Olikohan tälle tunteelle edes sanaa? Sara vain mietti tuota kysymystä, kun katseli samalla autonikkunasta taakse jääviä lumisia puita ja taloja. He olivat Louisin kanssa heränneet jo kuudelta aamulla, sillä he molemmat olivat aivan liian jännittyneitä. He olivat nimittäin matkalla kohti sairaalaa, jossa Saralta otettaisiin verikokeet ja varmistettaisiin hänen raskautensa.
Saran vatsa oli aivan täynnä perhosia, ja Louis olisi valehdellut, jos olisi väittänyt, ettei hän tuntenut samoin. Automatka oli ollut yllättävän hiljainen, sillä molemmat tuntuivat olevan omissa ajatuksissaan.
"Kuule, hyvin se menee", Louis sanoi lempeästi yhtäkkiä ja asetti lämpimän kätensä Saran reidelle puristaen sitä hennosti. Hän tiesi tytön olevan aivan hermorauniona ja halusi rauhoittaa tulevaa vaimoaan.
"Niin menee, ei pidä huolia liikaa. Meidän vauvalla on kaikki kyllä ihan hyvin", Sara hymyili ja antoi nopean suukon autoa ajavalle miehelleen, joka naurahti.
"Olemme ihan kohta siellä", Louis sanoi kääntyessään pienelle tielle, joka johtaisi suoraan sairaalalle. Sara asetti kätensä Louisin käden päälle ja puristi sitä tiukasti. Häntä pelotti aivan kamalasti. Mitä jos vauvalla olisi jokin hätänä? hän ajatteli.
Louis ajoi muutaman ambulanssin ohi ja parkkeerasi auton potilaille sekä heidän omaisilleen tarkoitetulle alueelle. Hän otti avaimet pois virtalukosta ja katsoi Saraa hymyillen.
"Nyt sitä mennään", hän sanoi ja nousi autosta lumiseen ulkoilmaan, Saran tehdessä samoin.
Louis lukitsi auton ja otti Saraa käsi kädestä kiinni, kun he lähtivät kävelemään kohti sairaalan ovia. Muutama lumihiutale tippui Saran nenälle, ja Louis katsoi näkyä hymyillen. Hänen luminen prinsessansa.
Kun he astuivat sisälle sairaalaan, Louis johdatti tytön suoraan ilmoittautumispisteelle, ja Sara seurasi katsoen huolestuneena sairaalan takaosaan, jossa selvästi jo muutama teinityttö tunnisti heidät.
"Hyvää päivää! Miten voin auttaa?" nuori mustahiuksinen hoitaja kysyi tiskin takaa, jolloin niin Sara että Louis väläytti tytölle ystävällisen hymyn.
"Hyvää päivää! Hei, olin varannut ajan lääkäri Jeffersonille kahdeksi", Sara puhui, ja nainen nyökkäsi näppäilen jotakin tietokoneelle. Sara katsoi sivusilmällä Louisia, joka selvästi katsoi murhaavasti sairaalan takaosassa olevia teinityttöjä, jotka ottivat eivät niin "salaa" kuvia heistä.
"Anteeksi, mutta olisiko mahdollista päästä jonnekin takahuoneeseen odottamaan lääkäri Jeffersonia?" Louis kysyi, kun muutama tyttö tuli ujosti pyytämään nimikirjoitusta hänen taakseen.
"Tietysti saatte!" Louis hymyili tekohymyään ja kirjoitti tyttöjen käsivarsiin nimensä nopeasti. Tytöt lähtivät kikattaen pois, ja Sara katsoi hoitajaa anoen.
"Tulkaa perässäni...voitte odottaa jo Jeffersonin huoneessa valmiiksi", nainen sanoi hymyillen ja johdatti Saran ja Louisin käytävää pitkin huoneeseen odottamaan lääkäriä, ja lähti sitten itse pois, Saran ja Louisin kiittäessä häntä.
"Mistä lyödä vetoa, että nyt koko maailma tietää, että meille on tulossa vauva?" Louis kysyi sarkastisesti, ja Sara huokaisi. Louis oli aivan oikeassa.
"Niiden tyttöjen sorminäppäryydestä päätellen varmaan hyvässä kahdessa minuutissa kaikki tietävät", Sara tokaisi ja istui tuolille, joka oli lääkärin pöydän edessä. Louis istui toiselle tuolille aivan Saran viereen ja piteli tytön kättä omissaan.
"Ehkä he eivät tee sitä", Sara sanoi, ja Louis naurahti.
"Aivan, ja Larry on totta!" Louis pyöräytti silmiään, ja Sara hymyili laimeasti.
Juuri silloin joku avasi oven avaimella, ja sisään tuli noin 30-vuotias mies, jolla oli samanväriset hiukset kuin Niallilla ja aivan vihreät silmät. Mies hymyili nähdessään Saran ja Louisin kävellen sitten kunnolla sisään huoneeseen ja sulkien oven perässään.
"Hyvää päivää, olen Daniel Jefferson!" Daniel esittäytyi ja istui heidän eteensä lääkärinpöydän taa. Hän ei kätellyt, eivätkä Sara ja Louis myöskään, sillä tiesivät etteivät lääkärit kätelleet hygienia syistä.
"Päivää, olen Louis Tomlinson", Louis hymyili.
"Ja minä Sara...Tomlinson", Sara hymyili nimelleen, ja tiesi Louisin virnistävän vieressään. Tuohon nimeen oli kyllä vielä totuttelemista.
"No niin, Sara ja Louis...elikkä teillä olisi sitten nuo..." Daniel sanoi katkonaisesti puhuen ja etsi koneelta tietoja.
"Elikkä sinulla Sara olisivat sitten nuo verikokeet edessä, ja katsoisin sitten vähän missä mennään", Daniel hymyili ja nousi seisomaan, samoin Sara ja Louis.
"Seuratkaa", Daniel ohjasi laittaen samalla käteensä kertakäyttöhanskoja. Sara katsoi matkalla, kuinka Danielin pitkä lääkärintakki hulmusi ilmassa, miehen kävellessä kohti laboratoriota, jossa verikokeet otettiin.
"Ja nyt voisit istua tuohon ja ottaa sitä takkia pois ja samalla paitaa, ellei ole t-paita tai vastaavaa päällä", Daniel sanoi, kun he saapuivat laboratorioon, ja alkoi etsimään lasikaapista tarvittavia asioita verikokeen ottamista varten.
Louis piteli Saran takkia ja huomasi Saran päällä olevan punaisen villapaidan, mikä tarkoitti että tytön pitäisi ottaa paitansa pois. Louis tiesi, että Daniel oli vain lääkäri ja hän teki vain työtään, mutta hän ei mielellään antaisi kaikkien vieraiden miesten katsoa hänen vaimoaan ilman paitaa.
Sara otti paitansa pois ja jäi vain valkoisiin pitsirintaliiveihin. Hän istui penkille ja Daniel kääntyi, mansetti ja neula käsissään.
"Hyvä! Onko sinulla neula- tai verikammoa?" Daniel kysyi laittaen samalla Saran käteen mansettia.
"Ei ole", Sara tokaisi ja katsoi Louisia, joka hymyili lempeästi. Hän olisi halunnut pidellä tyttöä kädestä, mutta tiesi Saran olevan vahva, eikä pelännyt tällaista.
"Hyvä, nyt vaan ajattelet jotain muuta ja katsot vaikka tuota sinun aviomiestäsi ja mietit mitä kaikkea hänessä rakastat", Daniel vitsaili, kun laittoi neulan Saran käteen ja alkoi ottaa verta tytön kädestä. Louis nauroi Danielin huonolle vitsille.
"Ei taideta olla ensimmäinen pariskunta näissä kokeissa, huh?" Louis hymyili, ja Daniel piti katseensa neulassa, mutta naurahti.
"Ette ole, mutta ehkä ensimmäinen oikeasti onnellisen näköinen pariskunta. Minulla on yleensä vaan niitä tympääntyneitä pariskuntia", Daniel sanoi ja siirsi katseensa huulta purevaan Saraan. Ei Sara pelännyt verikokeita, mutta ei hän niistä pitänytkään.
"Eihän heikota?" Daniel kysyi, ja Sara pudisti päätään.
"Noin, nytpä minä sain sen...haluatko tikkarin rohkeudestasi?" Daniel nauroi, kun työnsi neulan männän alas ja laittoi veren pieneen koeputkeen.
"Itse asiassa, nykyisin tekee aina kaikkea herkkua mieli, joten miksipä ei", Sara nauroi ja samoin Daniel, että Louis. Sara piti jo kovasti tästä uudesta lääkäristä, sillä yleensä hänen kaikki lääkärinsä olivat vanhoja ja vihaisia.
"Ja noin...nyt voit laittaa paidan takaisin päällesi", Daniel hymyili ja laittoi Saran käteen laastarin pistokohdalle.
"Kiitos", Sara sanoi ja veti villapaidan päänsä ylitse, mutta se jäi jumiin, ja Sara inisi. Louis nauroi ja auttoi tyttöä saamaan paidan takaisin ylleen.
"Nyt minä vaan tutkin tämän, mutta vien teidät ensin takaisin sinne minun työhuoneeseen, ja tuon sitten testitulokset mukanani", Daniel sanoi ja Sara, että Louis nyökkäsivät.
Miksi Saraa pelotti yhä?
•••
Louis ja Sara olivat istuneet keskustelemassa Jeffersonin huoneessa jo jonkin aikaa, kunnes Daniel tuli takaisin testipaperit käsissään.
Sara katsoi Danielia peloissaan puristaen melkein Louisin käden tunnottomaksi, mutta Louis ei tuntunut huomaavan sitä. Louisia pelotti aivan yhtä paljon kuin Saraa.
"Ja kuule pelkäsitte ihan turhaan. Olet raskaana ja juu, kuudennella viikolla...ja kaikki näyttäisi olevan ihan kunnossa. Kaikki veriarvot ainakin", Daniel sanoi hymyillen, ja Sara sai vihdoin taas hengitettyä normaalisti kuten Louis. Olihan se sentään iso asia tietää, että omalla lapsella oli kaikki kunnossa.
"Ja nyt minä vähän kerron teille lisää tästä raskausajasta, ultraäänistä ja kaikista muista näistä asioista", Daniel hymyili ja istui taas lääkärintuoliinsa. Sara ja Louis olivat koko ajan pelkkinä korvina.
•••
"Minähän sanoin, että kaikki olisi hyvin", Louis sanoi ja suuteli Saran kylmää poskea, kun he kävelivät kohti autoaan, tuhannet pikku lappuset ja esitteet käsissään.
"Okei, ehkä hermoilin vähän turhaan, mutta hyvä tietää, että kaikki on kunnossa vauvallamme. Mieti, kuuden viikon päästä on ensimmäiset ultraäänet!" Sara hihkui, kun he pääsivät autolle ja kapusivat sen sisään.
"Niinpä, sitten saamme ensimmäiset kuvat pikkuisesta Tomlinsonista", Louis nauroi ja lähti ajamaan vasta, kun Sara oli laittanut turvavyön kunnolla kiinni.
"Ihanaa...ja tuo Daniel on muuten tosi kiva", Sara totesi, ja Louis nyökkäsi. Hänen oli pakko myöntää, että Daniel oli ollut tosi kohtelias ja hauska heitä kohtaan.
"Niin on, onneksi sattui kiva lääkäri", Louis hymyili ja kääntyi tielle, joka johtaisi takaisin heidän kodilleen.
"Meidän seuraavakin aika on sitten hänellä!" Sara katsoi papereita ja hymyili.
"Haluaisin vain jo, että olisit 12. viikolla", Louis totesi ja hänellä oli koiranpentuilme kasvoillaan.
"Voi toista!" Sara naurahti ja antoi suukon miehelleen.
Tämä oli kyllä aivan uskomatonta.
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
A/N: Moikka muruset! Mitä kuuluu? Toivottavasti hyvää, ja siis kaikki vaan kertoo mielipidettä ja muistakaa painaa tähtee;) Ens luvun parissa nähdään:) Love y'all!
All the love ~H