Golden hour

- 1 -

Miro tuli hakemaan minut mopollaan ja me lähdettiin yhdessä koululle. Hän sai moponsa viime kesänä ja on ajellut sillä siitä lähtien taukoamatta. Ystäväni mopo oli niin halpa, että meni helposti rikki, mutta hän aina sai sen jotenkin korjattua. Miro antoi minunkin ajaa, mutta itse tykkäsin enemmän olla kyydissä.

Me poltettiin röökit koulun pihalla ja jauhettiin paskaa, vaikka tunnit olivat jo alkaneet. Ei mitään normaalista poikkeavaa.

Ysiluokkaa oli kulunut sen verran että ensimmäisiä kokeita alkoi tulemaan. Mulla ei tosiaan ollut mitään hajua mihin hakisin kevään yhteishaussa. Numerot riittäis ehkä juuri ja juuri lukioon jos nyt alkaisin niitä parantamaan. Marko ainakin haluaisi mun menevän lukioon niin kuin hän oli aikoinaan tehnyt. Toisaalta Aaron oli amitsussa ja ihan hyvin silläkin menee. Amiksessa ei kyllä ole oikeen mitään aloja jotka kiinnostaisi. Mutta eihän sitä yhteishakua vielä tarvinnut miettiä, kun niihin oli vielä monta kuukautta.

Kun me lopulta päästiin Miron kanssa päivän ekalle tunnille, huomasin äikän luokassa yhden pojan, jota en ollut ennen nähnyt. Se taisi olla uusi. Outoa, että joku tuli uutena tähän aikaan vuodesta ja vielä keskellä viikkoa. Pojalla oli ruskeat ja vähän pidemmät hiukset mitä nykyään näkee. Sen silmät olivat vaaleanruskeat, ainakin kaukaa katsottua, ja kasvot olivat teräväpiirteiset, nenä suora ja ripset tummat samoin kuin kulmakarvat. Sen olemus ei ollut lainkaan jännittynyt tai hermostunut. Päinvastoin. Se pälyili ympärilleen oudon kujeilevalla tavalla ihan kuin olisi kuullut jotain hauskaa ja piti samalla pientä virnettä huulillaan. Siitä huolimatta en pystynyt olemaan huomaamatta kuinka laiha ja hiukan riutunut se oli. Silmäpussien perusteella hän ei ollut nukkunut ainakaan viikkoon.

En jäänyt tuijottamaan sen pidemmäksi aikaa. Uusia oppilaita tuli vähän väliä enkä mä kuitenkaan sille aikoisi puhua.

-tiedätkö kuka toi on? Kysyin Mirolta, kun me istuttiin meidän paikoille ja nyökkäsin uutta poikaa kohti.

-Ei tietoo, Miro vastasi olkiaan kohauttaen.

Meidän äikänopettaja ja luokanvalvoja Hakala pyysi uutta poikaa esittäytymään, kun alkoi käymään nimimistaa läpi. Tunti oli alkanut ja kauan sitten, mutta mies oli niin hajamielinen, että unohteli kaikkea vähän väliä. Koko koulu odotti, että Hakala joutuisi jo eläkkeelle. Ei kukaan jaksanut katella sen naamaa.

Poika nousi ylös tuoliltaan ja virnisti vain. Hän esitteli itsensä Mikael Stenmaniksi ja sanoi muuttaneensa Tampereelta serkkujensa luokse asumaan.

Silloin tiesin, etten varmasti tulisi puhumaan uudelle pojalle.

Mä vihaan Stenmaneja. Kaikki kaupungin Länsipuolella asuvat vihasivat niitä.

Tämä kaupunki oli jakautunut kahteen osaan, Länsi- ja Itäpuoleen. Niin on ollut aina. Länsipuolta rajaa junaraide ja Itäpuolta joki. Keskellä on yhteistä aluetta, jossa yläaste, lukio, amis ja keskusta sijaitsivat. Itä-osassa asuvat kutsuivat meitä slummareiksi, koska Länsipuolella asuivat kaikki joilla ei ollut varaa muuhun. Me taas sanottiin Itäpuolella asuvia snobeiksi, koska sitä ne olivat. Niillä oli liikaa rahaa ja vapaa-aikaa, jonka takia ne olivat kaikki kusipäitä. Aina jos ne teki jotain pahaa, meitä syytettiin siitä. En perjaatteessa ihmetellyt sitä, sillä Länsipuolella asuvat eivät poikenneet juurikaan nuorisorikollisista. Huonot välit vanhempiin, rahanpuute ja kokeilunhalu kaikki yhdessä eivät tuottaneet mitään tulevia mallikansalaisia. Oli se silti perseestä kun sai syyt niskoilleen jostain jota ei ollut tehnyt. Itäpuolella asuvista ei ikinä oletettu mitään pahaa.

Länsipuolella oli monia porukoita, joilla oli riitoja ja joskus jopa tappeluita keskenään, mutta jotka tarpeen tullen lyöttäytyivät yhteen. Snobit taas olivat yhtä isoa ryhmää. Oli monia ärsyttäviä snobeja, mutta Stenmanit olivat ylitse muiden.