Jumalten verta

Luku 32: Ote kiristyy

On pimein yö, kun Leah makaa Ofelian kyljessä kiinni ja silittelee tytön vaaleita suortuvia. He ovat keskustelleet ja nukkuneet ja sitten taas keskustelleet, sellaista heidän elämästään yhdessä on tullut. Leah on saanut avata tytölle sydäntään ja ymmärtää, että Ofelia on päivänsäde, joka valaisee koko hänen sulkeutuneen olemuksensa. Enää ei ole syytä piilotella. Kuningatar, pelottavin olento koko linnassa, tietää, kuka hän on, eikä hänellä ole enää hätää.

Kuningattaren sanat kieppuvat Leahin alitajunnassa, kun hän kuuntelee prinsessan pehmeää tuhinaa. Minä kasvatin sen tytön maakellarissa. Leah tahtoisi sulkea tytön syliinsä ja paeta tämän kanssa kauas. Jos tämä elämä olisi pelkkää absurdia satua, hän tekisi niin, toimisi kuten ritari ja kantaisi prinsessan turvaan. Mutta totuudella on särmät, jotka viiltävät, jos niitä päin juoksee. Leah ei anna itsensä kiirehtiä. Kaikessa on sulateltavaa. Kaikkea on vielä niin kovin paljon. Se tyttö on synnytetty, jotta hänet voidaan joskus tappaa. Leah painaa suudelman Ofelian poskelle.

Ofelia herää räpytellen suuria kauriinsilmiään.

"Mmh... Leah? Onko jo aamu?"

Leah pudistaa päätään ja suukottaa tytön nenänpäätä.

"Anteeksi, että herätin sinut. Näytit niin suloiselta, kun nukuit."

Ofelia hymyilee leveästi.

"Sinunkin pitäisi nukkua eikä vain valvoa täällä tuijotellen minua..."

"Saat sen kuulostamaan todella väärältä."

"Totta, mutta sinun pitäisi silti nukkua."

"Minä ajattelin kuningatarta."

Ofelian hymy hiipuu.

"Voi."

"Ofelia... Saisinko kysyä jotakin henkilökohtaista ja mahdollisesti kipeää?"

"Kysy vain, meidän välillämme ei ole enää verhoja."

Se hymyilyttää Leahia.

"Sinun äitisi sanoi, että on kasvattanut sinut... maakellarissa. Että sinut on synnytetty tähän maailmaan..."

"Tapettavaksi", Ofelia täydentää aivan liian reippaasti.

"Hän ei siis todella vienyt sinua ihmisten ilmoille?"

Ofelia pudistaa päätään.

"Allyrialla oli omakin perhe. En koskaan saanut tavata heitä enkä tiedä heidän nimiään. En tiedä heistä yksinkertaisesti mitään. Ei hän halunnut koskaan esitellä minua heille. Hän piti minut piilossa maailmalta, koska olin vaarallinen ja minut täytyi paljastaa tismalleen oikeana hetkenä."

"Sitä oikeaa hetkeä ei ole tainnut vielä tulla. Ei maailma tiedä jumalasta."

"Tuskin tuleekaan tietämään. Veikkaukseni on, että nyt, kun Alarick huolehtii minusta, hän tulee vain jonakin päivänä kertomaan koko kansalle, että olen vaarallinen ja minusta täytyy päästä eroon. Samalla hän voisi paljastaa jumalasta juuri niin paljon kuin tahtoisi. En usko hetkeäkään, että hän tulee koskaan käyttämään siitä olennosta sitä nimeä. Alarick on mies, joka on päättänyt turvata valheelliseen uskontoomme kaikin keinoin."

Ofelian kuvaus osuu pelottavan lähelle sitä, mitä Leahkin on ajatellut. Alarick ei koskaan paljastaisi kahlinneensa sen olennon, josta jumalmyytti on lähtöisin. Omaa asemaansa kiillottava kuningas naamioisi olennon joksikin muuksi.

"Kasvoitko sinä todella maakellarissa?" Leah kysyy.

"Kasvoin."

Leah pakottaa nyyhkäyksen pysymään sisällään.