A/N: Moikka! Toivottavasti ette unohtaneet tätä kirjaa ja kaipasitte Saraa ja Louisia 💗😊 Nyt tulee lisää ja LUPAAN tällä kertaa, että tähän kirjaan tulee nopeemmin jatkoo. Nyt alan paremmin saada nimittäin selvää tän kirjan lopullisesta juonesta ja sillon saan tätä paremmin kirjotettuun.
n a u t t i k a a .
———————— word count: 1731
+++
Louis paiskasi tutun ja vanhan Audin oven kiinni, huokaisten sitten syvään, kunnes lähti hitain askelin kävelemään pitkin hiekkaista asfalttia. Hän kuunteli hiekan rapinaa Vans-merkkisten kenkiensä alla, viileän viiman heiluttaessa hänen otsallensa tiensä löytäneitä hiuksia. Miksi juuri myös hänen piti osallistua tähän tyhjänpäiväiseen kokoukseen? Aivan kuin Harry ja Liam eivät osaisi tuoda loistavia ajatuksiaan esille, Niallin... Niallin leikkiessä Simonin rullatuolilla samaan aikaan.
Louisin päästessä edessään olevan korkean ja pramean levy-yhtiön rakennuksen etuoven portaisiin, hän huomasi kaksi nuorta miestä tupakalla rakennuksen nurkalla. Louis katseli vaivalloisesti nielaisten, kuinka toinen miehistä puhalti hyväntuoksuiset savut ilmaan ja naurahti jollekin, mitä tuo toinen nahkatakkiin pukeutunut mies oli sanonut. Louis oli ollut jo yli vuoden savuttomana ja niin hän aikoisi myös pysyäkin, oman terveytensä ja Saran, että tulevan lapsensa vuoksi, mutta hän pystyi silti myöntämään, että välillä tuli sellaisia kausia, jolloin hänen olisi vain tehnyt mieli unohtaa kaikki hänen moraalinsa ja sytyttää tuo kirottu syövän aiheuttaja huuliensa väliin. Silti, Louis oli päättänyt pysyä vahvana Saran ja lapsensa takia, niin ettei hän edes näinä vaikeina aikoina sortuisi niinkin säälittävään tekoon kuin tupakanpolttoon.
Heti kiiltävän ja suuren lasi-oven avatessaan ja sisään prameaan rakennukseen sisälle astuttuaan Louisin mieliala laski entisestään, kun PILLOWTALK -biisi soi rakennuksen paikallisesta radiosta.
Voi helvetti... Ensin minut pakotettiin tänne ja nyt joutuisin myös kuuntelemaan tätä paskaa, voi kun kiva, Louis ajatteli astuessaan sisälle juuri tulleeseen hissiin, painaen sitten tavanomaisesti 22. kerroksen punaista nappulaa, ennen kuin hissin ovet sulkeutuivat ääneti, mutteivät valitettavasti sulkeneet Zaynin kiekuvaa ääntä pois Louisin päästä, sillä tuo samainen biisi soi myös hississä.
Louis murahti ääneen ja kaivoi takkinsa taskusta esiin puhelimensa, jonka takapuolta edusti omena, jota koristi yksi ainut puraisu. Hän huomasi Niallin soittaneen noin kaksi minuuttia sitten, muttei hän ollut huomannut, puhelimensa olleessa äänettömällä. Suurimmaksi helpotukseksi Louis kuitenkin huomasi, ettei Sara ollut laittanut yhtäkään viestiä tai soittanut. Näes, vaikka Louis kuinka yritti vakuuttaa Saralle olevansa aivan okei tytön yllättävän raskaiden raskausoireiden kanssa, niin totuus oli, että Louis pelkäsi jatkuvasti Saran tipahtavan yksin kotona ollessaan alas jakkaralta, yrittäessään ottaa keittiön ylähyllyltä pastapakettia tai jotakin muuta häntä miljoona kertaa vähemmän tärkeämpää. Louis tiesi olevansa naurettavan ylisuojeleva, mutta syytti siitä salaisesti sisällään heräävää isähahmoa, joka hänestä oli tulossa. Hän pelkäsi nimittäin niin elämänsä rakkauden kuin lapsensa puolesta.
Hissin päästäessä kliseisen ding-äänen, Louis tunki puhelimensa takaisin takkinsa taskuun ja odotti, että hissin ovet avautuivat ennen kuin hän lähti kävelemään erästä liiankin tuttua käytävää pitkin kohti Simonin työhuonetta. Matkallaan hän tarkasteli heidän saavuttamiaan hopeisia ja kultaisia levyjä, joita roikkui kehystettyinä käytävän seinillä. Pieni ylpeyden hymy leikitteli Louisin huulilla, kun hän muisteli noiden kaikkien kyseisten levyjen saantihetkiä. He olivat poikien kanssa olleet aina niin innoissaan noista levyistä, lähes räjähtäen onnesta niiden suhteen. Nyt näin kuuden vuoden jälkeen, kun niitä katseli, tunsi Louis yhä valtaisaa ylpeyden tunnetta, mutta myös samalla pientä kaipuuta niihin aikoihin, kun kaikki oli vielä hyvin. Mutta sitten hän aina muisti kaikki syyt, miksi hän juuri nyt rakasti elämäänsä tälläisenään. Hänellä oli Saransa, vauvansa, parhaat ystävänsä, perheensä, onnensa...
"Ei helvetti Tommo! Me ollaan odotettu sinua varmaankin jo reilu tunti! Hinaa se perseesi tänne ja heti!" Liam huusi nauraen yhtäkkiä Simonin työhuoneen ovensuulta, hänen ruskeiden hiustensa peittämän pään ainoastaan tullessa esiin sieltä. Louis naurahti ja pudisti päätään ystävänsä valitukselle, kävellen sitten ripeästi käytävän päässä leijuvan Liamin pään luokse.
"Itseasiassa olette odottaneet minua noin...", Louis vittuili parhaalle ystävälleen ja nosti silmiään siristellen oikean kätensä ylemmäs, katsoakseen ranteessaan olevaa rannekelloa, ennen kuin jatkoi,"Tunnin ja neljäkymmentäviisi minuuttia."
"Hemmetin diiva", Liam naurahti, kun Louis käveli nauraen hänen ohitseen sisälle huoneeseen, nähden valkoisella nahkasohvalla jalat ristissä istuvan Harryn ja Simonin rullatuolissa pyörivän Niallin.
Ainoastaan sen yksi kusipää puuttui.
"Missä se Pillow Fucker on?" Louis sai kysyttyä yhteen painautuneiden hampaidensa välistä, Harryn ainoastaan kohauttaessa olkiaan ja Niallin jatkaessa Cowellin tuolissa pyörimistä, että nauramista.
Eipä ihmetyttänyt yhtään, ettei kukaan muukaan pojista tiennyt missä se yksi kusipää oli. Heitäkään ei vain yksinkertaisesti kiinnostanut.
"Ai Zayn vai? Itseasiassa en tiedä", Liam sanoi ja käveli hitaasti istumaan Harryn viereen valkoiselle nahkasohvalle.
"Varmaankin tupakalla ulkona", Niall totesi naurahtaen, kun hän vihdoin nousi ylös Simonin kalliilta rullatuolilta ja melkein kaatui suorilta jaloiltaan lattialle pyörryksissään. Tietenkin mies vain nauroi lisää, ottaen äkkiä tukea sohvan selkänojasta ettei vain kaatuisi kylmälle lattialle ja yritti saada päänsä selväksi pyörimisestä.
"Eipä sitä ruskean reiän ritaria ainakaan näkynyt tuolla ulkona, kun tulin tänne", Louis sanoi sarkastisesti, kävellen sitten nauravan irlantilaisen luo haukotellen. Hän ei huomannut yhden ainuttakaan työpaperia tai uutta sopimusta Simonin työpöydällä, mutristaen sitten huuliaan yhteen tympääntyneenä. Tietenkin Simon halusi kertoa tuon näköjään hyvin suurenkin salaisuuden heille kasvotusten, eikä sopimusten tai ryppyisten ja kahvitahrojen peittämien paperien kautta. Hienoa.
"Missä Simon edes on?" Louis kysyi samalla, kun kääntyi kohtaamaan muiden huoneessa olijoiden tylsistyneet ilmeet.
"Tulee pian, hän soitti vähän ennen kuin tulit ja ilmoitti tulevansa hieman myöhässä", Harry haukotteli ja kaiveli mustien pillifarkkujensa taskusta esiin puhelimensa, alkaen selailemaan yhteystietojaan kuumeisesti. Louis, eikä sen kummemmin kukaan muukaan pojista kysynyt kiharapäältä kenelle hän aikoi soittaa tai tekstata.
Luultavasti Gemmalle tai äidilleen, sillä niin Harry yleensä aina teki, kun tylsistyi.
"No voi jumaliste! Jos sovit tapaamisen, niin voisitko edes itse olla ajoissa siellä!?" Louis huudahti korottaen ääntään ehkä hieman liikaakin, sillä Niall näytti säikähtävän hänen yhtäkkistä tunteiden purkaustaan.
"Rauhoitu Tommo! Me puhutaan nyt Simonista! Se on aina vähän myöhässä joka paikasta. Ei tämä ole mitään uutta häneltä", Niall hymyili ystävälleen rohkaisevasti ja asetti kätensä hänen olkapäälleen, Louisin huokaistessa ääneen ja hieroessa ohimoitaan, mustien kiekuroiden täyttämällä kädellään.
Hänen täytyisi rauhoittua, ei hän saisi purkaa Zayn-vihaansa ystäviinsä, jotka vihasivat tuota kyseistä henkilöä melkein aivan yhtä paljon, mutteivat kuitenkaan niin paljoa, että he antaisivat tuon kyseisen henkilön horjuttaa heidän mielenterveyttään tai saattaa tunteensa kiehumispisteeseen. Kyllä Louis tiesi, että hänkin pystyisi siihen, jos hän sitä todella haluaisi, mutta kun ongelma olikin siinä, ettei Louis halunnut pystyä. Hän ei halunnut vain unohtaa ja antaa anteeksi. Se olisi sama kuin ei tekisi mitään.
"Tiedän Ni...Anteeksi, minulla on tänään vain vähän huono päivä", Louis huokaisi ja katsahti irlantilaisen ystävänsä merensinisiä silmiä, jotka katsoivat häntä lempeästi.
"Ei se mitään Lou, kyllä me tiedetään ettet nauti näistä jatkuvista kokoontumisista, kun sinulla on raskaana oleva vaimokin kotona. En minäkään haluaisi täällä istua homehtumassa, kun Simon kertoisi jostain "uramme pilaavista" paparazzi-kuvista", Niall naurahti ja sai pienen hymyn kohoamaan Louisin ohuille huulille. Myös Liam naurahti pudistaen päätän ja ristien kätensä, Harryn juuri löytäessä sen salaisen yhteystiedon, jota hän oli koko tämän ajan etsinyt ja painoi vihreää puhelinta, nousten samalla seisomaan, kun hän painoi puhelimen korvalleen.
"Sori, soitan yhden tärkeän puhelun. Sanokaa Simonille, jos en ehdi tänne takaisin häntä ennen, että olen hoitamassa työasioita", Harry huikkasi nopeasti, ennen kuin hän katosi ulos tilasta, muiden poikien ainoastaan nyökkäillessä, paitsi Louisin, joka ainoastaan jäi katsomaan avonaista työhuoneen ovea kulmat koholla.
Harry hoitamassa työasioita? Hehän olivat juuri tulleet tänne hoitamaan työasioitaan, joka tarkoitti selvästi sitä, ettei tuo Harryn puhelu koskenut ketään muita bändin jäseniä, ainoastaan häntä itseään.
"Tiedättekö te mistä tuossa on kyse?" Louis kysyi kummissaan, unohtaen edes hetkeksi kaikki muut ongelmansa mitä tuntui tulvivan ulos hänen korvistaan, kun päässä ei enää riittänyt tila.
"Kait jotain sen elokuvan suhteen, muistathan? Dunkirk?" Niall kohotti kulmiaan leikkisästi, Louisin ainoastaan nyökätessä ja tuntiessa olonsa hieman tyhmäksi ja vainoharhaiseksi.
Miten Louis oli saattanut ajatella Harryn heti pettäneen heidät yhden puhelinsoiton perusteella? Hän tarvitsi hoitoa, sillä oli selvästi tulossa hulluksi.
Hetken kuluttua, pojat kuulivat hiljaisia askelten ääniä, jotka kantautuivat työhuoneen ulkopuolelta. Louis toivoi tulijan olevan Simon, eikä edes antanut ajatuksillensa mahdollisuutta kuvitella sitä toista paskiaista paikalle. Tietenkin, kuten Louis oli pelännyt, avonaisesta ovesta asteli sisään mustahiuksinen mies farkuissa ja mustassa t-paidassa, kantaen mukanaan kuutta Starbucksin matkamukia, mitä suurin hymy ruskettuneilla kasvoillaan.
"Ei helvetissä..." Louis ainoastaan katsahti Zayniä mitäänsanomattomasti, yrittäen sitten poistua huoneesta sen kummempia sanomatta, muttei tietenkään päässyt pois, sillä juuri samaisella sekunnilla, kun Louis oli ehtinyt työntyä Zaynin ohitse ovea kohti, Simon asteli häntä vastaan hyvin iloisen näköisenä.
"Päiviä Louis! Vessaanko olet matkalla?" Simon kysyi yllättävän pirteänä, Louisin ainoastaan tuntiessa Zaynin tekopyhä-huolestuneen katseen selkämyksessään, kun hän yritti saada sanoja ulos suustaan.
"Älä huoli Simon, olen matkalla pois sieltä, sillä täällä on jo eräs alas vetäisemätön paskakasa", Louis tuhahti tunteet pinnassa, puristaen kätensä vahvaan nyrkkiin.
Luuliko tuo paskiainen todella voivansa lahjoa minut - meidät - Starbucksin kahvilla ja hymyllä? Oih, saisit kyllä vielä niin yrittää uudelleen, Louis ajatteli samalla, kun Simonin katse muuttui kuin salamaniskusta, iloisesta vihaiseksi.
"Sinuna en vittuilisi yhtään Louis. Voisit vaikka käyttäytyä kuin aikuinen vaihteeksi."
Simon vetäisi oven raivokkaasti kiinni, työntyen sitten Louisin ja Zaynin olkapäiden välistä työpöytänsä luo huoneeseen.
Louis saattoi yhä tuntea Zaynin "pahoittelevan" katseen itsessään, Niallin naurun ja Liamin Simon rauhoittelun kuuluessa taustalla. Louis hengitti syvään, kääntyen sitten kohtamaan Malikin suklaanruskeat silmät. Miehen silmissä paistoi selvä huolestuneisuus, muttei Louis olisi voinut välittää paskaakaan.
Mitä tuo ääliö oikein odotti? Että Louis antaisi hänelle anteeksi tuosta noin vain? Hyvä vitsi.
"Toin tämän sinulle, sillä tiedän että rakastat tätä",
Zayn rikkoi hiljaisuuden hymyillen ja nosti pahvisesta tarjottimen tapaisesta liuskasta yhden Starbucks logolla varustetun matkamukin, ojentaen sitä Louisille.
"Ei kiitos. Ei ole varaa juoda myrkkyjä, kun kaunis vaimo ja tuleva lapsi odottavat kotona", Louis sanoi niin kylmästi kuin vain pystyi, kävellen sitten Zaynin ohitse nahkasohvalle istumaan.
Louis saattoi kuulla Zaynin raskaan huokauksen sohvalle asti, muttei jaksanut välittää. Jos muut voisi lahjoa kahvilla, niin se olisi heidän oma ongelmansa.
"Kiitos", Liam totesi taustalla, kun Zayn antoi hänelle yhden matkamukeista ja Zayn teki samoin myös Niallin ja Simonin suhteen. Louis ainoastaan keskittyi katsomaan vanhojen Vansiensa likaisia kärkiä, jotka eivät olleet enää valkoista väriä nähneetkään.
Miten Sara edes antoi minun käyttää näitä? Louis ajatteli hymyillen, kunnes Simonin yskäisy herätti hänet ulos ajatuksistaan.
"Kiitos, kun tulitte kaikki tänne. Näin Harryn tuolla ulkona puhumassa puhelimeen, joten odotan vielä hänetkin mukaan ennen kuin kerron miksi olette täällä", Simon totesi hieman tylsistyneen kuuloisena, muidenkin poikien istuessa Louisin viereen sohvalle, tosin Zayn istui aivan toiselle puolelle.
Pelkuri.
"Voitko edes sanoa mitä asia koskee?" Niall kysyi vaihteeksi taas liian uteliaana, höyryävä kahvimuki hänen huuliaan hipoen.
"Hyväntekeväisyysjuhlaa, jonne tulette menemään ensimmäistä kertaa taas kokonaisella kokoonpanollanne", Simon sanoi hymyillen, jolloin sillä samaisella hetkellä Louis pongahti ylös seisomaan sohvalta kuin mikäkin raivokohtauksen saanut sonni, Niallin purskauttaessa kahvit ulos suustaan ja Liamin, että Zaynin ainoastaan pysyessä hiljaa.
Ei helvetti.
+++
A/N: Moikka Muruset❤Taas pitkästä aikaa lukua tähänkin kirjaan (: toivottavasti tykkäsitte ja muistakaa äänestää, että kommata 💋 ily xx
~ hemppu