☁️
Jotenkin olin taas Unnalla. Olin nykyään aina siellä. Olin siellä varmaan joka päivä, makoilin hänen pehmeällä matollaan tai sängyllään tai tuolillaan, jolla ei mahtunut makoilemaan mutta makoilin silti, ja puhuin hänen kanssaan ihan kaikesta.
Puhuimme yhtenä päivänä muunmuassa siitä, miten perheeni varakkuus ei saanut minua yhtään oikeammalle poliittisella kartalla. Puhuimme myös Unnan korvakoruista. Puhuimme politiikasta ja Unnan korvakoruista. Se oli erityisen ihanaa. Me saatoimme puhua mistä tahansa.
Tänään oli maanantai, ja olin taas täällä. Tässä kerrassa oli jotain erilaista sen takia, että Xander oli täällä myös. Se ei haitannut minua, mikä oli outoa, sillä hän oli Levi Carterin ystävä, mutta toisaalta niin oli Unnakin, enkä todellakaan vihannut häntäkään. Ja Xander olikin heistä muista se, jota vihasin kaikkien vähiten.
En tainnut vihata Xanderia ollenkaan. Nyt kun mietti, hän tuskin koskaan oli sanonut minulle mitään pahaa. Hän oli kokenut itsekin paskaa itse Levi Carterilta, ja hänet oli heitetty kerran ulos porukasta hänen poikaystävänsä takia. Hän ymmärsi minua. Hän hymyili minulle ja oli useampaan otteeseen huomioinut minut keskustelussa, jossa me kaikki olimme olleet. Tai siis he kaikki ja minä.
Me istuimme lattialla. Unna ja Xander puhuivat horoskoopeista, enkä paljoakaan keskittynyt siihen.
"Levi on joskus tosi hämmentävä. Joskus ei tunnu yhtään siltä, et se ois kalat. Mä en tiiä sen kartasta mitään muuta. Pitäis tehä sille kartta, ni ehkä ees joku sielä kävis järkeen."
"Onks sen spekulointi niin tärkeetä?" Xander kysyi.
"On!"
Xander pyöritteli päätään.
"Utu, onks Levi sun mielestä tarpeeks kalat?" hän kysyi kääntyen minun puoleeni.
Minua pelotti puhua Levistä. En halunnut vahingossa paljastaa mitään. Varsinkaan nyt, kun Xanderkin oli täällä.
"No en minä tiedä, enhän mä ees tunne sitä", sanoin naurahtaen, ja Unna huokaisi taas turhautuneena.
Menetin katsekontaktin Unnaan, mutta miksi Xander katsoi minua noin? Yrittikö hän sanoa minulle jotain? Viestiä jollain koodikielellä tai kirjoittaa morsen aakkosia silmänräpsäytyksillään? Pelottavaa.
Hän hymyili kyllä, mutta vilkuili minuun oudosti koko ajan, kun jatkoimme keskusteluamme. Tai lähinnä silloin, kun puhuimme Levistä. Unna puhui Levistä koko ajan, koska häntä häiritsi oma epätietoisuutensa tämän syntymäkartasta niin paljon.
"Mä en tiiä Levistä nykyään enää yhtään mitään", hän sanoi sitten.
Yritin reagoida siihen neutraalisti, vaikka nyt minua pelotti, että tämä keskustelu pakottaisi minut puhumaan Levistä ja sanoisin liikaa. Ei ei ei, minä en halunnut alkaa tähän.
"Se on ollu viimeaikoina ihan outo. Mä luulin, et se johtuu sen ja Adeten erosta, mut ei se varmana johdukaan. Mä soitin sille eilen ja se oli kauheen raskas ja väitti et mä vainoon sitä."
Olin ollut Unnalla eilenkin, muttei hän sittenkään ollut tuonut tätä silloin esille, vaikka Levi oli niin arvellut ja vielä sen minulle sanonutkin. Unna jatkoi edelleen:
"Mä oon ihan varma et sil on joku uus."
Keskityin hengittämiseen. Vaikuta normaalilta. Vaikuta tietämättömältä, mutta silti hiukan yllättyneeltä, vaikuta siltä, että edelleen vihaisit Leviä ja ettet jaksaisi puhua hänestä.
Xander katsoi Unnan sijasta minuun. En tajunnut, mitä katsekontaktissa tapahtui. Olisiko minun pitänyt tajuta? Miksi hän minua katsoi? Mitä täällä tapahtui?
"Aijaa", sanoin sitten, kun hiljaisuus Unnan lauseen jälkeen oli tuntunut kestävän jo aivan liian kauan, eikä Xanderkaan saanut mitään aikaan.
Sain samalla hyvän tekosyyn lopettaa Xanderin vaaleansinisten silmien tulokseton tuijottaminen.
"Miks?" Xander kysyi.
No voi kiitos Pisamaprinssi Helenius. Ei se ollut niin vaikeaa puhua.
"Se olis paljon surullisempi siitä erosta, jos sillä ei ois ketään uutta. Mä en usko, et se ois ees jättäny Adettea, jos sillä ei ois ketään uutta. Mut sit taas mä en ymmärrä, miks se salais meiltä kaikilta sitä sen uutta tyttöä", Unna sanoi.
'Tyttö' huvitti minua. Miksi Xander katsoi minua taas? Ei mitään sittenkään, hän kääntyi jo pois.
"Unna, ei kuulosta ihan sulta et oletat kenenkään seurustelukumppaneiden sukupuolta", Xander sanoi.
Se oli aivan totta. Mutta miksi Xander sen toi esiin Levin kohdalla?
"Anteeks, anteeks, anteeks! Mä oon ihan paska ihminen ja ihan paska feministi jos mä teen tollasta enää ikinä", Unna hätääntyi ja nousi makaamasta lattialta istumaan.
Xander nauroi.
"Älä panikoi. Se oli kumminki heteroista heteroin Levi Carter", hän sanoi, mutta katsoi sitten aivan eri tavalla minuun kuin Unnaan.
Mitä hemmettiä tuo tarkoitti, ja miten ajattelit hyvä ihminen minun tajuavan sen? Katse tuntui merkittävältä. Sillä oli pakko olla merkitys. Miksi Xander katsoi minuun merkittävästi sanottuaan Leviä heteroista heteroimmaksi Levi Carteriksi?
Että minä olin tyhmä! Saatoin melkein päästää suustani jonkun huokaisun, kun ymmärsin. Xander tiesi! Tiesikö hän? Oliko Levi kertonut hänelle? Olisiko hän saanut tarpeeksi rohkeutta kertoa jollekulle? Eikö olisi järkevää, että se joku olisi Xander? Sillä ei se ainakaan kukaan Adam Martin olisi.
"No mun mielestä meiän ei myöskään tulis olettaa, et heteroista heteroin Levi Carter olis hetero. Sitä ei ikinä tiiä. Ja muutenki, oon aika varma, et Adam saa ennemminkin leiman heteroista heteroin hetero. Se titteli pukee sitä paremmin. Vaikka Levi on kyllä aika lähellä sitä. Mitä vittua mä selitän?" Unna puhui ja naurahti loppuun yksikseen.
"Nii, ehkä me vaan yhdessä nyt ollaan ei-paskoja ihmisiä ja ei-paskoja feministejä ja ollaan leimaamatta kenellekään seksuaalista suuntautumista", Xander sanoi.
"Toi on todella hyvä idea", Unna vastasi.
Minä vain nyökyttelin. Minun oli sulateltava sitä ajatusta, että arvelin Xanderin tietävän. Ei kai se voinut olla mitään muuta? Olin niistä katseista varma. Kun puhuimme Levistä, hän katsoi minua koko ajan. Yritin ensin etsiä vastausta liian kaukaa ja monimutkaisesti, tottakai vastaus oli se, että Xander yritti viestiä minulle tietävänsä.
"Utu? Ei leimata kellekkään seksuaalisuutta, eiks vaan?" Xander kysyi minulta.
Sehän oli aivan selvää. Xander tiesi.
"Ei tietenkään", sanoin ja yritin nyt jotenkin viestittää katseellani Xanderille, että olin tajunnut hänen viestinsä.
Miksi tämän piti olla niin vaikeaa? Sanat olisivat toimineet paljon parempana tietolähteenä.
Mutta miksei Levi ollut kertonut minulle, että Xander tiesi? Emmekö vain koskaan olleet sattuneet puhumaan siitä? En minä ainakaan voinut olla vihainen hänelle, mutta minun olisi pakko puhua hänen kanssaan tästä illalla.
Ennen kuin lähtisin, minun oli kysyttävä jotain Unnalta ja Xanderilta. Se poistaisi ehkä Unnan ajatukset siitä, että olin taas puhumatta eli hänen tulkinnaltaan outo. En halunnut hänen taas luulevan sitä, sillä en halunnut alkaa selittämään hänelle yhtään mitään. Minun oli pakko puhua jostakin.
"Muuten", aloitin.
He molemmat kääntyivät katsomaan minuun.
"Mä mietin usein, et miten te ees ootte päätyny Levin porukkaan? Miten te jaksatte kaikkee sitä... homofobiaa?"
Katsoin Xanderiin, joka oli todennäköisesti tajunnut minun tajunneen.
Unna näytti valmistautuvan vastaukseensa kuin johonkin tärkeään puheeseen. Hän teki sitä aina, kun hän oli varma kattavasta vastauksestaan mihin tahansa kysymykseen. Hän aloitti:
"Mun perimmäinen ajatus aikoinaan oli oikeestaan pelastaa ne."
Yllätyin. Annoin hänen jatkaa, kun hän oli naurahtanut meidän ilmeillemme.
"Ihan seiskaluokan alussa, ku Leviin ja Joakimiin oli liittyny vasta Adam ja Meo, mä näin, millasessa asemassa ne oli, kun otetaan huomioon, et ne oli kolmetoista. Mä olin sillon varma, että niistä kaikki sais kuulla, ja se tapahtuki tosi nopeesti, ku ne jotenki pääs kaikkien vanhempien coolien suosioon. Mä tiesin, että ne ei todellakaa levittäis mitään positiivista energiaa niitten suosiolla, joten mä yksinäisenä mut itsevarmana pikkusena yhtenä päivänä päätin kävellä niitten neljän luokse ja sanoo suoraan, että mä haluan liittyä niihin."
Katsoin Unnaan ihan hämilläni. Mikä tyyppi hän oli ihan aina ollut! Tiesikö Xanderkaan tätä tarinaa? Hän näytti ihan yhtä hämmentyneeltä.
"Ja ne vaan vastas, että okei! Ja tiättekö, niiden lasten kasvattaminen ei oo ollu helppoa. Mun piti puuttua varmaan joka toiseen lauseeseen, jonka ne sano, ja silti edelleen mun pitää joskus puuttua siihen, mitä ne sanoo. Näitten vuosien aikana mä oon kyl parantanu niitä aika paljon. N-sanan käyttäminen niiltä jäi ihan heti, koska mä kerran huusin niille ihan oikeesti raivoissani, ja ne ymmärs harvinaisen hyvin."
Ei hyvä ihme, minä rakastin Unnaa.
"Sit ku Xander tuli pari vuotta sitte, se vaan vedettiin mukaan, koska se vaikutti potentiaaliselta jäseneltä. Mut sen yhen helvetin turhan kohun aikana mä tajusin, et mä olin epäonnistunu mun opettamisessa ihan huolella", Unna huokaisi.
"Mä en todellakaan syytä siitä sua, mut se oli ihan perseestä. Mä menetin mun ainoot frendit, koko koulu huuteli mulle käytävillä, ja ainoo, joka mulla oli, oli se jätkä. Ja seki lopulta jätti mut", Xander kertoi siihen väliin katsoen lähinnä minua.
"Mä oon pahoillani", sanoin.
Jos olisin ollut ilkeä, olisin voinut kertoa, miten tuo kuulosti ihan minun koko elämältäni, eikä miltään yhdeltä muutaman kuukauden pätkältä. Mutten ollut ilkeä.
"Mä oon aina ollu väsyny Levin, Adamin ja Meon jäätävään homofobiaan, mut se oli niin päivittäistä, et mä en jaksanu ennen Xanderia puuttuu siihen. Sen tapahtuneen jälkeen mä uskalsin vihdoin oikeesti sanoo jotain. Vaikka meniki ihan liian kauan aikaa, ennen ku sain mitään aikaseks Utun kiusaamisen suhteen. Mut vihdoin kaikki on nyt hyvin siinäki", Unna katsoi minuun hymyillen.
Olisinpa voinut kertoa Unnalle kaiken Levistä. Hän taas muistutti minua siitä, miten hän oli pelastanut minut, ja minä vain pidin häneltä tällaista salaisuutta, joka vaikutti koko minun elämääni. Mutta olin luvannut Leville, etten kertoisi kenellekään.
Tyydyin vain hymyilemään Unnalle takaisin, ja sitten hän jatkoi tarinaansa. Hän kertoi kaikesta siitä, miten hän oli opettanut muille kaikkien mahdollisten loukkaavien sanojen käytön lopettamisen tärkeydestä ja perustellut ne. Hän kertoi siitä, miten hän usein oli yrittänyt edes avata suutaan kiusaamistilanteissa ihan ketä tahansa kohtaan, mutta sitten jäänytkin jännityksen takia hiljaiseksi.
Ja kuinka hän oli itse kasvanut, ja vihdoin uskaltanut. Ja kuinka hän kaikesta huolimatta piti elämänsä parhaana päätöksenä ystävystymistään niiden tyyppien kanssa, joita hän piti täysinä kusipäinä, mutta joilta hän oli silti saanut siitä niin paljon hyvää. Ja hän oli vähentänyt pääporukan kiusaamistapauksia.
Minä olin tosi ylpeä hänestä. Minä en ollut ylpeä itsestäni, enkä olisi halunnut edelleen pitää kaikkea sisälläni, mutta pysyin silti hiljaa. En pettäisi Levin luottamusta.
°
minä:
tietääkö xander?
Lähetin viestin Leville heti, kun olin päässyt lähtemään Unnalta. Hän vastasi nopeasti.
Levi:
mistä?
minä:
meistä
Levi avasi sen, kirjoitti, ei enää kirjoittanut, tuli taas paikalle, lähti pois, tuli takaisin, kirjoitti, ei kirjoittanut, kirjoitti ja miljoonan vuoden jälkeen hän vihdoin lähetti.
Levi:
joo
älä vihaa mua
Se melkein huvitti minua. Miksi ihmeessä minä vihaisin häntä? Tai siis, sille toki oli tuhat syytä, ja oikeastaan itsekin mietin, miksi tällä hetkellä en vihannut häntä, mutta...
minä:
älä oo tyhmä
miks ihmeessä mä vihaisin sua sen takia
sehän on vaan ihan älyttömän mahtavaa et sä oot puhunu jollekki
Toivottavasti hän hymyili nyt, kun luki viestini. Pystyin kuvittelemaan sen, ja se sai minut hymyilemään.
Levi:
se on tienny koko ajan
se ties jo ennen ku sä tiesit
olin nii hämilläni et kerroin sille ku ajattelin et se osais auttaa
Minusta oli suloista, miten Levi oli ajatellut Xanderin tajuavan häntä ja kertonut hänelle ennen ketään muuta. Minua hymyilytti. En ollut varma, hymyilyttikö minua se, että Levi oli voinut tukeutua Xanderiin, vai olinko omahyväinen ja hymyilin sille, että olin pystynyt seksuaalisesti hämmentämään koulun suosituinta tyyppiä niin, että hän meni hämillään puhumaan kavereilleen. Joka tapauksessa minua hymyilytti.
Päästessäni kotiin äiti kysyi, mikä minua hymyilytti, ja vastasin vain, että Unnan kanssa oli ollut hauskaa. Vastasin jälleen Leville, kun pääsin huoneeseeni.
minä:
tajuuksä miten onnellinen mä oon siitä et sä oot pystyny kertomaa jollekki?
Jätin Levin kirjoittamaan minulle siksi aikaa, että kävin suihkussa, ja hän oli vastannut tullessani takaisin.
Levi:
onks se niin iso juttu?
se on kumminki vaa xander
minä:
se näyttää mulle et sä pystyt puhumaan tästä
ja se tekee mut iloseks
Sitten menin alakertaan syömään iltapalaa ja pitkästä aikaa katsoin sitä lattialle kerran särjyttyään korjattua taulua seinällä, jota vasten minut oli kerran työnnetty. Se sai minussa aikaan tietynlaisia olotiloja.
Kun sitten keskiyön jo mentyä olin menossa nukkumaan ja olin jo sulkenut puhelimeni yöpöydälle, ajattelin Leviä. En minä enää viime päivinä mitään muuta ollutkaan ajatellut kuin Leviä. Tämä kaikki oli iso huono idea.
Nukahdin ajatellen, että ehkä jonain päivänä Levi vielä voisi olla tässä nukahtamassa minun kanssani. Taisin oikeasti olla ihastunut häneen. Voi hemmetti.