä vain oli oikeasti aika päästää irti järkevästä ajattelusta ja antaa vain asioiden mennä niin kuin ne menivät. Hymyilin tyhmästi Adamille.
"Kato, sä voit heti iskee kiinni", hän sanoi, ja ennen kuin edes ehdin tajuta, mitä tapahtui, hän oli heittänyt minut ohi kävellyttä Adette Malmia päin.
Brunette tyttö pysähtyi ja seisoi nyt suoraan edessäni hämillään.
"Öhm-"
Adeten raollaan oleva suu ja valkeille poskille noussut puna saivat minut sekaisin. Lähes tunsin Adamin vittu älä nössöile -katseen selässäni, kun en saanut sanaa suustani.
Adette katsoi minuun ja sitten hän katsoi muihin ja sitten hän taas katsoi minuun. Hän odotti jonkun sanovan jotain.
"Nii, et tota... Haluisiksä tulla meiän kans Adamille perjantaina?"
Kuulostin tyhmältä. Minusta tuntui tyhmältä. Ainakin olin ehkä saanut lauseen kuulostamaan siltä, etten pyytänyt häntä minnekkään treffeille.
"Bileet vai?" Adette kysyi.
"Ei ehkä ihan, enemmänki vaan hengailua", vastasin raapien kiusaantuneena niskaani ja vilkuilin Adamiin päin, jonka kasvoilla oli taas ihan typerä ilme.
Adette vilkuili muita ja laittoi kätensä puuskaan. Voi helvetti, oliko tämä menossa huonosti?
"Ketä muita sinne on tulossa?" hän kysyi.
"No, ainaki me kaikki", vastasin.
Adette katsoi Unnaan.
"Voin mä tulla, jos Unna tulee."
Tytöt vaihtoivat hymyn. Tuo oli tosi outo vastaus. Tai ehkä minä ymmärsin sen, olivathan he ystäviä ja heillä oli paljon samoja kursseja ja... Se oli silti vähän outoa. Ei se ollut. Mutta kai se oli ihan hyvä, koska nyt hän oli luvannut tulevansa. Hän oli vastannut myöntävästi, Adette oli vastannut minulle myöntävästi!
"Kiva. Niin tota... Tiedäksä missä-?"
"Joo, mä tiiän missä Adam asuu, ja me voidaan vaikka mennä samaa matkaa sinne sillon perjantai-iltana. Laitan snäpissä mun osotteen, tuu hakemaan mut", Adette sanoi.
Hymy nousi huulilleni. Hän oli tosi kaunis.
"Joo."
Adette hymyili minulle ennen kuin hän lähti. Katsoin hänen peräänsä siihen asti, kunnes hän oli kadonnut lähimmästä lasiovesta.
"Sä oot ihan ruosteessa, Levi", Adam tökkäsi minua olkapäähän.
"Nii oon."
"Mut nyt se on tulossa. Et kyl sä silti onnistuit."
"Niin kai."
Tuntui aika hyvältä. Tuntui aika tosi hyvältä.
"Voi kattokaas kuka sieltä tulee", Adam huomautti.
Unna katsoi meihin kaikkiin merkittävästi. Hän muistutti meitä siitä, mitä me olimme luvanneet. Minun piti siinä vaiheessa hengittää syvään, etten olisi heti käynyt ihan vain kiusaksi vetämässä Utua turpaan. Tämä näytti huomanneen meidät, sillä hän automaattisesti kääntyi satakahdeksankymmentä astetta ja lähti takaisinpäin. Parempi niin.
"Venaa, Utu!" Unna huusi ja otti juoksuaskelia päästäkseen hänen luokseen.
Mitä vittua? Unna ei voinut taas pyytää Utua odottamaan, mitä asiaa hänellä nyt muka oli hänelle?
Heidän puhettaan ei ihan kuullut tänne asti. Utu näytti epäilevältä, ja Unna näytti säteilevältä. Hän näytti aina säteilevältä. Ihan hetken päästä olin kuulevinani Utun sanovan okei sitten tai jotain sellaista, ja Unna otti tätä kädestä kiinni ja veti tämän meidän eteemme.
Me kaikki olimme yhtä kysymysmerkkiä, ja ainakin minulla oli sen perässä lisäksi myös huutomerkki. Emme sanoneet mitään, mutta me pyysimme Unnaa selittämään heti, mitä hänellä oli mielessään.
"Mä pyysin tässä just Utua meiän porukkailtaan."
Nyt viimeistään jokaisen meistä suut aukenivat hämmästyksestä. Minua suututti. Minua suututti paljon.
"Anteeks mitä?" kysyin.
Unna näytti tyytyväiseltä. Hän hymyili kuin olisi voittanut jotakin. Vilkaisin Utuun vihaisena. Hän ei tahtonut katsoa meihin. Hän näytti tosi vaivaantuneelta, ja sitä hän sai ollakin.
"Kaikki sai kutsua ihan kenet tahansa porukan ulkopuolelta, eiks vaan?" Unna varmisti varmana voitostaan.
Minä en halunnut sallia hänen voittoaan. Utu ei voisi tulla sinne. Minun teki mieli lyödä jotain tai jotakuta tai oikeastaan varsinkin Utua. Unnaa minä en saisi edes haluta lyödä.
"Ja mä luulin ettei siihen ois pitäny tehä mitää sääntöjä, mut vissiin ois kannattanu", sanoin.
Unnan hymy ei hyytynyt.
"Sä et voi tehä tälle asialle mitään, herra koulun kuningas", hän naurahti hymähtäen.
Hain katseellani Adamia apuun vastaantaisteluun.
"Eks sä ois voinu pyytää ketä tahansa muuta?" hän kysyi.
Meo auttoi:
"Nii, suunnillee koko fiilis menee jos toi tulee sinne."
Unna hymyili edelleen. Sitten Utu avasi suunsa ja edelleen tuijottaen lattiaa sanoi hiljaa:
"Unna voi pyytää jotain muuta."
Olin avaamassa suuni ja sanomassa, että niin todellakin voi, ja niin tekee, mutta Unna ehti ensin:
"Jos Utu ei tuu, ni sit en tuu mäkään."
Nyt olin todella jumissa. Kuten oletettavaa, Unna ei ollut epäonnistunut ajatustyössään tälläkään kertaa. Minun ja Adamin piti taas pitää katsepalaveri. Sitten käännyin taas Unnan puoleen. Viha sisälläni kovensi edelleen äänensävyäni.
"Eihän tollanen homo voi hengata meiän kanssa!"
Unnan hymy oli nyt vakavoitunut, mutta hän edelleen näytti voittajalta.
"Sit en mäkään."
Voi perse nyt oikeasti.
"Levi", Adam sanoi,
"jos Unna ei tuu, Adettekaan ei tuu."
Voi vittu. Miksi hän aina ajatteli niin pitkälle? Unna taisi olla voittanut. Olin vihainen.
Okei, kukaan ei saisi koskaan tietää siitä, että Utu Jäkälä oli tullut meidän porukkailtaamme, tai maineeni olisi mennyttä. Meidän porukkailtamme henki oli jo valmiiksi mennyttä. Sentään juttu ei voisi levittyä muualle, jos hakkaisin jokaisen, joka levittäisi juoruja.
Valitettavasti nyt minun oli vihaisena pakko myöntää Unnalle hänen voittonsa. Ainakin sitten Utu lähtisi tässä hetkessä helvettiin ennen kuin kukaan näkisi.
"Sä tuut. Ja Adette tulee. Ni sit kai Utu tulee kans."
Unnan suupielet nousivat taas hymyyn. Hän kääntyi Utun puoleen.
"Perjantaina illalla, nähään matkalla. Jutellaan viel ennen sitä. Näistä ei oo sulle mitää vastusta, muru."
Utu antoi Unnalle pienen hymyn ennen kuin hän käveli pois. Hänen peräänsä jäin katsomaan ihan eri tunnelmissa kuin Adeten, mutta häntäkin seurasin katseellani, kunnes hän oli kadonnut portaisiin.
"Mistä helvetistä lähtien te kaks ootte ollu frendejä? Mikä idea toi oli?" kysyin vihaisena Unnalta.
Unnan voittajailme alkoi olla ärsyttävä jopa niin kauniilla kasvoilla.
"Perjantaista asti. Ja senhän ei pitäis enää häiritä teitä, ku tehän lupasitte lopettaa sen kiusaamisenki", hän sanoi.
"Tajuuksä, mitä toi tekee mun maineelle?"
Unna otti pari askelta lähemmäs minua ja tuli lähelle kasvojani.
"Muru, sun mainees on niin toksinen, ettet sä ees ite tajuu minkä palveluksen mä teen sulle. Sä ite pilaat sun mainees. Ihmisiä ei kiinnostais vittuakaan, vaikka Utu Jäkälä ois tässä porukassa, ja mä aion näyttää sulle sen. Koska se tapahtuu, vaikka sä et ite enää oiskaa tän koulun coolein."
Unnan sanojen jälkeen kukaan ei enää osannut sanoa mitään. Hän erkani taas kauemmas minusta ja hymyili edelleen. Sitten hän sanoi:
"Nähää ruokavälkällä kullannuput",
ja lähti. Vaikka hän oikein hyvin tiesi, että minä ja Joakim olimme tulossa hänen kanssaan samalle äidinkielentunnille viiden minuutin päästä.