Jumalten verta

Luku 21: Sisko ja veli

Noidan hyökkäyksen jälkeen linnassa kuhisee. Vala vetäytyy kauemmas tapahtumien keskuksesta ja harhailee kohti veljensä makuukammaria. Aarin täytyy olla yksin, tähän aikaan kuningas on katsomassa kalliin prinsessansa perään.

Agnosin eleettömät silmät kieppuvat Valan tajunnassa. On silkka ihme, että hän selvisi kellarikerroksesta hengissä pois. Vala menee koputtamatta sisään veljensä huoneeseen, hänen on saatava kertoa, että heidän kohteensa on löytynyt, he voivat vihdoin suunnitella sen vapauttamista. Ja itsensä.

Vieras ääni keskeyttää Valan askeleet. Tasaisia, laskevia ja kohoavia ääniä, joiden alkuperää Vala ei tunnista. Hän tuijottaa koristeellista huonetta, sen tauluja ja raskaita verhoja, joiden välistä iltapäivän aurinko pääsee sisään. Veli istuu sängyllään pitkät, kapeat raajat sykkyrässä ja vapisee. Vala jähmettyy niille sijoilleen. Vasta, kun Aari huomaa hänet ja vie kädet kasvoilleen, Vala ymmärtää, että hänen veljensä itkee.

Aari ei koskaan itke. Valan veli on kova, tämä nauraa kaikelle ja kaikille. Aari ei koskaan osoita merkkejä siitä, että häneen sattuisi. Mutta nyt veli itkee, eikä Vala enää tiedä, mitä tehdä. Jotain hänen sisällään kuolee lopullisesti.

"Aari..."

Aari vetää kädet suojakseen. Vala ei kestä katsoa veljen sirojen piirteiden murtumista, kyyneleet saavat Aarin kasvot punoittamaan ja silmät turpoamaan. Se pelottaa häntä lähes enemmän kuin kellarikerroksen vangittu jumala.

"Älä. Älä", Aari sopertaa, mutta äänessä ei ole samaa voimaa kuin aikaisemmin.

"Tulin vain kertomaan sinulle, että minä löysin etsimämme."

Aarin silmät suurenevat.

"Mitä?"

"Löysin etsimämme. Se on täällä. Se on täällä ja todellinen ja tuhat kertaa pelottavampi kuin olisimme voineet kuvitella. Se on hänen vihollisensa, sen miehen, jonka leivissä olemme. Meidän täytyy vain vapauttaa se, ja voimme paeta."

Aarista pakenee tukahdutettu nyyhkäys.

"Mitä nyt?"

Vala tahtoisi tuntea vahingoniloa, hän tahtoisi nauraa päin Aarin naamaa kuten veli on aina tehnyt hänelle. Aari ei ole Aari tällaisena. Veli näyttää niin surkealta, että Valan tekisi mieli kietoa kätensä tämän ympärille ja silittää, vaikka hän ei osaa sellaista hellyyttä, se ei puhu hänen kieltään.

"Mikä on? Me voimme päästä vapaiksi! Voimme jättää tämän kaiken taakse. Voimme unohtaa, että meille annettiin nämä erikoiset, sairaat voimat, ja paeta minne ikinä keksimme. Se mies kertoo meille äidistämme, kun annamme hänelle hänen vihollisensa! Pääsemme pois. Saamme oikean perheen. Äiti on tuolla jossain. Ja... ja sinun ei tarvitse enää koskaan panna sitä vanhaa äijää mielistelläksesi."

Aarista pääsee syvä vaikerrus. Veli käpertyy kasaan ja vetää peiton ylleen. Veli nyyhkyttää niin lohduttomasti, että Vala ei saa henkeä.

"Aari? Hei, mikä on?" Vala yrittää jäljitellä äänessään sellaista hellyyttä, jota on erottanut kaduilla äitien äänissä.

Aari vain vaikertaa.

"Se olento oli hurja. Sillä oli samanlaiset silmät kuin sillä miehellä, joka antoi meille voimamme. Mutta se oli vaaleahiuksinen ja kaunis sillä samalla, karulla tavalla, jolla se mieskin on. Ja tiedätkö mitä, Aari, minä sain tietää muutakin. Tahdotko, että kerron?"

Aari ei reagoi. Veli kyhjöttää sängyssään vielä hetken ja itkee. Kun Aari vihdoin nousee, Valasta tuntuu, että hän on istunut sängyllä ikuisuuden. Aari sukii täydellisiä valkoisia hiuksiaan ja vetää syvään henkeä.