🌪️
Utu laski painonsa takaisin koko jalkapohjilleen edessäni. Sydämeni otti spurtin. En ollut ihan varma, olinko valmis tapaamaan Utun äitiä ja taloudenhoitajaa ja mitä lie kahvilan pitäjää. Minä tiesin hänen kertovan, olin antanut hänelle luvan. Olin vielä valmistellutkin itseni siihen, että kun tulisin tänne, hän olisi kertonut. Minua jännitti silti astua eteiseen.
"Ne on keittiössä, mut me voidaan kyllä mennä suoraan mun huoneeseen, jos sä haluat", hän sanoi saatuani tennarit pois jaloistani.
"Ei ku kyl mä voin niille näyttäytyä", minä sanoin ja loin Utulle hymyn.
Hän hymyili minulle takaisin niin suloisesti, että halusin pyörtyä siihen paikkaan.
Otimme maailman ainakin melkein pisimpien sekuntien aikana ne muutamat askeleet, jotka alakäytävällä tarvittiin päästäksemme keittiöön. Utu käveli askeleen minua edellä ja nojautui ovenkarmiin, ja kaikkien kolmen naisen katseet kääntyivät häneen.
"Tässä on Levi", Utu sanoi ja hymyillen kääntyi katsomaan minua, kun tulin hänen vierelleen.
Nyt kaikki katsoivat minua. Minä en oikein tiennyt, miten minun olisi pitänyt seistä tai mihin minun olisi pitänyt katsoa tai mitä minun olisi pitänyt sanoa tai miten minun olisi pitänyt käyttäytyä, joten näytin vain mahdollisimman tyhmältä ja yritin hymyillä tai jotain sinne päin.
"Moi, Levi", sanoi brunette nainen, jonka oletin olevan Tina.
Hän hymyili ystävällisesti, kuten kaikki muutkin. Yritin parhaani hymyillä hänelle takaisin.
"Hei vaan", vanhin nainen, jota sitten taas oletin Evaksi, tervehti.
Yritin hänellekin vastata jonkintapaisella hymyllä.
"Toivottavasti sä pidät hyvää huolta Utusta", nainen, jolla oli Utun hymy, sanoi ja naurahti sitten.
Hymähdin takaisin Utun äidille jotakin:
"Mä yritän parhaani."
Utu naurahti ja pörrötti minun tukkaani.
"Kyl se hoitaa sen, älä äiti huoli", hän sanoi ja olisin ihan oikeasti voinut pyörtyä vaikka heti sille, miten ihana hän oli ja miten ihana hänen perheensä oli ja kaikkea ihanaa.
"No hyvä. Kertokaa toki jos te tarviitte jotain", Utun äiti sanoi.
"En mä usko, mut kiitos", Utu vastasi, mutta hänen äitinsä vielä varmisti:
"Ette ees ruokaa?"
"Tai kondomeja?" Tina lisäsi ja kaikki tirskahtivat.
"Tina!"
"Joo kiitti me mennään nyt", Utu sanoi, tarttui minua kädestä, ja lähdimme kohti portaita.
Ensimmäisellä tasanteella hän sanoi:
"Se meni hyvin."
Minä hymähdin.
"Nii meni. Sun perhe on ihana."
Utu hymyili minulle noustessamme portaat yläkäytävälle.
"Niin se on. Sä voit aina tuntee ittes tervetulleeks tänne", hän sanoi avatessaan huoneensa oven.
Menimme sisään ja suljin sen hänen puolestaan. Suutelin häntä. Silitin hänen poskiaan. Omiani melkein särki hymyilystä.
Juttelimme hänen huoneessaan monta tuntia, ja kun jossain vaiheessa Tina kävi koputtelemassa huoneen oveen, Utu kertoi hänelle minun jäävän yöksi.
Joskus kahden aikaan yöllä me menimme hakemaan syötävää. Yritimme olla mahdollisimman hiljaa. Utu kertoi, että Tinan huone oli yksi yläkäytävän makuuhuoneista, mutta hänen äitinsä ja Eva nukkuivat alakerrassa toisella käytävällä, jolla en edes koskaan ollut käynyt.
Päädyimme syömään leipää keittiön pöydän ääreen. Itse olisin puhunut kuiskaamalla, mutta Utu sanoi, että keittiö oli niin monen seinän päässä yhdestäkään makuuhuoneesta, jossa nukkui ihminen, että voisimme ihan hyvin puhua ääneen, kunhan emme huutaisi kamalasti. Luotin häneen ja puhuimme ihan normaalilla äänellä muun muassa siitä, miltä ruisleipä maistui ja miksi Utu aina sai hikan syödessään ruisleipää. Se oli myös syy sille, miksi hän nytkin minusta poiketen söi paloja patonkia.
Menimme syömisen jälkeen takaisin hänen huoneeseensa ja pian päätimme olevan parasta mennä nukkumaan. Utu veti minut kylppäriinsä ja antoi minulle ihan uuden hammasharjan. Hän sanoi, että hänellä oli aina kolme varalla vessan kaapissa, ja että hän mielellään antoi minulle ihan oman, joka jättää hänen vessaansa. Miten tämä oli tällaista jo nyt? Olimme olleet yhdessä ehkä jonkun neljä päivää.
Niin, me olimme yhdessä. Se ajatus tuntui edelleen niin unenomaiselta, että kun pesimme hampaita ja peilauduimme Utun vessan peilistä, ajattelin, etteivät ne kaksi poikaa olleet me. Ne olivat jotkut ihan muut.
Me menimme nukkumaan, ja oli maailman ihaninta nukahtaa tietäen, että Utu pysyisi siinä koko yön, keho kevyesti hengityksestä kohoillen minun vierelläni. Minua ei kiinnostanut ulkomaailma ollenkaan. En ollut tunteihin avannut puhelintani, enkä tulisi avaamaan sitä tunteihin. Minä nukkuisin nyt Utun vierellä, ja sitten viettäisin aamun Utun kanssa, ja sen jälkeisellä päivällä ei olisi mitään väliä.
°
Tai siis sillä ei pitänyt olla väliä. Kello oli puoli neljä keskiviikkoiltapäivänä ja olin Adamin, Joakimin sekä Xanderin kanssa kaupassa, kun sain Utulta viestin.
Utu:
mä en pysty tähän
voitsä tulla unnalle heti
keksi mikä tahansa tekosyy niille, adam ja joakim on liian tyhmiä keksimää mitä se meinaa ja xander tietää muutenki
mut please levi
mä kuolen tänne muuten
Katsoin muihin ja he vain yrittivät miettiä, mitä karkkia he halusivat ostaa.
"Ei helvetti, mutsi haluu mut himaan", keksin äkkiä jotakin.
"Mitä vittua, oikeesti?" Adam ihmetteli.
"En mä tiiä mitä se säätää mut mun on pakko mennä", sanoin ja yritin katsoa Xanderiin, jotta hän tajuaisi, mistä tässä oikeasti oli kyse.
Hän tajusi katsekontaktini ja nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi.
"Ehkä sä meet, ettei se tapa sua", hän tuli mukaan.
"Levi, miks sun mutsi haluis sut yhtäkkiä kotiin? Sä lähit sieltä vittu tunti sitte", Adam kyseenalaisti.
Oikeasti minä olin lähtenyt tunti sitten Utulta, muttei sillä ollut mitään väliä.
"No sillä on varmaan joku kriisi ja se haluu pitää jonku hemmetin perhekokouksen, vitustako minä tiedän", minä sanoin ja toivoin jo voivani jo lähteä.
"Kyllä sä Levi nyt menet, me voidaan nähä sua myöhemminki", Joakim sanoi.
"Kiitti, Joakim."
"No mene sitte. Äläkä sitte katoo taas puoleks vuorokaudeks, et me voiaa nähä vaikka vielä illalla", Adam suostui.
"No en katoo, heippa."
Matkallani kaupasta ulos minä avasin Utun keskustelun taas.
minä:
mä tuun sinne
Sen jälkeen minä parhaani mukaan yritin käyttää tilannetaitojani ja keksiä joku viesti Unnalle. Pitäisikö minun enää edes keksiä mitään? Minä kertoisin hänelle totuuden seuraavan kymmenen minuutin sisällä.
minä:
unna mulla on hätätilanne
voinks mä tulla sinne?
Hän tuli paikalle yllättävän nopeasti.
Unna:
toki
mut utu on täälä
Kirjoitin samalla, kun kävelin mahdollisimman reippaasti kohti Unnan taloa.
minä:
ei se haittaa
Tulin vihdoin ovelle ja soitin ovikelloa. Kukkien tuoksu valloitti nenäni, kun Unnan isä avasi minulle oven.
"Levi! Onpa kiva nähdä suakin", hän sanoi.
"Samoin. Onks Unna yläkerrassa?" kysyin, vaikka tiesin loistavasti hänen olevan.
"On, mutta hänellä on jo..."
"Kiitos", sanoin ja ohitin miehen.
"...yksi vieras."
Portaat ylös ja koputus oveen. Kukkien tuoksun lisäksi myös hunaja ja vanilja leijailivat nenääni, kun Unna avasi oven.
"Sä olit nopea", hän sanoi ja nyt minä en vain rynninyt sisään.
"Joo, ku mulla on asiaa", minä sanoin.
"Sä saat kertoo mulle, mut en oo varma haluutko nyt, ku Utu on täällä ja-"
Sittenkin päätin tunteutua huoneeseen hänen ohitseen. Utu istui siinä lattialla risti-istunnassa ja katseidemme kohdatessa minä en ollut enää varma, mitä tehdä.
Unna sulki hämillään oven ja otti pari askelta matolleen.
"Levi, muru, mä en tiedä mikä sulla on, mutta sun on tuskin paras kertoo sitä tossa tilassa varsinkaa ku sä oot aikasemmin tuskin mahtunu Utun kanssa samaan huonees-"
Ennen kuin hän ehti saada lausettaan loppuun, minä laskeuduin lattialle suutelemaan Utua. Hän säpsähti ja vastasi.
"Siis... mitä?"
Erkaannuin Utusta ja valahdin makaamaan lattialle.
"Mä oon pahoillani, mutta nyt meni ihan ohi", Unna oli niin paikoilleen jähmettynyt, ettei voinut edes laskeutua istumaan.
Jännitys purkautui ensin minusta. Minua alkoi naurattaa koko tilanne, ja minä vain aloin hervottomasti nauraa lattialla maaten silmät kiinni. Sitten Unna yhtyi siihen, ja lopulta myös Utu tuli mukaan.
Me nauroimme ihan hetken, sitten Unna istui alas ja minä nousin istumaan ja kaikki tuntui hämmentävältä muttei enää ollenkaan niin jännittyneeltä.
"Mä oon nähny paljon asioita mut mä en koskaan oo ollu näin hämilläni. Selittäkää, jooko", Unna pyysi.
Katsoin Utuun ja hän hymyili minulle rohkaisevasti ja ylpeästi.
"Mistä hemmetistä tässä nyt sitte alottaa?" kysyin, enkä odottanut vastausta,
"me ollaan yhessä."
Unnan ilme oli hämmentynyt. Jatkoin:
"Oltu muutama päivä, sitä ennen me ollaan säädetty jonku aikaa, mä oon ollu ihastunu Utuun jonku puoltoista kuukautta ja jätin Adeten sen takia."
Odotin hetken, jotta Unna saisi rekisteröityä kaiken tiedon aivoihinsa. Se oli varmaan mahdotonta, tosin.
"Utu ei oo kertonu sulle koska mä käskin sen olla hiljaa, koska mä oon yleisesti ottaen paska ihminen ja liian nössö kertomaan ees maailman luotettavimmalle Unna Valosaarelle. Älä syytä Utua mistään, syytä mua kaikesta."
Unna näytti hiljalleen tajuavan edes jotain siitä, mitä tapahtui.
Sitten Utu tuli halaamaan minua. Hän kietoi kätensä sivulta minun ympärilleni. Se oli sellainen halaus, joka kertoi, että hän oli ylpeä minusta, ja se tuntui ihan älyttömän hyvältä.
"Helvetti, toihan on ihan mahtavaa", Unna sanoi ja hymyili sillä tavalla suu auki.
"Ai se, että mä oon paska ihminen ja käsken Utun piilotella mua sen parhaalta kaverilta?" kysyin.
"Ei ku se että te ootte yhessä", Unna selvensi.
Se ei tuntunut järkevältä, tai siis, tottakai Unna meitä tukisi, mutta tuntui oudolta, että ylipäätään kukaan tukisi koulun suosituimman porukan päätä, josta yhtäkkiä tuli joku oksettava homoilija.
"Niin se on", Utu sanoi ja katsoi minuun.
Minä hymyilin hänelle.
"Paitsi että ei ole, koska nyt te söpöilette niin paljon etten voi enää elää mun elämää", Unna naurahti,
"kaikkihan käy järkeen, ei hemmetti. Arvasin et Levillä on joku toinen. Ja te ootte molemmat ollu iha outoja ja katoillu puhelimiltanne tunneiks ja kaikkea. Vaikka onhan tää nyt aika hemmetin hämmentävä juonenkäänne. Te kaksi."
Me puhuimme vielä pitkään. Me puhuimme peittelystä ja salailusta, identiteettikriiseistä ja yllättävistä käänteistä, tunteista ja vähän myös Adetesta. Unna ymmärsi kaiken. Hän sanoi tsemppiä noin joka toisessa lauseessa.
Me puhuimme kaikesta. Me puhuimme pitkään.
Utu makoili pää minun sylissäni, kun Unnan huoneen oveen koputettiin. Utu nousi nopeasti ja otti minuun tarpeeksi monta senttiä matkaa.
"Sisään", Unna kutsui.
Unnan äiti Ingrid avasi oven ja astui huoneeseen.
"Moi kulta. Ja hei vaan sun kavereillekin", hän sanoi ja hymyili,
"mä puhuin sun kummitädin kanssa tänään."
"Mitäs se?" Unna kysyi.
"Sillä oli ehdotus. Se haluis että sä menisit ens viikonlopuks kavereittes kanssa asuttamaan niiden huvilaa, jos te vaan haluisitte mennä", Ingrid kertoi.
Unna katsoi meihin ja hänen kasvoilleen nousi hitaasti innostunut hymy.
"Siis Kirsikkalahteen? Me? Miks ihmeessä?" Unna kääntyi takaisin äitinsä puoleen.
"Niillä ei oo ollu sielä ketään asumassa vähään aikaan, eikä ne itekkää ehi olla sielä. Ne ajatteli, että ehkä nuoriso haluis mennä vielä viettämään sinne yhen viikonlopun, ku kesääki on vielä jäljellä", Ingrid selitti.
"Totta hemmetissä me mennään", Unna sanoi ja kääntyi taas meihin etsien meistä samaa innostusta.
Toki se oli innostavaa, sehän oli ihan helvetin siistiä, mutta minua pelotti Utu sekä Adam samassa paikassa ja se, että viikonlopussa oli kaksi yötä.
"Tottakai", minä sanoin ja katsoin Utuun.
"Ihan sairaan siistiä", Utu sanoi hymyillen.
"Mä ilmoitan Hannalle", Ingrid sanoi ja lähti huoneesta.
Unna iloisesti huokaisten valahti lattialle.
"Pidetään sitte siistein viikonloppu ikinä. Ja pidetään huolta, että tekään ette joudu olemaan erossa koko aikaa. Järkkään teille jonku salahuoneen tai jotain."
°
Myöhemmin meillä oli taas yksi niistä hetkistä, joina joku olisi voinut nähdä meidät, mutta me olimme täällä silti. Torstaiyö oli laskeutunut ja me makoilimme pienen puiston nurmikolla, eikä se näyttänyt varmasti mitään elokuvakohtaukselta. Se näytti vain tyhmältä. Mutta minulle se oli ihanaa.
"Mä oon ylpee susta. Sä oot pystyny kertoo ihmisille", Utu sanoi ja pyöritteli ruohonkortta käsissään minun vatsani päällä.
"Xanderille, Unnalle ja sun perheelle. Siihen se jääki. Kellekkää muulle mä en ees voi kertoa", minä sanoin.
Olin oikeasti pettynyt itseeni.
"Mut se ei haittaa. Täähän on ihan jännää elää tällastä elämää josta tietää vaan lukollinen päiväkirja", Utu sanoi ja katsoi minuun.
"Onks sulla lukollinen päiväkirja?" kysyin.
"Se oli vertauskuva!"
Nauroimme.
"Mut miten me meinattiin hoitaa ens viikonloppu? Me lähetään sinne hemmetin huvilalle huomenna. Ja mä en kyllä voi elää jos mä nään sut koko viikonlopun vaan uimavaatteissa mutten saa koskee suhun ees pitkällä tikulla", sanoin sitten.
Utu naurahti suloisesti.
"Unna järkkää meille salahuoneen."
Minun oli pakko vain hymyillen pyörittää päätäni hänen olemukselleen, joka oli tänä iltana kovin hulvaton.
"Okei okei, sittenhän me voidaanki kadota yhtä aikaa muiden seurasta sillee, ettei ne yhtää ihmettele mihin me mentiin", mietin ääneen.
"Ei ne ees osais yhdistää pisteitä! Hei, ne on Adam Martin, Meo Huuhkaja ja Joakim Linnavirta", hän vastasi.
Olin siitä hänen kanssaan samaa mieltä ja naurahdin sen merkiksi:
"Totta."
Okei, eiväthän Adam ja muut edes voisi koskaan ajatella mitään sellaista kuin Levi ja Utu kävivät juuri tuolla sisällä harrastamassa seksiä ja palaavat nyt muiden seuraan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ainakin Adamilla oli aivan liian pienet ja homofobiset aivot sellaiseen päättelyyn.
"Lupaaksä mulle, että me voidaan ottaa vielä meiän jäljellä olevasta kesälomasta kaikki irti, vaikka mä en voi kertoa enää kellekkää muille ku niille, jotka tietää jo?" kysyin vielä.
Hän siirtyi lähelle minun kasvojani ja silmiin katsoen sanoi:
"Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon."
Aloimme nauraa.