Jumalten verta

Luku 25: Verhottomat

Vala tahtoisi juosta pikimmiten takaisin kahlitun jumalan luo, katsoa tämän maidonvalkeita silmiä ja yrittää ymmärtää. Vala tahtoo jo saattaa kaiken loppuun ja kiskoa itsensä ja veljensä pois linnan kylmistä saleista. Aari on toipunut hylkimisreaktiostaan, mutta veli katselee yhä haikaillen kuninkaansa perään. Valaa puistattaa.

Vala suunnittelee jo palaavansa jumalan luo, kun kuningatar keskeyttää hänen ajatuksensa ja ohjaa hänet valtaistuinsaliin. Kuningattaren käsi on tuttavallisesti Valan selällä, Vala saa kylmiä väreitä.

"Ajattelin, että voisit pitää tänään vapaapäivän. Mene ulos, annan sinulle rahaa, niin voit ostaa itsellesi jotakin mukavaa."

Taka-ajatus. Kuningattarella täytyy olla taka-ajatus.

"Oletteko varma? Nyt, kun Meldakin hyökkäsi suoraan tänne..."

"Sinä tarvitset vapaa-aikaa. Sinä ja veljesi olette molemmat kokoajan melkoisessa pyörityksessä. Annan sinulle viitan, johon piiloutua, niin kyläläiset eivät tajua näkevänsä pyhää tyttöä."

"Selvä. Kiitos, teidän korkeutenne."

Valaa hirvittää, mutta hän pakottaa itsensä puremaan hammasta. Hän tietää kyllä, minne menisi.

*

Melda on sytyttänyt kynttilät jo valmiiksi ja istuutunut sängylle jalat ristissä. Vala unohtaa kaiken nähdessään alusvaatteissaan istuvan Meldan sängyllä.

"Kuinka sinä tiesit, että minä...?"

"Kyttään sinua."

"Oikeasti?"

Melda nauraa.

"En, mutta minulla sattui olemaan korvat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Valmistelin meille hyvän illan, pääset rentoutumaan."

"Voi, Melda..."

Miten Vala on saattanut ajatella, että pärjäisi ilman tätä naista? Hän tietää, että vaaratilantessa luottaisi vain veljeensä, mutta Melda on yhä täällä, hän kaipaa tämän ihoa omalleen yhä edelleen.

Melda vetää Valan syliinsä, silittää selkää ja takamusta.

"Oliko jo ikävä?" Melda kysyy hymyillen. Valan tajunnassa heittää, Melda on niin lähellä ja tuoksuu niin hyvältä.

"Oli. Oli, ihan kamala..."

"Voi, ah, odota... Mm, Vala, odota."

"Hmm?"

"Miten linnassa menee?"

Vala pudistaa päätään. Ei, tällä kertaa he eivät puhuisi tästä ensin. Vala ei koskaan saa, mitä tahtoo. Hän painaa Meldan alleen ja vie kätensä naisen reidelle. Hän tahtoo Meldan kaikkialle. Nyt, kun hän on jälleen tässä, hän aikoo vaatia naisen täyden huomion.

"Oi, oletpa sinä halukas..."

"Niin olen. Tule lähemmäs."

Meldasta lähtee pehmeä naurahdus. Melda kiskoo Valan hiuksista lähemmäs ja puristaa hänen takamustaan lujasti. Suudelmia, jotka syvenevät hiljalleen. Kosketuksia. Vala päästää itsensä valloilleen, hän kiskoo kuningattarelta saamansa mekon pois, hän ei tahdo olla nyt se versio itsestään, joksi on tullut linnassa. Hän tahtoo Meldan sisälleen ja aikoo pitää huolen siitä, että saa kerrankin haluamansa.

Jokin viimeaikojen tapahtumissa on jättänyt merkkinsä Valaan. Verta yskivä veli ja kuninkaan kahlitsema jumala. Tämä maailma on sairas. Se mätänee hiljalleen pois. Mutta Vala on vielä tässä, hän maistaa Meldan ihoa ja tietää kuuluvansa juuri tähän, juuri nyt.