Helvetin kuustoista

456 25 3
                                    

Avainten kilinä kaikui rappukäytävässä, kun Nova asetteli oikeaa avainta lukkoon. Nova väänsi avaita lukossa ja ovi avautui. Mun nenääni kantautui tuttu tuoksu oven avautuessa. Tuoksu oli lämmittävä ja turvallinen, mutta se myös muistutti mua siitä kaikesta paskasta, mitä tuossa kodissa oli käynyt. Mä vedin syvään henkeä ja astuin Novan perässä ovesta sisään, vetäen oven perästäni kiinni.

Nova loi minuun katseen, jota en oikeen osannut tulkita. Se ei riisunut takkiaan tai edes kenkiä pois jalastaan, kun se säpsähti liikkeelle ja suuntasi pidemmälle asuntoon. Mä seurasin sitä perässä, kuin hai laivaa. Mä pyrin pitämään katseen lattiassa, mutta matala yskäisy sai mut nostamaan katseeni. Nova pysäytti askeleensa ja mä vilkaisin ensin sitä ihan nopeasti ja sitten ääntä kohti. Keittiön pöydän äärellä istui tuttu mies. Novan isä.

Sitä vastapäätä istui Novan äiti, joka vilkaisi meidän suuntaan nopeasti, kun tajusi meidän läsnäolon. Sen silmissä välähti huoli ja mulla tuli sellainen olo, että se taisi oikeasti välittää pojastaan. Ei Nova ollut koskaan maininnut mitään pahaa sen äidistä. Se oli varmaan ihan okei tyyppi, mutta oli vaan valinnut vääränlaisen miehen itselleen.

Ei me siinä kauaa ehditty seistä, kun Nova lähti liikkeel nopein askelein. Mä seurasin sitä perässä. Tunsin polttavan katseen niskassani, kun me pujahdettiin Novan huoneeseen. Nova painoi oven nopeasti kiinni ja väänsi sen lukkoon. Se painoi päänsä ovea vasten ja sulki silmänsä. Mä katsoin sitä hetken aikaa etäämmältä ihan hiljaa, kunnes tajusin liikahtaa. Kävelin ihan lähelle Novaa ja painoin pääni sen rintakehään. Nova kohottautui mua lähemmäs ja kiersi kätensä mun ympärilleni. Mä vedin tuttua tuoksua sisään ja annoin pienen hymyn karata huulilleni.

"Pärjäätkö?" mä kysyin vasten Novan rintakehää.

"Mm, kyllä mä kai" se vastasi ja nyökyttelin, kunnes vetäydyin kauemmas Novasta.

Mä katsahdin ympärilleni tutussa huoneessa. Jotenkin haussa sinänsä, mutta mulle saattaisi vielä tulla ikävä tuota huonetta. Tuohon kyseiseen huoneeseen liittyi niin paljon hyviä muistoja. Toki myös huonoja, mutta lähinnä hyviä. Novasta mä en menisi takuuseen, että tulisiko sillä ikävä huonettaan. Voisin melkein veikata, että sillä oli lähinnä huonoja muistoja huoneeseen liittyen.

Nova keräsi kahden ison urheilukassin täyteen vaatteita ja muita tavaroita. Yhden tavaran ottaminen sai mut yllättymään, se oli kamera, eikä mikään uusi vaan sellainen vanha. En mä edes tiennyt, että Nova omisti sellaista. Ilmeisesti se tykkäsi ottaa kuvia tai jotain. Nova pyysi mua kantamaan toisen kasseista, kun tämä itse nappasi toiseen käteensä kitaran. Kitara oli oikeesti hiton hieno. Se oli musta ja se taisi olla puoli akustinen. Mä tajusin, että en ollut koskaan nähnyt sitä kunnolla, vain vilaukselta huoneen nurkassa. Kun kamat oli kasassa me lähdettiin huoneesta.

"Mitä sä kuvittelet tekeväsi?" tuttu, pelottavan tuttu ääni kysyi, kun me yritettiin paeta keittiön ohi eteiseen.

"Esa älä viitsi..." Novan äiti pyysi väsyneesti. Mä oikeesti yllätyin, että se yritti auttaa meitä. Jotenkin mä ajattelin, että se vain katsoisi vierestä Novan isän - tai siis Esan touhua.

"Älä sinä nainen puutu tähän, onko selvä!" Esa ärähti ja nousi pöydästä.

Nova laski kitaran kädestään ja tipautti olalla olevan urheilukassin maahan. Se tuijotti kiivaasti eteensä kävelevää Esaa. Sen silmissä pilkehti pelko, mutta se yritti selvästi piilottaa sen. Ihan yhtäkkiä Novan isä nappasi Novaa kauluksista napakasti kiinni ja työnsi sen raivokkaasti seinälle. Nova älähti, kun sen pää kopsahti kipeän näköisesti seinää vasten. Seinällä oleva taulu tippui lattialla ja meni pirstaleiksi kaksikon jalkoihin. Esan katse oli inhoava ja raivoisa. Se painoi Novaa kovaa seinää vasten ja ei tehnyt elettäkään hillitäkseen otettaan, ei vaikka Nova pisti vastaan.

Jokin mun sisälläni välkähti, se jokin oli viha, käsittämätön raivo. Mä en edes tajunnut pelätä tai ajatella järjellä, jokin vain pimeni mun päässäni. Mä liikahdin lähemmäs Novaa ja sen isää. Ärähdin jotakin irti päästämisestä raivopäissäni ja vetäisin Esan voimalla irti Novasta. Nova lysähti lattialle huojuvin jaloin ja mä ehdin vilkaista sen huolestuneita kasvoja vain sekunnin ajan, kunnes tunsin nyrkin läsähtävän voimalla mun kasvoihini. Mun tasapainoini herpaantui ja mä otin muutaman huojuvan askeleen taaemmas. Vein käden kasvoilleni, jota viilasi kipu. Nenästäni vuosi verta ja huuli oli myös auki.

"Isä lopeta!" Nova karjasi vihaisesti ja ennen kun edes ehdin tajuta se jo oli huitaissut isäänsä nyrkillä kasvoihin. Esa kirosi vihaisesti jotakin ja syöksyi Novan päälle. Se painoi sen aleen maahan ja löi sitä kasvoihin monta kertaa.

"Sinä saatanan hintti et minua lyö ja sinun saastainen poikakaverisi ei ole tänne tervetullut!" Esa vaahtosi. Mä keräsin rohkeutta jostakin ja kävin tönäämässä sen pois Novan kimpusta. Nova nousi ripein elein ylös lattialta ja se oli jo menossa isänsä kimppuun, mutta mä nappasin siitä kiinni.

"Nova nyt riitti mennään" mä komensin pontevasti ja vetäsin Novan mukanani eteiseen.

"Ansaitsisit helvettiin joutua! Parempikin pysyä poissa tai sinä ja vahtikoiras pääsette hengestänne!" Esa raivosi vielä, kun me rynnittiin ulos ovesta rappukäytävään.

Mun katseeni oli sumea ja hengitys oli kiihtynyt. Sydän rinnassa hakkasi tuhatta ja sataa, tuntui kuin se olisi pyrkinyt ulos rinnasta. Me melkeinpä juostiin raput alas ja ala-ovesta ulos. Vasta Toyotan kohdalla me tajuttiin pysähtyä. Nova nojautui huokaisten auota vasten ja mä kyykistyin sen vierelle. Hengitys ei meinannut tasaantua millään, mulla oli tosi epäuskoinen olo. Mä vein kädet kasvoilleni ja vaikka niihin sattui kosektus, mä hieroin niitä turhautuneena.

Vedin kylmää ilmaa keuhkoihin ja puhalsin väreillen ilmaa huulteni välistä, kunnes nousin pystyyn. Mä vilkaisin silmäkulmastani Novaa ja se katsoi mua takaisin. Olisi tehnyt mieli huutaa.

"Mitä sä oikeen aloit leikkiin jotain sankaria?" Nova kysyi, sen ääni oli väsynyt. Mä huokaisin ja pyöritin päätäni turhautuneesti.

"Mulla vaan pimeni jotenkin päässä, ei mun pitänyt... anteeks"

"Helvetin kuustoista" Nova henkäsi ja lopetti autoon nojailun. Mä katsoin sitä kysyvästi, ehkä vähän varautuneesti. "Ei sun olis oikeesti pitänyt hankkia ittelles ongelmia mun takia"

"Hei! Me ollaan tässä yhdessä. Okei?" mä pistin vastaan. Nova katsoi mua yllättyneenä hetken ja sitten se nyökytteli pienesti. "En mä halunnut sen antaa kohdella sua miten huvittaa" mä jatkoin vakavana.

"Tiiän. Mä tiiän Feelix" Nova huokaisi. Se liikahti mua lähemmäs ja levitti kätensä. "Tuu tänne rakas" se sanoi ja mä painauduin sitä vasten ilman mitään epäröintiä.

Vaikka sydän tykytti yhä rinnassa ja naamaan sattui, mulla oli silti hyvä olla. Mun oli hyvä olla siinä Novan läheisyydessä. Mä rakastin sitä. Rakastin todella vitun paljon. Se oli mulle niin hemmetin tärkeä, että sitä oli vaikea itsekkään uskoa. Hetki sitten mä saatoin olla uhkarohkea ja peloton, mutta Novan halauksessa mun ulkokuoreni pehmitti jälleen, mä olin voimaton. Mä vaan halusin kotiin.

———————————————————————

A/N: Anteeks kun mulla kesti jonkin aikaa saada uutta lukua kirjotettua. Tässä tää nyt sitten olis.

Mulla on tässä semmonen pikku kutina, että aletaan oleen aikas lähellä loppua. Loppu pinnistykset täytyis vielä jaksaa. Sinällään en haluis lopettaa tän kirjottamista koskaan, mutta sitten toisaalta onhan se ihan kiva saadaa tää joku päivä valmiiks. Voin alkaa tämän jälkeen keskittyä uuteen kirjaan, johon mulla on jo itseasissa muutama idea tuolla hyllyn päällä ;)

Me ei voida tehdä näin.Where stories live. Discover now