☁️
Perjantai. Tunti lähtöön. Minulla ei ollut mitään hajua, mihin olin menossa, joten Unna tulisi bussiasemalle vastaan. Vähän niinkuin keväällä, kun olin mennyt ensimmäistä kertaa ikinä minnekään. Olin silloin mennyt heidän porukkailtaansa Adamille ja se oli ollut... jännittävää.
Nyt minä olin menossa bileisiin. Vuosisadan sellaisiin, niin kuin Adam oli vakuuttanut. En ollut ihan varma, mikä niistä teki niin spesiaalit, mutta enhän minä mistään mitään muutenkaan tajunnut.
Puin vaatteet päälleni. Ulkona oli mitä todennäköisimmin ihan hemmetin kylmä, mutta laitoin silti valkoisen lyhyen hameen. Ihonmyötäisen vaaleanpunaisen paidan vain siksi, että se näytti kivalta ison farkkutakkini kanssa. Sukat, kengät, tein silmille rajaukset vain, koska se oli hauskaa, ja ottaisin mukaani pienen repun, johon laitoin kaikkea mahdollisesti tärkeää. Siis matkalaturin ja särkylääkkeitä ja huulirasvaa ja vähän rahaa ja pienen vesipullon.
Tuntui vähän surulliselta, etten voinut käydä näyttäytymässä Tinalle ennen lähtöäni. Olin tehnyt sitä koko kesän. Mutta ei sekään haitannut, että nyt menin näyttäytymään äidille.
"Iik, sä näytät hyvältä. Mihin sä oot menossa?"
Hän istui olohuoneessa sohvalla, ilmeisesti hän oli juuri lopettanut työnsä.
"Kuule juhlimaan."
"Mitä?"
"En oikeestaan mitään. Tai en oikeestaan tiiä. Meen henkiseks ja fyysiseks tueks."
"Okei. Pidä hauskaa äläkä juo liikaa."
"Mä en juo ikinä mitään", muistutin.
"Kyllä mä tiedän. Juoko Unna?"
"Ei."
"Levi?"
"Ei."
Tai niin hän oli ainakin luvannut, ja varmaan jopa pitäisikin sen lupauksen. Humala ei sopinut hänelle, me olimme sen jo kovin monesti todistaneet.
"Oho, onpas sulla vastuuntuntosia kavereita. Pidä hei silti hauskaa."
Sitten minä lähdin bussilla keskustaan, ja tapasin Unnan asemalla. Hän näytti upealta, kuten aina. Hänellä oli valkoinen lyhyt mekko ja tekonahkatakki.
"Kiitos miljoonasti, et sä oikeesti tulit. Mä en kestäis saletisti hetkeekään niitten kans keskenään", hän sanoi kehuttuaan ensin asuani.
Naurahdin.
"Ei hemmetti, tästä tulee kyllä mahtavaa."
Pääsimme paikalle. Bileet olivat mitä selkeimmin kerrostaloasunnossa. Suomeksi, jos sinne ei tänään hälytettäisi poliiseja, niin sitten se tapahtuisi kellon vaihduttua jo huomiseksi.
Ovella oli joku tyyppi, jota en tuntenut. Hän ei edes jäänyt katselemaan tai kyselemään, kuka tuli, hän vain innoissaan viittoi meidät sisään ja sulki oven mahdollisimman nopeasti. Sitten hän katosi.
"Voi jumalauta, tervetuloa pimeälle puolelle", Unna mutisi nähdessään sen, miten kännissä ihmiset jo olivat.
Kaikki vain tanssivat tai pussailivat tai joivat. Oletetusta keittiöstä kuului sen verran kova melu ja kuohahtelevia huutoja, että siellä todennäköisesti pelattiin jotain juomapeliä. Tai jotain muuta peliä. Tai seurattiin jääkiekkoa. Tai melkein mitä tahansa urheilulajia, heteropojat kovin usein huusivat harvinaisen paljon katsellessaan niitä. Mutta uskon silti, että he pelasivat juomapeliä.
Unna piteli minua kädestä.
"Hei, tuola!" hän hihkaisi, mutten heti nähnyt, kenet hän oli löytänyt.
Aura Helenius seisoi vasten seinää muki kädessään tuijottaen eteenpäin järkyttynyt katse silmissään. En ollut varma, mitä hän oli nähnyt, mutta ehkä en edes halunnut tietää.
"Unna ja Utu!" hän innostui silminnähden huomatessaan meidät,
"mun rakkaat homokaverit, onneks te tulitte. Mä menetän järkeni kohta. Näin äsken peniksen."
Minun ei edes ollut tarvinnut kysyä, ja olin silti saanut tietää. Kuinka hienoa.
"Ootsä ok?" Unna kysyi.
Aura alkoi nauraa.
"Henkisesti en, fyysisesti kyllä. Mulla ei ole mitään hajua, miks mä tulin tänne."
"Voi kuule, ei mullakaan", Unna myönsi,
"ootsä nähny ketään muita?"
"Xanderin kans mä tulin vähä aikaa sitte, muista ei havaintoa. Tää on yllättävän iso asunto, ei uskois", Aura selitti.
Unna vilkuili ihmisjoukkoon.
"Mä meen käymään Xanderin luona, venatkaa tässä", hän ilmoitti ja katosi.
"Mä en tiiä selviääkö se ikinä tänne takasin", Aura sanoi ja hörppäsi mukistaan.
Katsoin hänen juomaansa pohtien, mitä siinä oli. Hän taas vastasi ilman, että kysyin. Hän varmasti luki ajatuksiani.
"Tää on ihan vaan vettä. Kävin hakemassa keittiöstä, mikä ei ollu kannattavaa, koska siellä oli paidattomia miehiä jotka huus kovaa. Melkein kuolin."
Naurahdin. Aura oli mahtava.
"Ainakaan ei tarvii juoda mitä sattuu. En luottais mihinkään, mitä tuola tarjoillaan", minä sanoin.
Aura sanoi olevansa täysin samaa mieltä. Sitten me puhuimme sen verran, mitä oli kannattavaa sellaisen melun yli yrittää puhua. Juttelimme peruskuulumisista ja Auran tyttöystävästä. En kertonut hänelle Levistä, vaikka oletin, että hän ehkä jotakin kautta tiesi. Tai ei välttämättä. Muttei sillä ollut väliä, koska en ollut puhumassa siitä täällä, jossa kukaan ei kuullut, mutta kaikki kuulivat.
"Moi", Adette tuli siihen kohta.
Tervehdimme häntä.
"En löytäny ketää muuta, ugh, miten tää talo voi olla näin täynnä?"
"Me ollaan vähän mietitty tässä samaa", Aura kertoi.
Adetella oli farkkuhame. Hän hymyili minulle. Se oli outoa. Hän oli jotenkin tosi helposti antanut minulle anteeksi. Hän ei ollut koskaan syyttänyt minua siitä, että olin säätänyt Levin kanssa heidän oltuaan vielä yhdessä. Ja nykyään Levinkin välit Adetteen olivat hyvät, joten kaikki oli hyvin. Se oli tosi outoa.
"Mikä näissä bileissä oli se Adamin mainostama vuosisadan bileet? Joo, täällä on ihan vitusti ihmisiä, mut oliks näissä niinku jotai spesiaaliaki?" Adette mietti.
"Me ollaan vähän tässä mietitty myös tota samaa."
Minulla ei ollut mitään hajua, kenen asunnossa minä olin, minulla ei ollut mitään hajua, mihin se Unna oli kadonnut. Minulls ei myöskään ollut hajua, miten oli mahdollista, etten ollut vielä nähnyt Leviä tai edes Adamia. Sentään en ollut yksin.
Täällä kaikki olivat niin hihhulihei ja sitä rataa, että tuntui kuin joku sellaisen olotilan aiheuttava huume olisi leijunut huoneilmassa. Musiikki oli kohtuullisen kovalla, ihmiset olivat kohtuullisen huonoja tanssimaan ja kaikki mahdolliset makuuhuoneet olivat todennäköisesti kohtuullisen varattuja, sillä nuokin kaksi näyttivät lähes kuivapanevan tuossa sohvalla. Käänsin katseeni äkkiä pois ja huomasin vihdoin Levin. Hän katsoi minua läpi ihmisten. Hän oli ilmeisesti yksin.
"Mä meen ettimään Unnaa, pysykää tässä älkääkä tulko mukaan, täälä on turvallisempaa", minä sanoin Auralle ja Adetelle ja jätin heidät seinän vierelle kahdestaan.
Ohittelin ihmisiä, eivätkä he oikein kiinnittäneet huomiotaan minuun. En voinut tervehtiä Leviä, mutta hän käveli edelläni kohti ulko-ovea. Hän sittenkin avasi toisen oven ihan siinä lähellä ja meni sisään. Katselin vähän ympärilleni ja menin itsekin.
Minkälainen IHME se olikaan, ettei vessa ollut vielä varattu. Eikä edes kamalan sotkussa. Ehkä ilta oli vielä liian nuori sellaiseen.
"Sä näytät ihan helvetin hyvältä", Levi sanoi.
Tännekin oli asetettu samoja Led-valoja kuin kaikkialle muuallekin asuntoon. Miksi vessaan, sitä minä en tiennyt. Joka tapauksessa ei tarvinnut laittaa valoja päälle, vaan näin hänet vaihtelevissa väreissä.
"Samoin."
Eikä siinä sitten mitään muuta pitänyt sanoa, kun kohta kädet olivat paitojen alla ja ties missä muualla, ja suutelimme toisiamme tarvitsevasti ja jouduimme hengähtämään väleihin vasten toisiamme.
"Onks random bileiden vessa yhtään parempi ku koulun vessa?" kysyin häneltä.
"Niissä on iso ero."
Sitten hän suuteli minua taas ja vei käsiään kehoani myöten. Emme edes saaneet muita vaatteita kuin minun takkini pois, emmekä edes päässeet lattialle asti, kun ulkopuolella loppui musiikki ja joku alkoi huutaa.
"Mitkäs pippalot-"
Katsoimme hämillämme toisiimme. Oli pakko olla hiljaa ja kuunnella oven läpi.
"Et sä voi tulla tänne, hei!" en tunnistanut sitä ääntä.
"Mitä helvettiä täälä tapahtuu?" sen äänen minä tunnistin, se oli Adam Martin.
Puhe ei kuulostanut kovin selvältä, mutta sain irti sen verran, että jokin oli pahasti pielessä. Levi veti kätensä hiustensa läpi ja mutisi ei vittu.
"Eiku nyt kaikki ulos", Adamin ääni käski, se oli yllättävän terävä.
Hän sai vastalauseita.
"MÄ SANOIN ETTÄ NYT KAIKKI VITTUSAATANA ULOS TÄÄLTÄ."
Kuulin ihmisten törmäilevän vessan oveen matkallaan ulos. Katsoin Leviin ihan hämilläni ja minua alkoi melkein pelottaa, mutta hän oli ihan yhtä pihalla.
"Tuu kohta perässä, ei hävitetä toisiamme", minä sanoin hiljaa noukkien takin päälleni ja raotin sitten vessan ovea.
Päädyin käytävälle, jossa ihmiset tosiaan purkautuivat asunnosta. Vilkuilin ihmisiä, jotka haalivat herkkuja ja juomia mukaansa pöydältä, mutta Adam hoputti heitä. Keskellä olohuonetta seisoi lähes pelottavan näköinen mies. Minulla ei ollut hajuakaan, kuka hän oli.
"Utu!" oli hämmentävää kuulla se Adamin suusta, ja hän tarttui minuun kiinni vetäen minut mukaan ihmismassaan,
"onko mitään tietoo muista?"
"Öhm, ei."
Sitten Levi tuli ulos vessasta.
"Hienoa", Adam sanoi, nappasi kiinni myös Levistä ja veti hänet siihen.
Hän pyysi meidät seisomaan seinän vieressä, kun vielä muutamat ihmiset kävelivät edeltä ulos asunnosta. Mies seisoi edelleen keskellä olohuonetta, enkä voinut olla huomaamatta tämän katseen harhailevan pitkin minun kehoani kohti hametta. Tuli halu päästä pois täältä. Onneksi Adam työnsi minut ulos ihan kohta.
"Hyvää illanjatkoa vaan", hän sanoi sulkiessaan oven.
Ihmiset jonottivat hissiin, jotkut rohkeat lähtivät portaita. Adam hoputti meitä kohti portaita myös. Siiri oli kanssamme. Minulla ei ollut mitään hajua, mitä tapahtui.
Pääsimme ulos porraskäytävästä ja ulkona oli raikas ilma. Minä en tiennyt, minne minun olisi pitänyt mennä, joten seurasin Adamia. Yritin samalla etsiä Unnaa, mutta siitä ei tullut mitään. Minua mietityttivät myös Auran ja Adeten kohtalot.
"Adam, mitä vittua-" Levi tuli keskeytetyksi.
"Ei vittu, miks mulla on autonavaimet?"
Nyt oli pakko kääntyä taas Adamin puoleen. En ollut ihan varma, oliko hän hiprakassa vai ei.
"Ne on sun isän autoon. Se jätti sen sulle, jos haluut käyttää sitä ku se on Barcelonassa", Siiri selitti.
Adam nauroi.
"Totta."
Hän painoi avaimia ja auto tällä parkkipaikalla vilkutti valoja.
"Kattokaa, kerranki faijasta on jotain hyötyä!"
Minulla oli päässäni ehkä kaksisataatsiljoonaa kysymystä, muttei aikaa kysyä niitä. Adam siirtyi auton luokse.
"Sitte kyytiin."
Mitäh?
"Kyytiin?" Levi kysyi.
"Kyytiin kyytiin", Adam vakuutti.
"Eks sä oo juonu?"
"Eihän tossa mitää ehtiny ku se yks sekopää tuli sinne kämppään."
En tajunnut mitään.
"Sulla ei ole ajokorttia", Levi huomautti.
"Melkeen on. Ja kyllä mä nyt autoa osaan ajaa. Alkakaa nyt mennä sinne kyytiin!"
Siiri siirtyi toiselle puolelle autoa ja kipusi pelkääjänpaikalle. Rohkea nainen.
"Miks sä otat just meiät kyytiin?" Levi kysyi hyviä kysymyksiä minun puolestani.
"Siirin, koska se on mun tyttöystävä ja se äijä vois tehä sille jotain. Sut, Levi, koska sä oot mun frendi ja satuit ilmestymään mun näkökenttään. Ja Utun, koska..."
Hän katsoi minua hetken.
"...koska Unna tappais mut jos en tekis niin. Noni, autoon."
Olin liian hämilläni edes pyöräyttämään silmiäni, enkä ollut menossa sisälle sinne hemmetin autoon, mutta Adam avasi takapenkin oven ja työnsi minut sinne, joten sitten minä olin siellä autossa. Levi huokaisi, meni toiselle puolelle ja istui takapenkin toiseen päähän.
Adam istuutui kuskiksi.
"Turvavyöt kiinni, ennen ku lähetään yhtään mihinkään!"
Adamin kuvittelisi olevan viimeinen ihminen, joka pyytäisi laittamaan turvavyön autossa, mutta ihmeitä kai tapahtui ja ihmiset yllättivät. Laitoin turvavyön kiinni.
Sitten auto käynnistyi ja liikkui ja lähti ja... mitä hemmettiä minä tein Adam Martinin ajamassa autossa Levi Carterin ja Siiri Tammen kanssa?
Autossa ei soinut musiikki, vain kevyt hurina. Levi katseli ikkunasta ulos ja nojasi päätään käteensä, jota nojasi oveen. Hänen toinen jalkansa oli koukussa. Hän näytti miettivältä, tottakai hän näytti, tässä ei ollut mitään järkeä, eikä minullakaan ollut mitään hajua, mitä edes oli tapahtunut.
"Adam, voitsä selittää vähän?" hän kysyi sitten.
"Mistä?"
"No kuule alota vaikka siitä, et mihin me ollaan menossa."
"Mun pitää hakee yheltä frendiltä vähä juttuja, mut sen jälkee me voidaan vaikka ajaa minne sattuu tai teiät kotiin."
En ollut varma, oliko tämä frendi oikeasti joku Adamin hakis tai joku huumediileri ja vähä juttuja alkoholia vai jotain muuta. Eikä minua oikeastaan kiinnostanut, kunhan pääsisin vain kotiin, mutta olimme kyllä tällä hetkellä matkalla ulos kaupungista.
"Niin ja miksi?" Levi kysyi.
"Mun piti hakee ne sieltä tänää muutenki. Oisin lähteny kato bussilla hakemaan niitä jatkoja varten. Mut nyt ei tarvii. Mun piti nimittäin hakee ne pari tuntii sitte mut mä unohin."
Taisi olla kyse pelkästä juomasta, taivaan kiitos.
"Mut kuka se äijä oli?"
"No siis, ku se kämppä on mun serkun. Tai oikeestaan se on ton tyypin, mut se ei ikinä käy sielä, ni mun serkku asuu sielä, ku se ei jaksa sen porukoita. Se on siis ihan täysikänen ja kaikkee, mut sil ei oo omaa kämppää. Mut siis se lainas tota kämppää, et voin pitää bileet-"
Ai ne olivat Adamin järjestämät?
"-mut näköjään toi päätti tulla käymään kotonaan. Jonkin verran rikosrekisteriä, sillä on metsästysase ja se vihaa nuoria ja oikeestaan kaikkia muitaki. Oli vähän pakko häipätä ja muuten ihan vitun äkkiä."
Mitä? Ulkona alkoi tulla pimeä, ja niin myös autossa. Vallitseva tunnelma oli vaivaantunut ja pelästynyt. Tämä alkoi ihan kohta vaikuttaa joltain tosi huonolta elokuvalta, jossa ei ollut mitään järkeä.
"Ja siis miks vitussa piti pitää bileet jossain random asunnossa jonka omisti joku tyyppi jolla on ase?" Levi kysyi.
Mielestäni se oli ihan loistava kysymys. Illan polttavin.
"Joo ei ehkä ollu mun paras idea ikinä", Adam myönsi.
No ei todellakaan. Huokaisin mahdollisimman huomaamattomasti ja nojasin pääni selkänojaan. Adam piti kättään Siirin reidellä. Ei ihme, ettei Adam ollut ehtinyt juoda mitään, jos hänellä oli ollut muuta tekemistä. Heidät oli keskeytetty, hauska sattuma, niin oli meidätkin.
Hiljaisuus leijaili autossa. Se painosti ja Adamin käsi samalla näytti pysyvän aina vain paremmin Siirin reidellä. En nähnyt Levin kasvoja kovin hyvin, autossa oli hämärä ja hän vältteli katsomasta minuun. Tämä oli ihan käsittämätöntä, oikeasti, mitä helvettiä.
Adam oli yllättävän hyvä ajamaan. Tai ainakaan emme vielä olleet joutuneet kolariin tai ajaneet ojaan.
Tulimme jo naapurikaupunkiin, aika laitamille sitä. Täällä oli rumia ja tylsiä kerrostaloja, ja Adam hidasti kohta. Hän pysäköi auton jalkakäytävän viereen ja kääntyi katsomaan Leviä.
"Me lähetään käymään tuola, venatkaa tässä."
Hän vilkaisi minuunkin, ja sitten Leviin, ja hän ehkä hetken mietti, miten paljon Levi kärsisi minun kanssani kaksin jäämisestä, mutta päätti sitten ilmeisesti, ettei tämä tulisi kuolemaan. Hän nousi autosta, ja niin nousi Siirikin, ja kohta me olimme kaksin. Adamilla oli ovikoodi ja he katosivat porraskäytävään.
Emme hetkeen sanoneet mitään. Se kiusaantunut tunnelma oli tarttunut meihin emmekä edes katsoneet toisiamme. Sitten minua alkoi naurattaa, ja niin alkoi häntäkin.
"Siis mitä aktuaalista vittua", hän sanoi, ja se nauratti minua lisää.
"No äläpä muuta sano."
Sitten me jäimme katselemaan toisiamme. Istuimme niin kaukana toisistamme kuin mahdollista, olimme lähes liimautuneet kiinni omien puoliemme oviin ikään kuin meidän olisi pitänyt pysyä kaukana toisistamme. Esitimmekö näin paljon Adamin takia? Voi hemmetti.
Minuutit kuluivat. Juttelimme vähän ja pohdimme, että mitä vuosisadan bileille oli oikein käynyt. Illan juonikulussa ei ollut järjen häivääkään. Tämä oli pahempi kuin joku maailman pahin saippuaooppera.
Aikaa kului ihan liikaa. Heillä ei mitenkään olisi voinut mennä näin kauan juomien hakemiseen, paitsi jos he...
"Ne on joko kuollu tai jääny sinne nussimaan."
Nimenomaan. Juuri sitä minä ajattelin.
Levi katsoi minuun. Autossa oli hämärää, en nähnyt häntä kunnolla, mutta hän mietti jotain.
"Eiks meki voitais?"
Hämmennyin. Sitten naurahdin.
"Kuolla vai nussia?"
Hän avasi turvavyönsä ja tuli avaamaan minunkin omani. Sitten hän suuteli minua. Vastasin, mutta keskeytin hänet kohta.
"En suosittele kumpaakaan. Ne voi tulla millon vaan takasin", huomautin.
Levi huokaisi.
"Niillä kestää."
Minun teki mieli vielä kysyä jotain siitä, että tiesikö hän, miten kauan heteroseksi yleensä kesti - ei kauan tietääkseni - mutta hän suuteli minua taas.
"Mä en oo varma tästä", sanoin.
Hän katsoi minua ja hänen pupillinsa täyttivät lähes koko iiriksen. Se saattoi johtua hämärästäkin. Hän huokaisi taas ja vei katseensa pois.
"Ootko sä varma?" minä kysyin.
"No vittu olen."
Menin itse suutelemaan häntä nyt. Vein käteni hänen hiuksiinsa ja kaadoin häntä vähän toiseen suuntaan. Tämä oli auton takapenkki. Mikä tämä tilanne oli ja miksi olin ajautunut tähän?
Minä suutelin häntä, hän suuteli minua. En ajatellut, että olisimme edes oikeasti pystyneet mihinkään enempään, vaikka hän olisi selkeästi halunnut. Suutelimme vain. Ja sitten auton ovi aukesi ja heittäydyimme äkkiä mahdollisimman kauas toistamme, mutta se oli myöhäistä jo.
"Mitä helvettiä?"