Me ei voida tehdä näin.

Mitä sä meinaat?

Nova näytti tosi väsyneeltä. Tosi rikkinäiseltä. Tosi ahdistuneelta. Tosi hiton pahalta. En edes muistanut, että Samu oli meidän vieressä. Näkemässä kaiken, kuulemassa kaiken. En mä yhtään muistanut sitä. Mä olin niin häkeltynyt ja järkyttynyt Novan takia.

"Mi- mitä Nova sulle on käynyt?"

Nyt mä hänet sitten muistin. Samun. Siinä hän oli, meidän vieressä, tosi hemmetin hämmentyneenä ja varmasti järkyttyneenä.

"Voinko mä jutella Felixin kanssa kahden?" Nova pyysi hiljaa. Samu näytti empivän hetken, mutta nyökytteli sitten.

"Joo tottakai, mutta mitä sulle on käynyt?"

"Sain turpaan" Nova huokaisi. "Voitko nyt mennä, sori oikeesti tästä?"

"Joo mä meen" Samu sanoi. Sitten se käänsi kasvonsa minua kohti. "Mä voisin lähteä kotiin. Oli kiva nähä oikeest" se jatkoi ja nousi pöydästä. Se käänis vielä kasvonsa Novaa kohti ja laski kätensä sen olalle, puristi sitä kevyesti. "Tosi ikävä juttu oikeesti, pärjäile"

Nova nyökytteli ja Samu laski käden olalta. Mä katsahdin Samua ja tuo katsoi minua takaisin.

"Nähään taas, kiitos seurasta" mä sanoin ja yritin kuulllostaa reippaalta, vaikken mä kyllä todellakaan ollut. Samu hymyili mulle ja nyökytteli. Sitten se lähti meidän luotamme.

Mä käänsin katseeni nopeasti kohti Novaa. Kyyneleet poltteli mun silmä kulmiani, mutta mä pistin niitä vastaan. En todellakaan alkaisi itkemään nyt. Nova kävi istumaan mua vastapäätä ja se näytti hiton uupuneelta. Musta tuntui niin kauhealta sen puolesta. Nova laski kätensä pöydälle ja katsoi niitä hetken. Sitten se nosti katseensa mun silmiini.

"Nova? Mi- mitä sulle on käynyt? Sun isä.... tekikö- tekikö se tän sulle?" mä kysyin sönköttäen. Oli hiton vaikeaa taas puhua. Nova nyökytteli vaikeana ja laski katseensa käsiinsä.

Mun sydän särkyi. Sattui niin helvetisti. Miksi se oli hakannut Novan? Minkä vitun takia!?

"Miksi se teki tän sulle?" mä kysyin kyyneleitä vastaan taistellen. Laskin käteni Novan kädelle ja puristin sen omaani. Nova pyöritti päätään levottomana.

"Felix se tietää meistä"

MITÄ HITTOA? MITEN TÄMÄ ON MAHDOLLISTA!!?

Mä kirjaimellisesti meinasin pyörtyä. Mä järkytin. Hämmennyin niin pahasti. Mun pääni meinasi räjähtää. Tuhannet kysymykset ja tunteet pyörivät mun pääni sisällä. Mä en tiennyt mitä hittoa mun olisi pitänyt tehdä.

"Mitä?" mä kysyin järkyttyneenä. Nova pyöräytti päätään ja nosti katseensa muhun.

"Se tietää meistä"

"Mutta- miten se? Miten se voi tietää?" mä kyselin hämmentyneenä. Kysymykset vain purkautui ulos mun suustani.

Nova sulki silmänsä. Se nosti kädet kasvoilleen ja pyöritti päätään turhautuneena. "Se alkoi kyselemään susta kaiken laista... ja sitten yhtäkkiä se kysyi oletko sä joku mun poikaystävä"

"Siis mitä?! Kerroi-"

"En mä Felix kertonut sille edes mitään. En mä osannut vastata sille mitään. Se tajusi itse vastauksen kysymykseen ja se pimahti ihan totaalisesti" Nova keskeytti mut. Se oli tosi levoton ja turhautunut. "Se alkoi hakkaamaan mua ja huutamaan. Se sanoi, että mä olen häpeäksi koko suvulle ja mä en ansaitse olla sen poika. Mä-"

"Nova..." mä sanoin ihan hiljaa. Nova henkäsi ja nosti katseensa muhun. Sen silmät olivat kostuneet. Mun oli vieläkin vaikeampaa pidätellä kyyneleitä. "Se mitä tapahtu ei ollut sun syytäs"

"No vaikkei se olisi ollut, niin mä en- en mä voi mennä kotiin. Mulla ei oo mitään mihin mennä" Nova huokaisi ja sen silmäkulmaan valahti kyynel.

*

Me ei voitu olla enää sielä pubissa. Oli pakko päästä pois. Me lähdettiin pihalle. Ei meillä ollut edes mitään määränpäätä, me vaan lähettiin pois. Hiljaisuudessa me astuttiin ulos pubista ja me käveltiin vähän matkaa, jollekin syrjäisemmälle kadulle. En vaan enää pystynyt pitämään itseni kasassa. Mä pysähdyin ja Nova kääntyi katsomaan mua. Kyyneleet alkoi valumaan pitkin mun kasvojani, en voinut enää estää niitä. Kiersin käteni Novan ympärille. Nova halasi minua tiukasti ja painoi päänsä mun olkapäälleni.

"Mä oon niin pahoillani" mä niiskutin. "Mä oon niin pahoillani, että sulle kävi noin"

"Felix ei tää oo sun syytä" Nova henkäisi. "Et sä voi syyttää itseesi"

"Mutta ilman mua sulle ei olisi koskaan käynyt näin" mä parahdin. "Jos mä en olisi koskaan tullut puhumaan sulle niin kaikki olisi hyvin! Sä et olisi koskaan joutunut tähän tilanteeseen missä me nyt ollaan!"

Nova irrottautui mun otteestani. Mä katsoin sitä niiskaisten. Pyyhkäisin silmistäni valahtaneita kyyneleitä. Mun oloni oli kamala. Tosi hiton kamala. Nielaisten nostin katseeni takaisin Novaan.

"Felix mä en halua, että sä puhut tuolla tavalla" Nova puuskahti. "Ehkä me ei oltaisi tässä tilanteessa, jos sä et olisi ikinä tullut puhumaan mulle, mutta me ei myöskään oltaisi koskaan tutustuttu" se jatkoi vakavana.

"Mutta- meidän ei olisi ehkä pitänyt koskaan tutustua. Mä aiheutan meille molemmille vaan ongelmia" mä melkein kuiskasin.

"Mitä sä oikeen selität?" Nova kysyi hermostuneesti. Mä nostin katseeni siihen. Novan katseessa oli särkynyt jotakin. "Meinaatko sä että meidän pitäisi erota?"

Ehkä meidän tosiaan kantattaisi erota? Eikö kaikki olisi sitten paljon helpompaa? En mä tietenkään haluasi erota, mutta se olis helpompaa. Enää meidän ei tarvitsisi salailla. Novan isä ei enää satuttaisi Novaa. Kaikki olisi paremmin. Mutta mulla ei olisi enää Novaa...

"Ehkä se olis parempi niin" mä huokasin. Novan katseesta näki, että siihen sattui mun sanani. Siihen sattui tosi paljon.

"Feli-"

"Ehkä niin olisi parempi, mutta en mä halua erota"

Novan sulki silmänsä, mutta hänen poskilleen valui kyyneleet. Se syöksyi halaamaan minua. Puristi paidasta ja hautasi kasvonsa mun olkapäähäni. Henkäisi hiljaa, ääni värähdellen. Muhun sattui. Sattui tosi paljon. Tuntui kuin sisuskaluja oltaisiin sullottu, kuin sydän oltaisiin pirstaloitu. Olo oli voimaton.