Jumalten verta

Luku 6: Yksi yö

"Ei ole nälkä. Eikä meidän kannata sytyttää nuotiota yöllä." Lo huokaa. "Kerro minulle jotain."

"Mitä?"

"Mitä vain. Puhu vaikka itsestäsi. Tahdon vain jotakin ajateltavaa."

Vidar naurahtaa.

"En ole koskaan tavannut ketään yhtä erikoista kuin sinä, Lo. Sinusta on mahdoton ottaa selvää."

Hyvä.

"Vai että puhuisin itsestäni..."

"Tehän rakastitte jaaritella itsestänne leirinuotiolla."

Vidar näyttää hetken häkeltyneeltä.

"En minä mitään härskejä juttuja ala sinulle kertomaan, sinä et tunnu perustavan niistä."

"Olet oikeassa, mutta ihan tosi, kerro mitä vain niin minä kuuntelen."

"Hyvä on."

Hetken on niin hiljaista, että Lo kuulee painajaisen jäljiltä panikoivan sydämensä sykkeen.

"Minä olen koko elämäni ajan vältellyt vastuuta", Vidar naurahtaa. "En ole tahtonut tehdä töitä minkään sellaisen parissa, mikä vaatisi minulta oikeastaan mitään. En pidä siitä, että ihmiset odottavat minulta asioita. Sudenmutkassa ja Andolissa moni tuntuu pitävän minua tosi kunniallisena, koska niittaan noidan kuin noidan hengiltä, mutta ei se niin mene. Tosiasiassa minua ei kiinnosta hittoakaan oikein mikään. Työ kuin työ. En tee tätä ollakseni ritarillinen."

Vidar sylkäisee lumeen.

"Se Leon sopii paljon paremmin pääkaupunkiin prinsessan lapsenvahdiksi. Minulta sekoaisi pää sellaisessa. Kaikki arvioisivat jokaista liikettäni, en voisi sietää sitä. Toivottavasti se jätkä pärjää siellä, hän on aina ollut meitä muita empaattisempi ja pehmeämpi."

Lo toivoo samaa, vaikka ei Leonia tuntenutkaan. Ei hän tunne täältä ketään. Se on hänen etunsa ja vitsauksensa. Hän käpertyy pienempään kasaan pysyäkseen lämpimänä. Vidar jatkaa kertomustaan.

"Ei minua ole kiinnostanut sen puoleen perheen perustaminenkaan. 'Sudenmutka' metsästäjien keskuksen nimenä on aina huvittanut minua, sillä ehkä sellainen minä koen olevani, yksinäinen susi. Sellaisena elämä on mielekkäintä. Saa ravata bordelleissa minkä työltään kerkeää. Voi pistäytyä kapakoissa ja hukuttaa noitien huudot viinaan."

Vidar naurahtaa. Lo ei.

"En minä koe olevani mitenkään paheellinen. Minua ei vain kiinnosta ottaa vastuuta mistään, kun kerran voin elää näin."

Lo nyökkää. Se, miten Vidar elämäänsä elää, on miehen oma asia. Hänellä ei ole siihen sanomista. Hän tahtoo vain kuunnella.

"Entä noidat?" Lo kysyy lopulta. Asia, josta he eivät ole koskaan keskustelleet, vaikka tekevät samaa työtä. "Oletko koskaan miettinyt, miksi tapat noitia?"

"En oikeastaan. Työ kuin työ, johan sanoin. Siitä saa rahaa. Tässä työssä saa olla rauhassa ja viettää paljon aikaa äijäporukalla. Viis siitä, mitä minä siinä ohessa teen."

"Oletko oikeasti sitä mieltä?"

"Olen. Etkö sinä?"

"Minä vihaan noitia."

Vidar alkaa nauraa. Nauru katkeaa kuin leikaten.

"Joo, olen huomannut. Jätkä hakkaa niitä kuin viimeistä päivää. Se on aika pelottavaa."

Vidar värähtää.

"Minä en liiemmin tunne mitään noitia kohtaan. Niiden tappaminen tuntuu samalta kuin riistaeläimenkin. Sen kummempaa arvoa niillä ei minulle ole. Ei niiden tappamisesta synny tunnuntuskia, koska ne eivät ole kuten ihmiset."