Puhelimen pirinä

478 28 15
                                    

Lauantai aamuna me heräiltiin kaikessa rauhassa Novan kanssa. Me herättiin, joskus puoli yhdeksän aikaan, mutta noustiin ylös sängystä vasta aamupäivällä. Me keitettiin kahvia ja suunnattiin sitten pihalle käymään tupakalla. Yöllä oli ollut vähän kovemmat pakkaset, jonka jäljiltä maa oli edelleen kuurassa. Ulkona oli muutama aste pakkasta, mutta oli tosi kiva keli. Aurinko paistoi kirkkaana ja oli tyyntä.

Tupakan jälkeen me suunnattiin takaisin sisälle. Me otettiin toiset kupit kahvia ja syötiin aamupalaa. Me syötiin jugurttia, muroja ja leipää. Syödessämme me puhuttiin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mulla oli tosi kiva olo. Syötyämme me tiskattiin yhteistuumin ja ihan oikeasti innostuttiin siivoamaan koko talo. Mä olen normaalisti tosi aikaansaamaton. Hyvä, kun huoneeni jaksan välillä siivota. Nova on meistä se vähän reippaampi, mutta ei sekään mikään siivous intoilija ole.

Kun olimme saaneet siivottua me lysähdettiin sohvalle vieretysten. Nova nappasi mut kainaloonsa ja me jatkettiin sen yhden sarjan katsomista. Me jouduttiin katsomaan pari jaksoa uudestaan, koska me oltiin tyylikkäästi nukuttu niiden yli eilen. Sarja oli itseasiassa tosi kiinnostava ja hyvä mun mielestäni. Novakin taisi tykätä siitä. Me katsottiin muutama jakso putkeen sarjaa, mutta sitten puhelimen pirinä sai meidät keskeyttämään sen katsomisen.

"Mun puhelin on jossain siinä sun vieressä, katotko kuka mulle soittaa" Nova pyysi ja mä tein työtä käskettyä. Nappasin perseeni vierestä puhelimen käteeni ja katsoin näytöllä vilkkuvaa nimeä. Oiva. En tunnistanut kyseistä nimeä. Ei se kai kukaan meidän koulusta ollut. Eikä Nova ollut maininnut olevansa kenenkään Oivan kaveri.

"Joku Oiva soittaa sulle" mä sanoin ihmeissäni ja käänsin katseeni Novaa kohti. Sen ilme oli jotenkin tosi outo. Niinkuin se olisi ollut tosi yllättynyt, ehkä epäuskoinen. Mä annoin puhelimen Novalle ja se nappasi sen käteensä. Hetken se katsoi ihmeissään näyttöä, kunnes vei puhelimen korvalleen.

"Haloo?" se sanoi. "Miten sä- tai siis miksi sä soitat mulle?"

Nova oli tosi oudon kuuloinen. Se oli jotenkin tosi hämmentynyt. Kyllä se selvästi tunsi jostakin tuon kyseisen Oivan, mutta ei se nähtävästi osannut olettaa, että se soittaisi sille. Oliko ne ennen ollut kavereita? Oliko ne riidoissa? En mä vaan tiedä, mutta outoa tuo kuitenkin oli.

"Susta ei oo hetkeen vaan kuulunut" Nova sanoi kylmästi. Se vaikutti vähän vihaiselta. "Siis mitä? Tänne? Nytkö?"

Mä hämmennyin itsekin tosi hitosti. Kuka hitto se Oiva oli ja oliko se tänne tulossa? Novalle?

"Okei, no odota" Nova sanoi ja laski luurin korvaltaan. Se käänsi katseensa muhun. Mä rypistin sille kulmiani hämmentyneenä. "Oiva olis tulossa kuulemma käymään"

Mä hämmennyin vaan etistä enemmän. En mä osannut reagoida oikeen mitenkään, joten mä vaan nyökyttelin Novalle. Ne puhui vielä hetken, kunnes lopettivat puhelun. Nova huokaisi syvään ja mä käänsin katseeni kysyvästi siihen. Se hieraisi otsaansa ja nosti katseensa muhun.

"Kuka on Oiva?" mä kysyin tosi hämilläni.

"Se on- tai ainakin oli mun kaveri" Nova sanoi vaikeasti. "Se muutti kaks vuotta sitten Turkuun ja en mä ole ollut sen kanssa tekemisissä sen jälkeen"

"Oliko teillä jotain riita? Silloin ennen kun se muutti" mä kysyin ja Nova pyöritti turhautuneena päätään.

"Oli... ja hiton pahasti" se sanoi. "Nyt se kuulemma sitten on tulossa käymään" se huokaisi ja mä katsoin sitä otsa rypyssä. "Niin ei kai se nyt siis haittaa sua? Ei se kauaa ole, ehkä tunnin tai pari"

"Ei se haittaa" mä sanoin pyöritellen päätäni. "Mutta aiotaanko me kertoa sille - niinkun meistä siis"

"En mä jaksa sille valehdella, eihän se edes enää asu täällä" Nova sanoi väsyneesti. Mä nyökyttelin päätäni.

"Okei sitten"

Mua vähän vaivasi, että Oiva oli tulossa tänne. Ei mua varsinaisesti haitannut se, että me ei oltaisi koko päivää kaksin. Tai edes se, että me aiottiin kertoa sille meistä. Mutta se mua vaivasi, että Oiva oli tulossa tänne. Novaa selvästi vaivasi sen tuleminen. Niillä kahdella oli nähtävästi välien kanssa ihan hitosti selvittelyä. Ehkä ne saisi välinsä kuntoon ja voisi olla kavereita, eihän sitä tiedä. Mutta mitä, jos tulisi taas vaan kauheaa draamaa. Sitä meidän elämässä oli ollut jo ihan tarpeeksi.

*

Me tehtiin meille ruokaa yhdessä - tai no Nova teki. Mä vaan olin sen seurana ja höpsin sen kanssa. Oiva oli juuri matkalla Tampereelle ja se olisi täällä neljän paikkeilla. Mua vähän hermostutti ja jännitti sen tuleminen. Tai siis enhän mä edes tiennyt koko tyyppiä. Novaa jännitti kyllä vieläkin enemmän. Ja ihan syystä. Jos ne kerta oli ollut riidoissa, silloin kaksi vuotta sitten ja ei ollut sen jälkeen pitänyt mitään yhteyttä. Niin ei mikään ihme, että sitä jännitti.

Nova teki meille jauhelihakastiketta ja makaronia. Taas kerran sain todeta, että Nova oli hiton hyvä kokko. Ruoka oli oikeesti taivaallista. Niinkin perus safka oli Novan tekemänä ihan hemmetin hyvää. Mä tulin ruuasta ihan täyteen ja kuulemma Novakin tuli. Me suunnilleen vyöryttiin ulos tupakalle, kun me oltiin niin täynnä. Me sauhuteltiin tupakat hiljaisuudessa ja palattiin takaisin sisälle. Me lysähdettiin sohvalle ja katseltiin telkkaria. Kello oli jo melkein neljä ja jännitys vaan kasvoi.

Meinasin saada sydänkohtauksen, kun yhtäkkiä ovisummeri soi. Nova säpsähti ja nousi melkein salaman nopeudella ylös sohvalta. Se avasi oven ja mä huomasin täriseväni. Miten hitossa mua pystyikin pelottamaan niin paljon. Mä kävelin Novan vierelle ja mitään kysymättä mä tajusin, että se oli ihan paskat housuissa. Mä nappasin sitä kädestä kiinni ja se katsahti mua kiitollisen näköisenä. Ei mennyt kauaakaan, kun oveen koputettiin.

Oiva oli täällä. Nyt se oli siinä. Oven takana.

Me ei voida tehdä näin.Opowieści tętniące życiem. Odkryj je teraz