Me ei voida tehdä näin.

Mulla oli ikävä tätä

Olin mä ilmeisesti jossakin kohtaa nukahtanut. Mä nukuin aamuun asti, vaikka olinkin jo joskus päivällä nukahtanut. Nova oli yhä siinä mun vierelläni. Huokasin helpotuksesta, kun näin hänen hengittävän levollisesti. Se nukkui yhä kyljellään, selkä minuun päin. Peitto oli valahtanut sen päältä melkein kokonaan pois ja mä unenpöpperössä kurottauduin vetämään peiton kunnolla takaisin sen päälle. Katselin pienen hetken Novan levollista unta, kunnes nappasin puhelimen lattialta käteeni. 07.38.

Laskin pääni takaisin tyynyyn. Tuijottelin kattoa ajatuksissani. En mä kauaa ehtinyt siinä sitä tuijotella, kun mun oveeni koputettiin. Mä menin jotenkin ihan lukkoon ja en tajunnut vastata mitään. Ovi avautu ja sisään kurkisti tummatukkainen poika. Se oli kysymässä jotain, mutta se sulki suunsa nähdessään Novan. Mä nousin istumaan peitto sylissäni sängylle ja en tiennyt, mitä sanoa.

"Mitä- tai siis olin tulossa herättämään sua kouluun, mutta no..." Topias kuiskasi ovensuusta.

"En mä taida tulla tänään" vastasin hiljaa ja katsahdin vieressäni nukkuvaa Novaa. Katsoin sitä hetken ja siirsin katseeni takaisin Topiasta kohti. Se virnisti toisella suupielellään ja nyökytteli.

"Niin mä vähän epäilinkin" se hymähti ja katsoi Novaa. Sitten se vakavoitui hieman ja siirsi katseensa muhun. "Onko se kunnossa?"

Mä nyökyttelin vähän alakuloisesti.

"Kyllä se kai on"

"Mä en nyt jää kyselemään sulta tän enempää, mutta muista et sä voit kyl puhua mulle, jos sä vaan haluat" Topias sanoi vilpitön vire äänessään. Ja mä nyökyttelin sille taas. Se hymyili mulle lempeästi ja veti oven kiinni lähtiessään.

Topias oli kyllä hiton hyvä tyyppi. Oikeestaan mä oon tavallaan onnellinen, että se sai tietään musta ja Novasta. Jotenkin se on yhdistänyt meitä vielä enemmän. Sille mä voisin kyllä oikeesti kertoa ihan kaiken ja se ei moittisi mua mistään. Mä mietin ihan tosissani, että voisin sille lähipäivä avautua ihan kunnolla. Kertoa sille oikeesti ihan kaiken. Siihen mä pystin luottamaan, että se pitäisi tiedon itsellään ja se oli oikeesti niin hiton hyvä asia. Topisksen tapaisia kavereita kaipaisi varmasti kuka vaan, eikö?

Torkahdin vielä uudemman kerran Novan vierelle. Jonkin ajan päästä mä säpsähdin hereille ja hieroin silmistäni unihiekat pois. Katsoin kelloa. 9.03. Nova oli yhä unessa, mutta mun oli pakko nousta sängystä, enää en saisi unta. Puin tummat collegehousut jalkaani ja katsahdin vielä nopeasti Novaa ennen, kun lähdin huoneestani. Keitin aamukahvit ja lysähdin olohuoneen sohvalle kahvikupin kanssa. Katselin telkkarista jotain random remontti ohjelmaa, mikä sieltä sattui tulemaan.

Join useamman kupin kahvia telkkarin äärellä ja annoin ajatuksieni pyöriä vain ohjelman ympärillä. Mulle alkoi tulla nälkä, joten päätin tehdä itselleni pari leipää. Nousin sohvalta ja nappasin kahvikupin mukaani, laitoin sen keittössä tiskikoneeseen ja aloin kaivamaan kaapista leipä tarvikkeita. Multa meinasi lentää voiveitsi kädestä, kun kuulin yhtäkkiä takaani askeleita. Säpsähdin säikähtäneenä ja käännyin ympäri.

"Jumaliste mä säikähdin sua" mä älähdin ja laskin käteni pamppaileman sydämeni päälle.

"Sori, ei ollu tarkotus"  Nova mutisi väsyneenä. Sen kasvot olivat saaneet hieman väriä, mutta ne olivat yhä aika kalpeat. Kehon tärinä ei ollut loppunut, mutta se oli vähän laantunut.

"Mikä olo?" kysyin ihan vilpittömästi huolestuneena. Nova pyöritti päätään melkein huomaamattomasti.

"Kauhee kylmä hiki ja kroppa tärisee, mut ei ainakaan just okseta"

Mä nyökyttelin ja jätin leivän tekoni kesken. Kävelin lähemmäs Novaa ja kiersin käteni sen ympärille ja painoin pääni sen rintakehään, ilman mitään epäröintiä. Nova taisi yllättyä hetkeksi, mutta sitten se halasi mua takaisin. Me halattiin pitkään ja Nova silitti mun hiuksiani. Huokaisin syvään.

"Mitä sä Nova otit?" mä kysyin ihan suoraan. Nova irrottautui vähän kauemmas musta ja laski kätensä mun harteilleni. Sen katse oli vakava ja väsynyt.

"Mä en edes oikeasti tiedä mitä ne oli..." se huokaisi. "Ne oli jotain pillereitä"

"Miksi sä otit niitä? Et sä ole tuollainen?" mä kysyin vähän turhan ärtyisästi. Nova laski kätensä ja huokaisi syvään. Sen keho värähti iso eleisesti.

"Mulla oli vaan niin paska olla, isän ja kaiken muun paskan takia" Nova henkäisi hiljaa. "Mä tiedän, että mä olen idiootti ja mun ei olisi todellakaan pitänyt ottaa mitään ja-"

Mä en antanut Novan puhua loppuun, vaan mä syöksyin halaamaan sitä. Puristin sen lähelle itseäni ja hengitin syvään, Mun silmäkulmiani poltteli, mutta en halunnut alkaa nyt itkeä. Mä vaan halusin olla siinä.

"Ei se mitään" mä sanoin hiljaa. "Mutta älä enää ikinä tee noin" sanoin pontevammin. Nova nyökytteli mun hiuksiini.

"En tee, mä lupaan"

"Jos sulla on paha olla, niin puhu mulle" mä vielä sanoin vakavasti. Ja Nova nyökytteli taas mun hiuksiini.

"Okei" se sanoi hiljaa. "Mulla oli ikävä tätä" se tuumasi perään hetken hiljaisuuden jälkeen. Mä nyökyttelin ja hymy nyki väkisin mun kasvoilleni.

"Niin mullakin"

Me halailtiin hetki hiljaisuudessa. Mä olin kaivannut sitä, että sain olla Novan lähellä. Olin kaivannut sitä hyvää tunnetta. Viime päivät oli ollut tosi stressaavia ja ahdistavia, mutta nyt mulla oli hyvä olla. Olin mä tietenkin vähän hermona siitä, että miten Nova pärjäisi. Se varotti mua, että tulisi vielä kaikenlaisia sivuoireita. Mä kuitenkin aijoin pysyä vahvana. Aijoin olla Novan tukena ihan loppuun asti.

Halailtuamme tarpeeksi kauan Nova sanoi, että se voisi käydä tupakalla ja sanoin meneväni sen mukaan. Me otettiin kupit kahvia mukaan ja paineltiin sitten viileään Tampereen aamuun. Me poltettiin kaikessa rauhassa tupakat ja oltiin hiljaa. Kylmä viiva puhalsi hupparin läpi, joten mä painauduin Novaa vasten. Siinä meillä oli hyvä olla. Aamutupakan ja kahvin kera, siinä pihalla, toisiamme vasten painautuneina. Siinä olisi voinut olla aina.